Viime joulun alla NJS oli jälleen tutun tilanteen edessä. Perinteen mukaan ahkeria ja hyviä jalkapallotoimijoita ja yhteistyökumppaneita muistetaan jouluna ja tähän tarvitaan oma, persoonallinen joulukortti. Hannu ”Bona” Järvenpää oli projektin junailija ja tiedossa oli myös tekijäehdokas, Saara Räisänen.
Syntyi jalkapalloseuran näköinen joulukortti, josta tuli niin paljon myönteistä palautetta, että projetkia päätettiin jatkaa. Tähän oli toinenkin hyvä syy, sillä seuran perinteinen pelipaita muuttui heleämmän väriseksi, urheiluvaatejätti Niken uudistettua mallistoaan.
Saara Räisänen sai tehtäväkseen kehittää sympaattisesta joulukorttihahmostaan uusi logo. Se on edelliseen verrattuna muodoltaan vaakunamaisempi, kilvessä ovat NJS:n heraldiset värit ja kruununa tuttu kirjainyhdistelmä. Vaakunaeläin on edelleen Nurmijärven palokärki, jonka Saara Räsänen on kääntänyt katsomaan toiseen suuntaan ja antanut sille aivan uuden iloisen ilmeen. Entinen oli totinen, mutta uudessakin näkee palokärjen topakkuuden ja ahkeruuden. Se symboloi yhdessä tekemistä, luotettavuutta, hauskuutta ja nuoruutta, kuuluuhan NJS tuhannen juniorin pelaajamäärällään Suomen suurimpiin kasvattajaseuroihin. Linnun ilmeessä on myös luovuutta, juonikkuutta ja uskallusta, jotka ovat pelaajan parhaita ominaisuuksia.
Saara Räisänen on kotoisin Pihtiputaalta. Hän ei ole pelannut edes lapsuudessaan jalkapalloa, kuvataide on vienyt häntä siitä lähtien kun kynä alkoi pysyä kädessä. Mutta juuri nyt kuningaslaji hallitsee hänen työpäiviään, sillä hän työskentelee elokuvaprojektissa, jonka työnimi on ”Kulman pojat”. Se kertoo jalkapallojoukkueesta, joka juuri on nousemassa nelosdivarista kolmoseen.