NJS P98 hurjassa syysvireessä

NJS P98 otti useita kovia päänahkoja FC Kuusysin järjestämässä Lahden Suurhalliturnauksessa 21-22.11. Turnaukseen osallistuttiin kahdella joukkueella. Mustien joukkue osallistui kyky-sarjaan ja Sinisten joukkue haaste-sarjaan.

Sinisten joukkueella lauantaipäivä oli vaikea. Joukkuepelaaminen oli vielä hakusessa ja tuloksena avauspäivältä oli kolme niukkaa tappiota. Sunnuntaina palaset olivat loksahtaneet kohdilleen ja turnauksen päättyessä tilillä oli myös kolme voittoa. Loppusijoitus oli kahdeksas.

Mustien joukkue oli läpi turnauksen tulessa. Avauspelistä 2-0 voitto Koivukylän palloseurasta antoi pojille hyvän alun turnaukseen. Seuraavana vastaan asettui VPS Vaasasta. VPS:lle oli hävitty kesällä 4-1, mutta etumatka oli kurottu kiinni ja tulostaululla oli 1-1 lukemat pelin päättyessä. Seuraavana vastaan asettui Viron parhaimpiin seuroihin kuuluva FC-Tartu Olympia, joka voitti tasokkaan ottelun 1-0.

Sunnuntai aamuna ennen viimeistä alkusarjan ottelua jatkopaikka oli vielä omissa käsissä. Tasapeli riittäisi välieriin ja se myös otettiin JJK:sta tuloksella 0-0. Välieriin päästiin siis maalin paremmalla maalierolla kuin VPS.

Välierässä vastaan asettui VJS Vantaalta. VJS:lle olimme edellisenä viikonloppuna hävinneet 3-1, joten nyt päätettiin taistella ja katsoa mihin se riittää. Ja riittihän se. VJS painosti pelin alusta loppuun, mutta tulostaululla säilyi sitkeästi lukemat 0-0. Tämä tiesi sitä, että siirryttiin rangaistuspotkukilpailuun. Voittajana tuosta kilpailusta selvisi NJS ja finaalipaikka oli tosiasia. Finaali oli taistelua alusta loppuun ja joukkueen alkusarjassa kukistanut FC Tartu Olympia joutui nöyrtymään mestareiden edessä lukemin 1-0.

Valmennusjohtoa miellytti muiden joukkueiden valmentajien kehut NJS:n huimasta kehittymisestä viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä todistaa omaehtoisen harjoittelun merkitystä kehittymisen kannalta. Pojat ovat tehneet valtavan määrän työtä kesän ja syksyn aikana ja nyt päästiin nauttimaan palkinnosta.

Tämä oli joukkueen kolmas turnausvoitto putkeen. Aiemmat voitot tulivat syksyllä HyPS-turnauksesta, jossa sinisten joukkue oli hienosti kolmas. Myös Rajamäeltä RAKE:n isännöimästä koitoksesta tultiin kotiin kultamitalit kaulassa.

Palkintojenjako