NJS QPR voitti kultaa Umbro Cupissa Espoossa

Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n B-tyttöjen ikäluokassa pelaava QPR pelasi itselleen turnausvoiton EBK:n järjestämässä turnauksessa Espoossa 21.–22.4.2007.

Turnaus pelattiin kahdeksan joukkueen turnauksena, jossa lauantaina pelattiin kahdessa alkulohkossa, minkä jälkeen sunnuntaina lohkojen kaksi parasta pelasivat sijoista 1–4 ja muut sijoista 5–8.

Ensimmäisenä turnauspäivänä alkulohkon ensimmäisessä ottelussa asettui vastaan JäPS Järvenpäästä. Ottelu oli alusta asti QPR:n hallussa ja lopputulos 2–0 vastasi aika hyvin tapahtumia kentällä. Maalit ampuivat ensimmäisellä jaksolla Rosa Malmén ja Jenna Hölttä.

Päivän toisessa pelissä vastaan asettui järjestävä seura EBK. Tasainen peli päättyi pistejakoon tuloksella 0 – 0.

Ennen alkulohkon viimeistä peliä oltiin EBK:n kanssa tasapisteissä ja lohkovoittaja todennäköisesti ratkaistaisiin maalierolla tai tehdyillä maaleilla. Tarvittiin siis suurinumeroinen voitto päivän viimeisessä pelissä FC Kasiysiä vastaan. Ensimmäinen puoliaika meni kyllä QPR:n komennossa ja tilanne oli 2–0. Toiselle puoliskolle lisättiin vauhtia ja saatiin lopputulokseksi 6–0. Maaleja laukoivat Rosa Malmen peräti kolme kappaletta, Pia Lund kaksi maalia ja Tytti Kemppainen yhden maalin. Pelin jälkeen samanaikaisesta EBK–JäPS -pelistä saatiin kuulla maaliton tasapeli -tulos, joten lohkovoitto tulikin puhtaasti piste-erolla. Varmuuden vuoksi tehtiin kuitenkin alkusarjassa maalieroksi komeat 8–0. Nollapelit QPR:n maalilla pelasivat joukkueen kapteeni Anette Aittasalmi kahdessa ensimmäisessä pelissä ja Janette Kari päivän viimeisessä pelissä.

Luottavaisina sijoituspeleihin

Sunnuntaina ensimmäinen peli oli semifinaali ja vastaan asettui TiPS Tikkurilasta, joka oli lohkonsa kakkonen. Ensimmäisessä erässä kuudennella minuutilla Christa Coranderin keskitys meni puolustajan jalasta maaliin. Maalin jälkeen johtoasemaa puolustettiin järkevästi ja maalin jäädessä ottelun ainoaksi oli loppuottelupaikka saatu pelaamalla. Neljässä pelissä oli siis tehty 9 maalia ilman, että omiin oli päästetty ainoatakaan.

Loppuottelussa tuli vastaan toisen lohkon voittaja Futura Porvoosta. Peliä pelattiin molemmissa päissä kenttää, vaikka QPR hallitsi hienoisesti peliä. Ensimmäisessä erässä siirryttiin alkupuolella 1–0-johtoon Pia Lundin ampumalla maalilla. Toisella puoliajalla Futura tuli tasoihin ja kultamitali piti ratkaista rangaistuspotkukilpailulla.

Hermostunut rankkarikisa päättyi molempien joukkueiden muutaman ohilaukauksen jälkeen QPR:n voittoon maalein 3-2 ja turnausvoiton juhlat saattoivat alkaa.

Kultajoukkueessa turnauksessa pelasivat mv Anette Aittasalmi (C), Christa Corander, Jenni Kivikoski, Nea Kujala, Noora Mustonen, Heidi Siivonen, Sanna Tarvainen, Janette Kari, Pia Lund, Tytti Kemppainen, Salla Kettunen, Iida Kuvaja, Rosa Lesch, Rosa Malmen, Kiia Rönkkö, Henna Siivonen, Anna Vilkman ja Jenna Hölttä. Joukkuetta valmentaa Markku Siivonen.


T89 joukkuekuvasssa