M2 kaatui kunniaakkasti Uusimaa Cupissa vasta rankkarikilpailussa

Helsingin Palloseura voitti NJS M2:n vasta rangaistuspotkukilpalun jälkeen Uusimaa Cupin loppuottelussa lauantaina 11.10. Pohjola Stadionilla Myyrmäessä.

Pelin aluksi NJS M2 sai yhtä sarjatasoa alempana joukkueena ampua rangaistuspotkun. Se onnistui ja NJS aloitti pelin maalin johdossa 1–0. HPS painosti ottelun ensimmäisellä puoliajalla mutta NJS M2:n puolustus onnistui tehokkaasti estämään vaaralliset laukaukset kohti maalia. Maalivahti Jarmo Hiltunen hoiteli varmasti kaikki hänelle asti tulleet laukaukset. NJS ei ensimmäisellä puoliajalla juuri päässyt tehokkaisiin hyökkäyksiin kohti HPS:n maalia.

Myös toinen puoliaika alkoi HPS:n hallinnassa mutta NJS M2 alkoi saada vähän enemmän otetta peliin. Noin tunnin pelin jälkeen HPS sai vapaapotkun, jonka sekavasta jälkitilanteesta pallo livahti NJS:n maaliin. Näin tilanne oli 1–1. Maalin jälkeen peli tasoittui selvästi ja NJS sai aikaan muutaman näyttävän hyökkäyksen.

Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan saanut ratkaisumaalia, joten varsinaisen peliajan jälkeen mentiin rangaistuspotkukilpailuun. Siinä kaksi NJS M2:n laukausta meni ohi maalin. Kun sen sijaan kaikki HPS:n neljä ensimmäistä rankkaria upposivat maaliin veskari Jarmo Hiltusen hyvistä torjuntayrityksistä huolimatta, HPS voitti vuoden 2008 Uusimaa Cupin. NJS M2:n pelaajia tiukka tappio selvää ennakkosuosikkia vastaan ei näyttänyt kovasti harmittavan. Joukkue osoitti kykenevänsä hyvään peliin.

Ottelua oli seuraamassa runsaasti NJS:n kannattajia, vaikka ottelu pelattiin sateisessa säässä, vieraalla paikkakunnalla ja vielä samana päivänä, kun iltapäivällä pelattiin Suomen ja Azerbaidzanin MM-karsintaottelu. NJS:n kannattajia oli Myyrmäessä huomattavasti enemmän kuin Helsingin Palloseuran faneja. Varmaan tämäkin auttoi joukkuetta kovaan yritykseen.

Alla muutama ottelukuva.

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1

kuva 1