Santoksella mainio syyskausi

Palkintojenjako

NJS Santos T97/98 jatkoi Wasa-cupin hienon kolmannen sijaan jälkeen hyviä otteitaan syyskaudella.

Piirinsarjassa kevään perussarjassa Santos jäi niukasti Taso 2:n sarjapaikasta syyskierrokselle ja päätyi Taso 3:een. Siellä Santos voitti vastustajansa toisen jälkeen ja varmisti lohkovoittonsa jo ennen viimeistä sarjakierrosta. Viimeisellä kierroksella Santokselle sijoituksen kannalta merkityksettömässä ottelussa joukkue koki ainoan tappionsa EPS Punaiselle, joka olikin lopulta lohkon ainoa tappioton joukkue, mutta jäi useiden tasapeliensä takia vasta kolmanneksi.

Syksyn sarjaotteluissa Santos osoitti hyvää taistelutahtoa ja asennetta vääntämällä monet tasaiset ottelut voitokseen ja nousemalla pariinkin kertaan tappioasemasta voittoon. Lisäksi valmentajilla oli positiivinen ongelma tehdä joukkueet peleihin, kun tyttöjen osallistumisaktiivisuus nousi syksyllä selvästi.

Syksyn sarjaotteluissa Santos teki 25 maalia eli yli kolme maalia per ottelu. Maalit jakaantuivat pelaajien kesken seuraavasti: Pihla Vasikkaniemi 12 maalia, Silja Soikkeli ja Sara Helin 4 maalia kumpikin, Elina Tienhaara ja Laura Lahtela 2 maalia kumpikin ja Matilda Alakörkkö 1 maali.

Kesken syyskauden Santos kävi elokuussa Valkeakosken Hakan 75-vuotisturnauksessa Valkeakoskella pelaten vuotta vanhempien eli 13-vuotiaiden sarjassa. Sieltä tuliaisina oli kuudes sija kahdeksan joukkueen sarjassa.

Kautensa Santos päätti EBK:n järjestämässä Umbro-turnauksessa Keski-Espoon tekonurmella 10-11.10. Lauantain pakkasaamussa Santos oli aamulla ensi vähän kohmeessa häviten isäntäjoukkueelle EBK:lle 1-2, mutta seuraavat ottelut KOPSEa ja Honka Punaista vastaan päättyivät 4-2 ja 4-0 voittoihin. Voitto KOPSEsta oli siitä makea, että se pääsi piirinsarjassa kevätkierroksella Santoksen lohkosta Taso 2:lle ja voitti Santoksen kevätkierroksella 0-1. Kun ottelut menivät ristiin, voitti Santos alkulohkonsa ja pääsi EBK:n kanssa ylempään loppusarjaan.

Varhain sunnuntaiaamuna Santos kohtasi FC Honka Barcelonan, joka pelasi syyskierroksen piirin Taso 1:ssä. Santos osoitti jälleen hyvää asennetta ja nousi tappioasemasta 2-1 voittoon. Seuraavassa ottelussa Santos kosti edellispäivän tappionsa EBK:lle voittamalla 1-0, vaikka tuhlasikin maalipaikkoja. Viimeisessä pelissä oli vastustajana TuPS T97 Valkoiset, joka oli koottu TuPSin 1-ja 2-tasolla pelaavista joukkueista. Tilanne ennen peliä oli, että Santokselle riitti tasapeli turnausvoittoon, mutta häviöllä oltaisi voitu päätyä vaikka kolmanneksi. Santos piti pintansa, vaikka TuPS tulikin lujaa päälle ja peli päättyi 0-0 tasapeliin ja näin Santos voitti turnauksen ylemmällä pelaavien joukkueiden edestä.

Hienosti taistelleen joukkueen turnaustsempparina palkittiin periksiantamaton laitapuolustaja Katja Niskanen. Santoksen maalit jakautuivat seuraavasti: Pihla Vasikkaniemi 7, Linda Hagman 2, Elina Tienhaara, Susanna Nieminen ja Laura Lahtela 1 maali.

Turnauksen tulokset löytyvät täältä.

Turnauksen jälkeen Santos aloittaa hyvin ansaitun syystauon ja jatkaa taas marraskuussa. Seuraava kausi tuo uusia haasteita, kun kenttä vaihtuu täysimittaiseksi ja pelaajamäärä nousee yhdeksästä täyteen 11:een. Santoksella on onneksi hyvä ja aktiivinen joukkue, jossa on tarpeeksi pelaajia, jotta uuden kauden haasteet voidaan kohdata.

Kuvassa Santoksen Silja Soikkeli vastaanottaa Umbro-turnauksen voittopokaalin.