NJS P2004 taitokoulujoukkue hopealle kutsuturnauksessa Virossa!

T04 Virossa

NJS:n 04 ikäluokan taitokoulujoukkue oli pääsiäisenä Harju jalkapallokoulun järjestämässä kutsuturnauksessa Virossa.

Turnauksessa oli mukana mm. Viron viisi kovinta joukkuetta, yksi joukkue Venäjältä ja Suomen tämän hetken 04-ikäluokan kärkijoukkueet FC Honka ja NJS.

Alkulohkon peleissä NJS:n pojat voittivat kaikki virolaiset vastustajat ja viimeisessä alkulohkon ottelussa Honkaa vastaan ratkaistiin lohkovoitto. Peli päättyi 2-2 ja NJS:n pojat voittivat oman alkulohkonsa päästen suoraan välieriin.

Välierässä vastaan tuli uudestaan oman puolivälieräottelunsa voittanut FC Honka. Peli oli todella tasainen ja kummatkin joukkueet loivat useita maalintekopaikkoja. Mutta kumpikaan joukkue ei saanut käännettyä ottelua voitokseen vaan peli päättyi tasan 1-1 ja finaaliin menijä ratkaistiin rangaistuspotkukisassa.

Rankkareissa NJS:n maalissa ollut Mikael "Miksu" Saarnisalo torjui Hongan kaksi ensimmäistä laukausta todella upeilla torjunnoillaan ja kun NJS:n laukojat Marius Söderbäck ja Joona Nevala tekivät varmat maalit, voitti NJS välierän ja eteni finaaliin.

Finaalissa vastaan asettui Viron tämän hetken ykkösjoukkue FC Tigers. Tigersin pelaajat olivat todella vahvoja ja isokokoisia mutta NJS:n pojat taistelivat ja pelasivat todella upeasti.

Tigers meni 1-0 johtoon 6 min. kohdalla, jonka jälkeen NJS loi lukuisia maalipaikkoja mutta maaliviivaa lähemmäksi palloa ei saatu vasta kuin varsinaisen peliajan yliajalla, jolloin NJS sai pelin viimeisen tilanteen kulmapotkun, jonka Taavi Taalikka syötti suoraan turnauksen maalikuninkuuden voittaneen Marius Söderbäckan jalkaan ja Marius laukoi pallon maaliin. Peli tasan 1-1. Ja taas mentiin rangaistuspotkukilpailuun. Rangaistuspotkuissa Tigersin fanaattinen satapäinen yleisö huusi ja mekasti lopulta voiton Tigersille maalein 3-2.

NJS sijoittui siis turnauksessa upeasti hopealle ja sai arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten.

NJS:n joukkueessa pelasivat: Anton Wilska, Casper Sahlsten, Joona Nevala, Marius Söderbäck, Mikael Saarnisalo, Santeri Huovila Ja Taavi Taalikka.