NJS Santos T97/98 kolmanneksi Wasa Cupissa

NJS Santos T97/98 osallistui 25-28.6. helteisessä Vaasassa pelattuun Wasa Cupiin ja kotiin tuomisena oli kolmas sija kahdeksan joukkueen sarjassa. Lisäksi joukkue sai järjestäjiltä hienon tunnustuksen, kun se valittiin 247 osallistuneen joukkueen joukosta turnauksen Fair Play –joukkueeksi.

Palkintojenjako

Alkusarja alkoi torstaina yhdellä ottelulla VPS:aa vastaan. VPS siirtyi ensimmäisellä jaksolla maalin johtoon. Huolimatta kovasta taistelusta ja yrityksestä Santos ei saanut maalia aikaan, joten ottelu hävittiin 1-0. Sara Helin oli ottelussa Santoksen tsemppari pitäen hyökkääjänä jatkuvasti VPS:n puolustajat varuillaan ja puolustajana katkoen varmasti alakerrassa.

Pelit jatkuivat perjantaina ensin VIFK98-joukkuetta vastaan. Vaikka ottelu oli tasainen, sai VIFK:n vikkelä hyökkääjä tehtyä kolmesta läpiajosta hattutempun jo ensimmäisellä erällä. Toisen erän Santos aloitti vauhdilla ja Linda Hagman saikin kavennettua pelattuaan tilanteen esimerkillisesti loppuun asti ja hyödynnettyään maalivahdin huolimattomuuden. VIFK:n hyökkääjä kuitenkin täydensi hienon päivänsä neljännellä maalillaan ja ottelu päättyi 4-1. Tytöt taistelivat kuitenkin hienosti ja numerot olivat pelitilanteisiin nähden turhan rumat. Tsempparina palkittiin Pinja Sinkkonen, joka nousi ottelussa puolustajana aivan uudelle tasolle.

Iltapäivällä pelattiin Sundom IF:ää vastaan. Huolimatta Santoksen hallinnasta maalinteko eteni vuorotellen. Ensin Sara Helin laukoi 1-0. Sitten SIF pikaisesti tasoitti. Toisen erän alkupuolella SIF vuorostaan meni 2-1 johtoon. Sitten Elina Tienhaara potkaisi vapaapotkun hienosti pienestä kulmasta suoraan sisään ja lopulta Silja Soikkeli päästi joukkueen piinasta taistelumaalilla ja ottelu päättyi Santokselle 3-2. Jälleen erinomainen taistelu koko joukkueelta ja ottelun tsemppari Susanna Nieminen hämmästytti koko valmennusjohdon upeilla harhautuksillaan. Alkulohkon sijoitukseksi täten tuli kolmas sija.

Lauantaina alkoivat sijoitusottelut aamupäivällä Euran Palloa vastaan. Panoksena oli pääsy pelaamaan sijoista 1-4 tai jäädä sijojen 5-8 otteluihin. EuPa siirtyi heti ottelun alussa 1-0 johtoon. Santos ei kuitenkaan luovuttanut ja painoi päälle herhiläisen lailla. Tasoitusmaalia saatiin kuitenkin odottaa ottelun loppuhetkille, kun Laura Lahtela viisi minuuttia ennen loppua tykitti rangaistusalueen kulmasta upeasti takayläkulmaan. Hermoja riipivä viiden minuutin jatkoaika ei tuonut tulosta ja mentiin rangaistuspotkuihin. Kun Santokselta kaksi ensimmäistä laukojaa Elina Tienhaara ja Rosa Hirvonen onnistuivat ja Silja Soikkeli Santoksen maalissa torjui yhden laukauksen ja Laura kruunasi päivänsä onnistuneella rangaistuspotkulla, oli Santos oli neljän parhaan joukossa! Ottelun tsempparina palkittiin keskustopparimme Heidi Hellgrén, joka ei sääliä ja väsymystä tuntenut taistellessaan ja pitäessään puolustusta pystyssä.

Iltapäivällä ottelukaavio toi uudelleen vastaan VIFK98:n. Yli neljän tunnin odottelu kuumuudessa, vaikkakin varjon alla, oli vienyt parhaan terän tytöiltä ja vaikka tytöt tsemppasivat parhaansa mukaan, VIFK teki ensimmäisellä erällä kolme maalia ja toisella yhden ja voitti 4-0. Jälleen pelitilanteisiin nähden liian rumat luvut ja tyttöjen ei tarvitse hävetä suoritustaan tässäkään ottelussa. Ottelun tsempparina palkittiin Jenna Ahtola, jonka akusta ei virta loppunut missään vaiheessa.

Ajax-peli

Sunnuntain pronssiotteluun tuli vastaan Ajax Kempeleen Sarkkirannasta. Ottelun alusta asti näkyi, että jokainen tyttö oli päättänyt, että tämä ottelu voitetaan. Tytöt taistelivat huolimatta kuumuudesta, eivätkä antaneet periksi missään tilanteessa. Ensimmäisellä erällä Sara Helin ohjasi hienosti Linda Hagmanin syötön suoraan ilmasta maaliin ja ottelu pysyi Santoksen hallinnassa. Viisi minuuttia ennen loppua Ajax kuitenkin tasoitti hienolla laukauksella ja mentiin rangaistuspotkuihin. Ajaxin aloittaja veti ensin vasemmalta ohi. Sitten Elina Tienhaara laukoi pallon maaliin. Ajaxin seuraavan vedon Silja Soikkeli torjui ja Rosa Hirvonen käytti ratkaisutilaisuuteensa ja pistin pallon riman alta maaliin. Näin rangaistuspotkukisa oli selvä jo ennen viimeisiä laukaisijoita ja kolmas sija ansaitusti Santokselle! Tsempparina palkittiin Sara Cronvall, joka isompien joukossa ei arkaillut vaan teki tärkeitä pallonriistoja.

Joukkuekuva

Pronssiottelu ei ollut pelillisesti Santoksen paras, mutta taistelun ja yrityksen taso oli jotain, mitä ei koskaan aikaisemmin oltu nähty ja ylitti siltä osin vielä muut Wasa cupin pelit.

Kaiken kaikkiaan turnauksesta jäi todella hyvä mieli. Valmentajille se näytti, että ollaan tehty oikeita asioita. Taktisesti kaikki kuusi ottelua olivat kypsimpiä, mitä Santos on koskaan pelannut ja mahtavan joukkuehengen kautta joukkue loi upean taisteluhengen joka otteluun.

Turnauksen Fair Play palkinto osoitti, että joukkue osaa pelata reilusti ja toisia kunnioittaen ja käyttäytyä, miten tälläisessa suuressa turnauksessa pitää käyttäytyä.

Joukkuekuvassa takarivi vasemmalta: Linda Hagman, Laura Lahtela, Silja Soikkeli, Susanna Nieminen, Elina Tienhaara; keskirivi vasemmalta: Pinja Sinkkonen, Saana Väisänen, Rosa Hirvonen, Maria Maijala; eturivi vasemmalta: Sara Cronvall, Heidi Hellgrén, Sara Helin, Jenna Ahtola; edessä Milla Leporanta. Turnauksessa olivat lisäksi mukana Katja Niskanen ja Roosa Skogström.