Klaukkalan tekonurmen uusittu pinta on vihdoin valmis ja avajaiset päästiin pelaamaan viime lauantaina 19.11.2011.
Lämmitettävä tekonurmi oli päästetty huonoon kuntoon ja olisi ollut luontevaa toteuttaa uusiminen jalkapallosarjojen kesätauon aikana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan remontti siirtyi viikosta toiseen. Kiivaimman syyskierroksen aikaan tekonurmi oli pääasiassa pois käytöstä. Nuorimpien osalta tilannetta helpotti hiukan, kun vanha tekonurmi siirrettiin viereiselle hiekkakentälle, jolla olosuhteet paranivat hiukan, mutta kenttien lukumäärää se ei kasvattanut. Nurmikenttien valaistuksen puute ja syksyinen sulkeminen kiristivät tilannetta lisää.
Lauantaina tilanne kuitenkin jo helpotti, kun uusitun kentän avajaisia vietettiin pelaamalla. Kunnan liikuntapäällikkö Antero Lempiö oli silminnähden helpottunut, sillä hänen mukaansa oli pelkästään poikkeuksellisen lämpimän syksyn ansiota, että kenttä ylipäätään saatiin valmiiksi. Valmistumisen siirtyminen kevääseen olisikin ollut Nurmijärven runsaalle tuhannelle jalkapalloilijalle katastrofi, jos ainoa talviharjoitteluun sopiva kenttä olisi jäänyt pois käytöstä. Jo viime talvena monet joukkueet joutuvat kenttäpulan vuoksi järjestämään osan harjoituksistaan naapurikuntien halleissa ja kentillä.
Lempiö kertoi viivästysten johtuneen urakoitsijasta, jonka kaikki työt jäivät tänä vuonna aikatauluistaan. Kentän uusimiseksi järjestettiin urakkakilpailu. Uusi pintamatto tulee Kiinasta ja täyttää kansainvälisen jalkapalloliiton normit. Samalla uusittiin kentän valaistus, joka havaittiin monin verroin entistä paremmaksi jo avauspeleissä, kun aurinko laski ennen toisen puoliajan päättymistä kello kuudentoista aikaan. Tosin valojen suuntaamisessa on vielä tekemistä.
Ennen varsinaista täyden kentän avausottelua NJS:n ja HJK:n -98 ikäluokan poikien välillä uutta pintaa testasivat 01- ja 02 ikäluokkien pojat kumpikin joukkue omalla kenttäpuoliskollaan Keimolan Kaikua vastaan. Heidän jälkeensä pelivuoroon tulivat tyttöjen ikäluokat 99/00 ja 01.
Nuorimmat hoitivat avauksen voitokkaasti, mutta HJK karkasi toisella puoliajalla 3-1 voittoon. Ensimmäinen puoliaika päättyi vieraiden selvästä hallinnasta huolimatta tasan 1-1.
Nurmijärven Jalkapalloseuralla on meneillään hanke kuplahallin pystyttämiseksi lämmitettävän tekonurmen viereiselle kentälle, jolloin nykyiselle joukkuemäärälle olisi lähes riittävästi kenttäkapasiteettia säällisellä etäisyydellä omassa kunnassa, mutta saniteetti- ja pukuhuonetilat jäisivät edelleen etenkin tyttöjen osalta puutteellisiksi. Kuplahallin kustannusarvio on selvästi alle miljoonan euron luokkaa ja kuolettaa itse itsensä, joten se on ylivoimaisesti kustannustehokkain kunnassa meneillään olevista isoista liikuntapaikkahankkeista.







