NJS:n B-juniorit aluemestaruuteen ja SPL:n 1-divisioonaan
Aleksis
Kiven päivänä pelattiin Oulunkylän Liikuntapuiston Fair Play Arenan
tekonurmella B-poikien aluesarjan mestaruusottelu, jossa kotijoukkue
Gnistan sai vastaansa "päivänsankarin" Nurmijärven Jalkapalloseuran.
Joukkueet olivat voittaneet omat aluesarjan lohkonsa ja varmistaneet
nousunsa kaudeksi 2008 Suomen Palloliiton I-divisioonaan.
Lohkovoittajat ratkoivat aluemestaruuden tässä ottelussa. Ottelu alkoi sekavissa ja hermostuneissa merkeissä. Kruunuksi NJS:n sekavuudelle Gnistanin Kristian Hellman
laukoi johtomaalin jo ottelun 4. minuutilla. Palokärkijoukkue joutui
takaa-ajoasemaan. Nopeasti NJS sai ottelutapahtumat hallintaan. Toni Leppäsen johdolla puolustuslinjassa pelanneet Juuso Grönberg, Matias Eskola ja loistava Samppa Helminen
pitivät Gnistanin hyökkäystoiminnan aisoissa, nurmijärveläiset
laukoivat useammin ja loivat maalintekopaikkoja Gnistania hanakammin.
Elias Huhtinen, joka oli hyvä kaksinkamppailuissa,
kunnostautui etenkin ensimmäisellä puoliajalla Gnistanin pelin
rikkojana. Ottelun 27. minuutilla NJS:n keskikentän pelintekijä Joonas Järvenpää
sai pallon haltuunsa ja harhautettuaan kolme vastustajaa laukoi pallon
vastustamattomasti Gnistanin maaliin yläriman alle. Upea ja todella
tärkeä maali, sillä nyt peli oli tasan 1-1 ja todellinen vääntö ottelun
voitosta alkoi. Toiselle puoliajalle NJS lähti luottavaisena ja
edelleen uskoen oman pelin voimaan. Tilastojen ja tapahtumien valossa
ottelu oli selkeästi NJS:n hallussa - vain se maali puuttui. Kärjessä
pelannut Niko Aittasalmi aiheutti ensimmäisen
puoliajan tapaan vastustajan puolustukselle vaikeita tilanteita hyvällä
pallonhallinnalla, nopeudella ja herkällä laukaisullaan. Gnistanin
erikoisvartiointiin asetettu Markus Moisio oli keskikentällä mainiolla pelipäällä, kuten myös Eerik ja Miika Vähäkainu ja vaihdosta sisään tullut, laitalinkkinä häärinyt Jaakko Naumanen.
Ottelun 66. minuutilla tullut johto- ja lopulta voittomaali oli
kaunista katseltavaa. Toni Leppäsen mainio laitaan suuntautunut avaus
tavoitti Miika Vähäkainun, joka kansainväliseen tyyliin jatkoi syötön
päällään puolustuslinjan taakse edenneelle Niko Aittasalmelle.
Gnistanin alakerta oli aseeton ja Aittasalmi ohjasi tyylikkäästi pallon
ohi maalivahdin maalin oikeaan yläkulmaan. Viimeisen vartin aikana
nähtiin vielä hyviä maalintekotilanteita Gnistanin maalilla, mutta
lisämaaleja ei nähty. Kun koko NJS:n joukkue jaksoi taistella loppuun
asti ja esti maalivahti Timi Hokkasen kanssa Gnistanin tasoitusyritykset mallikkaasti, otti NJS hienon voiton. Joukkueen
pelaajat pelasivat hienon syksyn - tärkeät ottelut voitettiin.
Joukkueen runkona olevat vuonna 1990 syntyneet pelaajat siirtyvät nyt
NJS:n miesten joukkueeseen. Nämä futaajat kruunasivat hienolla tavalla
oman junioritaipaleensa ja saavuttivat tulevalle B-poikien joukkueelle
paikan Palloliiton sarjassa. Finaalijoukkueen aloituskoonpano: Timi
Hokkanen, Samuli Helminen, Matias Eskola, Toni Leppänen, Juuso Grönberg
(C), Eerik Vähäkäinu, Markus Moisio, Miika Vähäkainu, Elias
Huhtinen, Joonas Järvenpää, Niko Aittasalmi Vaihdossa: Jaakko Naumanen, Iiro Siltanen, Ilkka Rintanen, Jussi Savolainen, Joni Murtomaa ja Otso Knuuttila. Valmentaja: Petteri Olkkonen Huoltaja: Rami Tamminen Vt. jojo: Hannu Järvenpää
 |