NJS P00 Eerot Musta pelasi hienosti Kultaa KäPan ja PK-35 järjestämässä talvisarjassa sunnuntaina 18.4. Käpylässä.
Eerot saivat ensin vastaansa Honka Pantterit Mustan. Eerot veivät trillerin tiukasti 3-2, Hongan kolistellessa loppusekunneilla jopa ylärimaa. Lopputulos oli kuitenkin oikeutettu sähäkämmin ja viisaasti pelanneelle Eeroille. Tästä tie aukesi pelaamaan kirkkaimmasta mitalista.
Finaalissa vastaan tuli edellisessä pelissään Gnistanin voittanut SUMU. Finaalipelin Eerot hoitivat kuitenkin puhtaasti 3-0, SUMUn saadessa vain muutaman pallon Eerojen maalia kohti. Riemu nousi kuplahallin kattoon finaalin ratkettua Kultajuhliksi.
Talvisarjassa pelasi 36 joukkuetta, joten voitto oli merkittävä saavutus. Maalierokin oli Eerot Mustille lopulta huikea 63-3, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa että Eerot Musta dominoi talvisarjaa kiitettävästi.
Pitkässä talvisarjassa pelasivat myös P00 Eerot Sininen (sija 21.) sekä P00 Aapot (sija 32.), jotka esittivät hienoja otteita ja pelejä talven aikana. Talvisarja oli lopulta niin tiukka että pelkkä maaliero saattoi pudottaa tai toisaalta nostaa joukkueiden sijoitusta jopa kymmenellä pykälällä.
Alla muutama kuva kultajoukkueesta.








