27
HUH
17.00
Edustus Miehet, Miesten kakkonen

PEPO - NJS   2 - 0

Lappeenranta, Sammonlahti TN

Lauantaina Lappeenrantaan

Lappeenrantaan PEPON vieraaksi

Lauantai 27.4 vierasottelu Lappeenrannassa PEPO:a vastaan. Ottelu alkaa klo.17 ja pelipaikkana tällä kertaa Sammonlahden tekonurmi. Vierasmatka Lappeenrantaan on kauden pisin vierasmatka tällä kaudella sarjassa. Uuden sarja uudistuksen myötä pitempien vierasmatkojen määrä pienentyi, jotain hyvää tästä uudistuksesta.

Tunnetusti vieraspeli Lappeenrantaan on ollut NJS:lle haastava vuosien saatossa, ainoastaan kaksi kertaa on saatu piste mukaan reissusta. Kausilla 2018 ja 2019 vierailuilta on tarttunut piste matkaan, muuten ei ole pisteitä lähtenyt matkaan. Lauantaina on taas uusi mahdollisuus metsästää pisteitä kotimatkalle mukaan.

PEPO on aloittanut kauden kahdella vierasottelulla, joista saldona tappio ja voitto. Kauden avauksessa tuli häviö Grifk;n vieraana Kauniaisissa lukemin 2-1. Viime viikonloppuna PEPO vieraili FC Futuran vieraana Porvoossa, sieltä matkaan tarttui kolme pistettä ja 7-3 voitto. Viikolla PEPO pelasi kolmannen kierroksen Suomen Cup ottelun Jyväskylässä Rangersin vieraana, PEPO voitti 3–0 lukemin ja etenee neljännelle kierrokselle Suomen Cupissa. Tälle kaudella PEPOa valmentaa Tero Nieminen, kausi on ensimmäinen miehelle PEPO:n päävalmentajana. Joukkueen pelaajisto on viime vuodesta muuttunut todella paljon ja nuorentunut. Pelaajistosta löytyy NJS:lle yksi hyvin tuttu ja arvostettu pelaaja, nimittäin NJS:n kautta aikojen tällä tasolla eniten maaleja tehnyt pelaaja Miro Salminen.

NJS on aloittanut kauden tasapelillä ja tappiolla. Kauden avauksessa PPJ:n vieraana tuli tasapeli ja viime viikonloppuna koti avauksessa Reipas haki pisteet Lahteen. Suomen Cupissa Palokärjet menivät jatkoon, kun Atlantis FC PM peluuttivat kolmea edustuskelvotonta pelaajaa.

Palokärkien terveystilanne ottelun alla suhteellisen hyvä. Toki sairastuvalla olevista pelaajista ei tällä hetkellä ole luvassa apuja kokoonpanoon.

Vico Salmisen mietteet ennen PEPO peliä ja veljensä Miron kohtaamista,

Reipas pelissä ensimmäinen puoliaika haastava. Ei saatu kunnolla prässiä toimimaan eikä pystytty hallitsemaan pallollisena oikeastaan yhtään. Tokalle puoliajalle tultiin hyvin sisään ja päästiin muutamalle hyvälle paikallekin. Rikottiin reippaan prässiä tosi hyvin ja päästiin hyökkäämään vaarallisesti jatkuvasti. Ei kuitenkaan saatu viimeisteltyä palloa sisään, mikä oli harmillista. Paljon jäi parannettavaa, onneksi pelejä on vielä paljon edessä.

PEPO on liikkuva ja suoraviivainen joukkue joten meiltä vaatii hyvää kommunikointia ja keskittymistä alusta asti sekä valmiutta juosta joukkueen eteen paljon kilometrejä. Pitää ottaa Reipas pelistä toisen puoliajan hyvä ilme ja vielä parantaa yläalueen ratkaisuja niin on hyvä peli tiedossa.

Tosiaan pääsen ensimmäistä kertaa broidia vastaan vääntämään virallisessa ottelussa. Lapsuudessa aina keskenään kaikesta kilpailtu niin suhteellisen tuttu tilanne. Hauska nähdä kumpi tällä kertaa vie voiton. Mirolle vinkkinä, kannattaa olla erityisen hereillä tässä pelissä, jos haluaa päästä ehjänä kotiin😉

PEPO - NJS

La 27.4 klo.17

Sammonlahden tekonurmi, Lappeenranta

C’mon NJS 💪

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18