Akatemia sparrasi HyPSin edustusjoukkuetta ja pelasi harjoitusvuorolle sopivasti mahtuneen 2 x 35 minuuttisen harjoitusottelun perjantaina 11.12. ennen joulutauolle siirtymistä. Vaihtomiehiä oli erilaisten esteiden takia vain yksi, sillä kolme akatemialaista pelasi vastustajan kokoonpanossa, joka sekin oli lukumäärältään vain täysi kentällinen.
Ottelun ensimmäinen puoliaika ja kymmenen minuuttia toisestakin oli hyvin Akatemian hallussa. mutta ratkaisevissa syötöissä hyökkäyskolmanneksella tekopaikkoihin oli paljon parantamisen varaa. Useista 5 vastaan 3 ja 6 vastaan 4 vastahyökkäyksistä ei saatu aikaan maaleja. Avausmaalin teki 20. minuutilla HyPSin edustus nopean ja tällä kertaa Akatemian puolustusalueelle asti yltäneen hyökkäyksen päätteeksi. Jakson loppupuolella Akatemia tasoitti, kun kentän voimahahmoksi kohonnut Aleksi Sinkkonen syötti mallikkaasti Severi Murron läpi ja tämä toimitti pallon ylähirren kautta maaliin.
Toisella puoliajalla ensimmäiset minuutit menivät edelleen Akatemian lievästi hallitessa, mutta sitten peli hajosi ja omat koirat purivat, kun ensin HyPSin edustuksen puolella pelannut Tomi Kohonen päätti nopean hyökkäyksen vastustamattomasti maaliin ja sitten Eetu Kokkisen kierteinen sivuvapaapotku pomppi sekä hyökkääjiä että puolustajia hipoen mutta kehenkään lopulta osumatta takakulmaan.
Kokoonpano: Otso Knuuttila, Jesse Saari, Eppu Kokkinen, Jonne Timoskainen, Atte Kaipio, Saku Leinonen (Otto Kaipio 36'), Sami Helander, Aleksi Sinkkonen, Omid Musawi, Ercan Alkovac, Severi Murto.
HyPSin edustuksessa: Tomi Kohonen, Eetu Kokkinen, Verneri Teppo
Akatemialla oli alla kaksi hieman katkeran makuista tasapeliä, joissa orastava voitto oli kummassakin missattu yliajalla tasapeliksi. Vieraspeli Hämeenlinna Akatemiaa vastaan 9. joulukuuta oli viimeinen tämän vuoden puolella. Se pelattiin Pullerin hallin hiukan tavallista karheakarvaisempaa kokolattiamattoa muistuttavalla alustalla, joka asetti vierasjoukkueelle omat haasteensa. Hämeenlinnalaisilla oli myös takanaan kolme ottelua, jotka kaikki olivat päättyneet joko yhden maalin voittoon tai tappioon.
Ensimmäisellä jaksolla Akatemia sai hyvän paikan jo 9. minuutilla, kun Eetu Kokkinen keskitti oikealta Saku Leinosen puskemaan takatolpalta, mutta pusku suuntautui hieman liian alas ja Hämeenlinnan maalivahti Tatu Nordström torjui pallon yli maalin. Maalitilanteet olivat läpi ottelun vähissä, mutta muutama hyvä paikka saatiin sentään luotua. Yksi parhaista tuli Eppu Kokkiselle, jonka terävä pusku Miikka Salosen kulmasta suuntautui päin maalivahtia.
Puolen tunnin pelin jälkeen kotijoukkue siirtyi yllättäen 1-0 johtoon, kun Juuso Lindroos veti kuudentoista rajan takaa pallon etukulmasta verkkoon tilanteesta, jossa kukaan ei osannut laukausta edes odottaa.
Toisen jakson Akatemia aloitti aktiivisesti. Pallo pystyttiin pitämään entistä paremmin omilla ja kaksinkamppailuja voitettiin enemmän. Tasoitus syntyikin jo 51. minuutilla: Eetu Kokkinen murtautui vasemmalta läpi ja pelasi pallon maata pitkin taka-alueelle vetopaikkaan liikkuneelle Sami Helanderille, joka laukoi sen alueen rajalta upeasti etukulmaan.
Joukkue oli tämän jälkeen pirteällä pelipäällä, mutta pelissä mukana pysymiseksi tarvittiin silti Otso Knuuttilan loistotorjunta, kun hän kurotti kätensä sivuvapaapotkusta etukulmaan napakasti pukatun pallon tielle.
Edellisistä poiketen pelin ratkaisumaalin teki Akatemia hieman ennen täyttä aikaa. Vaihdosta kentälle tullut Mikko Noronen pelasi seinän Saku Leinosen kanssa ja syötti pallon maalin eteen Aleksi Sinkkoselle, joka laukoi pallon epäröimättä takakulmaan. Joukkue kesti kotijoukkueen loppurutistuksen ja lisäsi tililleen vaihteeksi täyden pistesaaliin.
Sarjataulukossa Akatemia nousi kolmanneksi (4 pelattua ottelua), mutta pelattujen ottelujen epätasainen määrä ei anna tilanteesta kovin realistista kuvaa. Akatemian edellä ovat KymP Akatemia (6 ottelua) ja Hakatemia (7 ottelua). Takana tasapisteissä olevalla MYPA-Akatemiallallakin on jo 7 peliä. Ennen joulutaukoa kohtaa Hämeenlinna kotonaan vielä MYPAn ja Hakan sekä itä-vantaalaiset Kymen Piirin. Joensuulaiset aloittavat pelit vasta ensi vuoden puolella.
Kokoonpano: Otso Knuuttila, Jesse Saari, Markus Moisio (Mikko Noronen 83'), Eppu Kokkinen, Miikka Salonen, Eetu Kokkinen (Verneri Teppo 69'), Otto Kaipio (Jonne Timoskainen 46'), Sami Helander (Aleksi Sinkkonen 60'), Saku Leinonen, Tomi Kohonen, Nico Eskola (Severi Murto 46').

Akatemian ottelu MyPa-Akatemiaa vastaan Klaukkalassa tarjosi yleisölle runsaasti maaleja, mutta muuten sen taso jäi totuttua vaatimattomammaksi. Kentällä nähtiin liikaa seisoskelua, harhasyöttöjä ja keskittymättömyyttä.
Ottelun alkuun saatiin viiden peräkkäisen kulmapotkun ansiosta hyvä painostusjakso ja samalla saatiin esimakua niiden vaarallisuudesta.
MyPa kuitenkin aloitti maalinteon, kun peliä oli takana 18 minuuttia. Harmittoman oloinen keskitys jäi pomppimaan maalin eteen ja Joonas Raatikainen laukoi pallon voimalla sisään. Tasoitus tuli kuitenkin jo viisi minuuttia myöhemmin kun Markus Moisio laukoi Miikka Salosen antaman kulman vastustajan kautta maaliin. Tämän jälkeen kotijoukkue otti pelin ohjat. Johto-osuma 29. peliminuutilla oli Severi Murron käsialaa: hän murtautui hienosti oikealta laidalta läpi ja syötön pelasi Verneri Teppo taakse vapaalle Saku Leinoselle, jonka puhdas veto upposi verkon perukoille.
Vieraiden Iivo Jaakon tekemä tasoitus 32. minuutilla oli lähes kopio heidän ensimmäisestä maalistaan. Puoliajalle päästiin kuitenkin johdossa, kun Markus Moisio vaihteeksi puski Miikka Salosen kulman vastustamattomasti verkon perukoille vähän ennen taukovihellystä.
Toisen jakson alku näytti jo, että ottelu hoituisi helposti kotiin, kun Lauri Bergström laukoi 52. minuutilla Severi Murron hänelle avopaikkaan pudottaman pallon sisään. Tämän jälkeen kotijoukkueella oli useampaan otteeseen mahdollisuus lisätä johtoaan, mutta lukuisat läpiajot ja hyvät laukaukset eivät tuottaneet tulosta. MyPan maalivahti Jani Jokinen joko torjui tai edessä oli tolppa tai avopaikka tuhrittiin niukasti tolpan väärälle puolelle.
Kahden maalin johtoasemassa ja maalipaikkoja tuhlatessa kotijoukkueen liike loppui täysin. Peliin keskittymisen sijasta tuudittauduttiin odottelemaan sen päättymistä. Mutta vastustaja ei unohtanut, että peli on pelattava loppuun asti. Jussi Lanu päätti 85. minuutilla läpiajonsa helposti maaliin ja vieraat saivat lisää virtaa ja olivat taas pelissä mukana. Lisäaikaa oli kulunut jo lähes neljä minuuttia, kun Sakari Hassan nosti vieraat kulmapotkun jälkitilanteesta tasoihin.
Pojat pystyvät paljon parempaan; toisen kerran peräkkäin lisäajalla syntynyt tasapeli tuntui lähes tappiolta. Lieneekö valmistautuminen ollut huonoa vai viimeaikaiset sairastelut vieneet voimia, mutta kärsivällisyyttä ja keskittymistä läpi ottelun täytyy parantaa, jolloin mm. harhasyöttöjen määrä vähenee ja peli paranee.
Kokoonpano: Simo Ranta, Jesse Saari, Markus Moisio, Jonne Timoskainen, Atte Kaipio (Eppu Kokkinen 46'), Miikka Salonen, Saku Leinonen (Omid Musawi 67'), Verneri Teppo (Ercan Alkovac 78'), Lauri Bergström (Ari Uusikari 67'), Aleksi Sinkkonen(Sami Helander 55'), Severi Murto.

Akatemian vastustajaksi SM-karsintasarja toiseen otteluun lauantaina Hyvinkäälle saapui Hakatemia Valkeakoskelta. Se oli pöllyttänyt murskaavin numeroin edellisiä vastustajiaan Etelä-Karjalan Akatemiaa (10-0), Itä-Uudenmaan Akatemiaa (6-1) ja MyPa-Akatemiaa (7-1) ja oli lohkon johdossa puhtaalla pelillä. Hakalaisten runko koostui B:n ykkösdivarin pelaajista, joita vastaan Akatemian nurmijärveläiset pelasivat viime kesänä tasan 0-0 ja kauden päätteeksi voitokkaasti 3-2, joten vierasjoukkueen 23-2 maaliero ei hermostuttanut.
Ottelu oli oiva osoitus hyvästä pelitemposta, joka syntyy hyvän asenteen ja suoraviivaisen pelaamisen kautta. Kotijoukkue oli heti alussa hyvin pelissä mukana ja loi painetta brittityyppisesti pelaavan vastustajan maalille, mutta viimeinen ratkaiseva syöttö ei löytänyt kostealla kentällä riittävän usein oikeaa osoitetta. Vähän lisää kylmäveristä huolellisuutta ja puolustuslinja olisi saatu puhkaistua vielä useammin. Avaimet lisämaaleihinkin olivat kotijoukkueen hallussa.
Nico Eskola ja Joni Murtomaa kärjessä olivat pirteällä pelipäällä. Kotijoukkueen 1-0 maalin viimeisteli Eskola Eetu Kokkinen kierteisestä sivuvapaapotkusta 31. minuutilla. Jakson loppupuolella pääsi Hakatemia paremmin peliin mukaan mutta Otso Knuuttilan johdolla puolustuslinja hoiti hommansa hyvin. Toisella jaksolla Hakatemia loi myötätuulen avustamana enemmän painetta kotijoukkueen maalille kun laitapakeille ei ehditty luomaan riittävästi painetta. Lopulta Hakatemian taistelu toi tasoituksen yliajalla tilanteesta, jossa pallo jäi pomppimaan rangaistusalueelle ja Mikko-Petteri Latosaari toimitti sen takatolpan kautta maaliin.
Hakatemia piti huolen siitä, että ottelutempo oli koko ajan hyvä. Se ei kuitenkaan ole Akatemialle enää uutta ja outoa, mutta se pakotti kotijoukkueen pelaajat tekemään kovatasoisissa peleissä tärkeitä nopeita päätöksiä. Molemmat joukkueet jatkavat sarjassa tappioitta. NJS/HyPS-Akatemian seuraavaksi vastustajaksi Klaukkalaan tulee su 29.11 Klaukkalassa klo 15 MyPa-Akatemia.
Kokoonpano: Otso Knuuttila, Miikka Salonen, Markus Noronen, Jonne Timoskainen, Jesse Saari, Eetu Kokkinen (Omid Mustawi 65'), Otto Kaipio (Mikko Noronen 85'), Saku Leinonen (Aleksi Sinkkonen 58'), Lauri Bergström, (Ari Uusikari 75') Nico Eskola (Ercan Alkovac 75'), Joni Murtomaa.
Keskiviikkona 11.11. Akatemia pelasi Hyvinkäällä harjoitusottelun Lahti Akatemiaa vastaan, jonka. riveissä oli muutama maajoukkuepelaaja ja Lahden liigajoukkueen mukana harjoittelevia kavereita. Vastustaja oli viime talven valiolohkon kakkonen ja SM-turnauksen viides, joten tiedossa oli kova tason mittaus.
Akatemia saikin heti alusta jatko-oppia pelitemposta, ensimmäiset runsaat viisitoista minuuttia pallo liikkui lähinnä isäntäjoukkueen kenttäpuoliskolla, lahtelaiset painostivat kovaa ja herkeämättä sekä laitojen että keskustan kautta. Puolustus oli helteessä mutta teki erinomaista työtä ja lopullinen lukko oli maalivahti Otso Knuuttila, jonka varma peruspeli ja muutama komea paraatitorjuntaa pitivät joukkueen pystyssä.
Puoliajan lopulla Akatemian pelin palaset loksahtelivat paremmin paikoilleen; joillakin pelipaikan vaihdoksilla peli selkeytyi ja välit saatiin umpeen. Muutama maalipaikkakin syntyi keskikentän pallonriistoista käynnistyneillä vastahyökkäyksillä.
Toisella puoliajan alussa peli oli saatu jo hyvin kokoon, eikä vastustaja päässyt enää pyörittämään. Keskikentän erinomainen prässi toimi 57. minuutilla: pallo siirtyi Akatemian haltuun, Verneri Teppo näki Eetu Kokkisen vapaana ja vauhdissa ja syötön saatuaan Eetu viimeisteli takakulmaan. nurkkaan 1-0. Pelin78. minuutilla Eetu Kokkinen eteni laidallaan ja keskitti matalan pallon etutolpalle. Vähän ennen vaihdosta kentälle tullut Ercan Alkovac juoksi palloon ja pisti sen suoraan maaliin.2-0.
Pelin tempo pysyi loppuun asti kovana ja vastustaja alkoi jo hiukan turhautua. Sen myötä Akatemian luottamus omaan tekemiseen vahvistui. Peli oli lopputulokseltaan varmasti yllätys ja kaiken kaikkiaan hyvän harjoituksen lisäksi erinomainen esitys Akatemialta.
Kokoonpano: Otso Knuuttila (mv), Mikko Noronen, Jesse Saari, Aleksi Sinkkonen, Atte Kaipio (Ercan Alkovac 75), Sami Helander (Ari Uusikari 75), Verneri Teppo, Otto Kaipio, Severi Murto, Eetu Kokkinen, Tomi Kohonen (Omid Musawi 70.).
Akatemian ensimmäinen SM-karsintasarjan ottelu pelattiin isänpäivän aattona Mikkelissä laadukkaan pelaajamateriaalin omaavaa MP-Akatemiaa vastaan Urpolan uudella tekonurmella.
Akatemialla oli takana kolmen viikon harjoitusjakso ja hyvänä valmistautumisena harjoitusottelu Hongan B:tä vastaan. Sairasteluista ja loukkaantumisista huolimatta materiaali on riittävän leveä ja lauantaiaamuna bussiin nousi 17 pelaajaa.
Otteluun päästiin heti alusta hyvin mukaan. Otso Knuuttila avasi maalilta 6. minuutilla pitkän Nico Eskolalle, joka pelasi Tomi Kohosen yksin läpi ja Tomi pisti pallon takakulmaan. Severi Murto syötti Lauri Jaatisen läpi 17. minuutilla, mutta ohjaus meni hiukan takatolpan ohi ja 22. minuutilla Eetu Kokkinen pääsi läpi Lauri Jaatisen syötöllä, mutta tilanne ei nytkään muuttunut. Tämän jälkeen peli alkoi mennä vaikeaksi ja hallinta siirtyi mikkeliläisille, jotka veivät kaksinkamppailuissa enimmät pallot. Isännät tasoittivat 35. minuutilla, kun suoraviivaisia hyökkäyksiä harrastaneen MP:n Pastila löysi tilaa Akatemian puolustuksen keskeltä. Sama mies oli asialla toistamiseen juuri ennen puoliaikaa, joten tauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-1 johdossa.
Toiselle puoliajalle prässiä laskettiin, jolloin puolustus tiivistyi eikä vastustaja löytänyt enää tilaa eikä maalipaikkoja. Hyökkäyspäässä ohje oli ”yksinkertainen on kaunista”.
Heti aluksi, 47. minuutilla, Severi syötti oikealta laidalta Eetun keskeltä läpi ja Edu tasoitti kauniilla ja puhtaalla osumalla 2-2:een. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän vastahyökkäykset tuottivat maalipaikkoja - kaikkiaan puolisen tusinaa - joista yhden Saku nosti maalin yli ja Severin ohjauksen siivosi maaliviivan tuntumasta puolustaja. Kolmannen kerran tulosta syntyi 78. minuutilla. Akatemia nousi uudelleen johtoon, kun kärjiksi siirtyneet Eetu ja Severi pelasivat keskenään: Eetu syötti takaisin Severille, joka pisti pallon läheltä takakulmaa maaliin. 2-3 jäi ottelun lopputulokseksi.
Vaihtopelaajat hoitivat hommansa kiitettävästi ja muoto pysyi koossa, vaikka vaihtojen myötä myös pelipaikat usein muuttuivat.
Joukkue: Eetu Kokkinen, Jesse Saari, Tomi Kohonen (Omid Musawi 73.), Miikka Salonen, Eppu Kokkinen, Mikko Noronen (Sami Helander 53.), Lauri Jaatinen (Ari Uusikari 80.), Nico Eskola (Saku Leinonen 56.), Jonne Timoskainen, Severi Murto (Ercan Alkovac 80.), Otso Knuuttila (mv), Simo Ranta (vmv).
Akatemia sai ennen lauantaina alkavaa futisakatemioiden SM-karsintaa viimeistelyvastustajakseen Hongan B juniorit. Sairastelun vuoksi Akatemian kokoonpanosta puuttui muutama pelaaja, mutta peliin saatiin kuitenkin täysi 18 pelaajan miehitys. Tiistain (3.11.) pikku pakkasessa pelattu ottelu oli samalla vielä katsastustilaisuus lopullisen harjoitusryhmän kokoonpanosta.
Ottelun alku kertoi jo tarkalleen mikä oli pelin henki: tempo on paljon kovempi kuin divarimatseissa kun vastassa on SM-tason joukkue. Tilaa ja varsinkin aikaa oli selvästi vähemmän ja lisäksi pakkanen teki kentästä liukkaan, joten pallon hallinta vaati entistä enemmän taitoa.
Alku oli Hongan pienoista hallintaa ja vaarallisimmat tilanteet olivat Otso Knuuttilan (kuvassa) maalilla, jossa hän torjui upeasti varsinkin pelaajasta suuntaa muuttaneen laukauksen. Yleisö näki jo pallon painumassa verkkoon, kun aika kerrankin kulki takaperin ja tilanne uudelleen katsottuna Otso kurotti hanskansa pallon ja maaliviivan väliin.
Parhaat paikat oli Eetu Kokkisella, joka pääsi muutaman kerran vastakkain Hongan maalivahdin kanssa mutta laukaukset suuntautuivat useimmiten päin maalivahtia. Honka siirtyi johtoon jakson loppupuolella kun pallo pelattiin seinäsyötöillä läpi vasemmalta laidalta ja honkapelaaja pääsi siirtämään poikittaissyötön lähes tyhjiin.
Toisella jaksolla hallinta siirtyi hieman enemmän Akatemialle. Hyvistä asemista päästiin laukomaan useita kertoja, mutta tasoitusmaali syntyi vasta loppuhetkillä kun Otto Kaipion sivuvaparin jälkitilanteesta Eppu Kokkinen laukoi pallon maalin takakulmaan.
Ottelu palveli hienosti joukkueen valmistautumista lauantain otteluun Mikkelissä. Tempoa saadaan nostettua pelaamalla juuri tällaisia otteluita. Lisää nopeaa pallon käsittelyä, pallottoman liikettä ja yhteispeliä niin hyvällä tiellä ollaan.
Kokoonpano: Otso Knuuttila (Simo Ranta), Mikko Noronen, Jonne Timoskainen, Eppu Kokkinen, Miikka Salonen (Atte Kaipio), Lauri Bergström (Ari Uusikari), Lauri Jaatinen (Otto Kaipio), Sami Helander (Verneri Teppo), Saku Leinonen (Nico Eskola), Eetu Kokkinen (Ercan), Severi Murto (Omid Muskari)
Ottelun tuomitsi Jari Pylvänäinen.
Suomen U-17 maajoukkue matkusti täältä katsoen eksoottiseen Makedoniaan pelaamaan jatkokarsintapaikasta ikäluokan (-93) EM-turnaukseen Liechtensteiniin kesällä 2010.
Alkukarsinnassa oli 13 lohkoa ja Suomi sai vastustajikseen isäntämaan lisäksi kaksi kovaa, Saksan ja Turkin. Lohkovoittajat ja -kakkoset sekä kaksi parasta kolmosta selvisivät jatkoon, jossa 28 joukkuetta pelaa seitsemässä lohkossa yhtä monesta paikasta lopputurnaukseen.
Akatemian Miikka Salonen on noussut maajoukkueen runkopelaajaksi ja pelasi kaikissa Suomen otteluissa täydet minuutit oikeana pakkina. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Turkki. Suomi oli Miikan mukaan hyvin pelissä mukana mutta erittäin taitavat turkkilaisten yksilösuoritukset ratkaisivat ottelun Turkille 2-0 (1-0). Valmentaja Sami Vehkakoski piti tätä ottelua joukkueensa parhaana.
Toinen ottelu Saksaa vastaan voitettiin 1-0 (0-0). Ensimmäisen kerran nuorten maaottelujen historiassa jalkapallojätti poistui kentältä Suomelle hävinneenä. Miikka kertoi, että paine oli välillä todella kova ja Suomi oli aika välillä aika pinteessä, mutta kurinalainen puolustus toimi ja piti nollan. Kun Tim Väyrynen onnistui yksilösuorituksella kentän toisessa päässä, oli historiallinen voitto kotona.
Isäntämaa kukistui viimeisessä ottelussa 5-2 (1-1). Makedonia oli Miikan mielestä vastustajana selvästi Turkkia ja Saksaa jäljessä.
Suomi sijoittui lohkokolmoseksi ja tiedossa oli, että Maltalla oli omassa lohkossaan paremmat pisteet kolmosena. Jatkoon pääsy riippui Italian, Norjan, Kreikan ja Moldovan lohkon viimeisen kierroksen tuloksista.
Miikka kertoi, että bussimatkalla Strumicasta Skopjen lentokentälle tunnelmat vaihtelivat rajusti, kun tekstiviestejä ottelutilanteista tuli. Norja voitti Italian ja se oli hyvä uutinen, mutta kun Moldova johti Kreikkaa 2-0 ja se sai aikaan tunteen, ettei tästä tule yhtään mitään. Sitten Kreikka kavensi ja kymmenen minuuttia ennen loppua tasoitti 2-2:een, joka tiesi sitä että lentokenttää lähestyvä joukkue varmisti jatkokarsintapaikan ja riemu oli tietysti rajaton. Jalkapallon suurmaa Italia jäi lohkossaan kolmanneksi ja putosi jatkosta.
Miikka kehuu joukkuettaan ja joukkuetovereitaan, joukkuehenki oli todella huippuluokkaa eikä yhtään heikkoa lenkkiä ollut, ei kentällä eikä vaihtopenkillä. Omassa pelissään Miikka oli tyytyväinen erityisesti pallolliseen pelaamiseen ja siihen, että syötöt menivät hyvin omille. Jatko näyttää myös lupaavalta: "Nyt täytyy vaan harjoitella ja pelata mahdollisimman hyvin".
Akatemian toinen kausi käynnistyy tiistaina 13.10. valittujen pelaajien testeillä. Jatkossa joulutaukoon saakka harjoitellaan pääsääntöisesti kolme kertaa viikossa Rajamäen uudella tekonurmella (tiistai ja perjantai) ja Klaukkalassa (lauantai). Akatemia osallistuu Suomen Palloliiton talenttiakatemioiden SM-sarjaan, joka alkaa marraskuussa yksinkertaisena sarjana kolmessa lohkossa. Näistä A-lohko on nk. valiolohko, jonka neljä parasta pääsevät suoraan kuuden joukkueen SM-lopputurnaukseen. B- ja C- lohkojen kaksi parasta pelaavat keskenään (B1-C2 ja C!-B2) karsintapaikoista A-lohkon viidettä ja kuudetta vastaan viimeisistä lopputurnauspaikoista. Ennen kesällä pelattavaa lopputurnausta pelataan B- ja C-lohkoissa vielä paikasta seuraavan kauden A-lohkoon.
Akatemia pelaa B-lohkossa, jonka otteluparit SPL arpoi syyskuun lopussa. Arpaonni oli mahdollisimman suotuisa, sillä kymmenen joukkueen lohkossa tulee yhdeksän peliä ja niistä viisi saatiin kotikentälle, jonne vastustajiksi tulevat Itä-Vantaan Akatemia, Hakatemia Valkeakoskelta, MyPa Akatemia, Etelä-Karjalan Akatemia Lappeenrannasta ja Jippo Akatemia Joensuusta. Vieraspeleihin matkustetaan Mikkeliin (MP Akatemia), Porvooseen (Futura Akatemia), Kotkaan (KymP Akatemia) ja Hämeenlinnaan (Hämeenlinna Akatemia). Otteluohjelma on valmisteilla. Sarjan otteluista 4-5 pyritään pelaamaan tämän vuoden puolella ja loput keväällä. Ennen sarjojen käynnistymistä pelataan 1 – 2 harjoituspeliä.
Akatemiapelaajat valitaan seurojen 1994 -91 syntyneistä ikäluokkiensa lupaavimmista pelaajista ja valmennusryhmän kokonaisvahvuus on noin 20 pelaajaa. Pelaajavalinnat ovat käynnissä. Valmennuksesta vastaavat seurojen valmennuspäälliköt Kari Laukkanen ja Peter Sampo.
| Jesse Saari | 1 | Sami Helander | 2 | Markus Moisio | 2 |
|---|---|---|---|---|---|
| Ercan Alkovac | 1 | Tomi Kohonen | 3 | Nico Eskola | 7 |
| Omid Musawi | 1 | Eetu Kokkinen | 4 | Miikka Salonen | 1 |
| Joni Murtomaa | 5 | Saku Leinonen | 1 | Severi Murto | 7 |
| Aleksi Sinkkonen | 2 | Lauri Bergström | 1 | Eppu Kokkinen | 1 |
| Mikko Noronen | 1 | Verneri Teppo | 1 |
Miikka Salonen on nimetty Suomen U-16-maajoukkueeseen, joka pelaa kaksoismaaottelun Venäjää vastaan Eerikkilässä tiistaina 24.2. ja torstaina 26.2.2009.
Suomen U-16 maajoukkue kohtasi Eerikkilässä kaksoismaaottelussa Venäjän tiistaina 24.2. ja torstaina 26.2. Ensimmäinen yhteenotto päättyi Venäjän 3-0 (2-0) voittoon, mutta jälkimmäisen vei Suomi luvuin 2-1.
Akatemian Miikka Salonen pelasi molemmat ottelut hänelle hiukan epätavallisella pelipaikalla oikeana pakkina. Nuorten otteluissa peliminuutteja jaetaan katsastusmielessä käytännössä kaikille, joten siihen nähden Miikan tiistain ottelun 80 ja voitto-ottelun täydet 90 minuuttia kertovat Sami Vehkakosken johdolla toimivan valmennusportaan luottamuksesta Miikan pelipanokseen.
Aiemmin Akatemian pelaajista ikäluokkiensa nuorten maajoukkueissa ovat esiintyneet Eetu Kokkinen (-91), Markus Moisio (-92) ja Nico Eskola (-92).
Akatemia koki 5-2 (3-2) tappion Eerikkilän leirin yhteydessä pelatussa ottelussa U16 maajoukkue-ehdokkaita vastaan. Vastustajajoukkue koostui pelaajista, jotka toimivat malliryhmänä NuVK valmentajille sekä antoivat osaamisestaan näyttöjä U-16 maajoukkueen valmentajille Sami Vehkakoskelle ja Jallu Wissille.
Akatemia harjoitteli torstaina kaksi kertaa ja pelasi ottelun perjantaina aamupäivällä. Ottelu alkoi akatemian osalta varsin vaisusti. Peli ennätti vanheta vain pari minuuttia, kun U16 pelasi pallon puolustuslinjan läpi. Simo Ranta torjui ensimmäisen yrityksen, mutta paluupalloon ennätti ensimmäisenä turhan helposti maajoukkueryhmän pelaaja, joka vei joukkueensa 1-0 johtoon.
Toinen takaisku tuli vain kolmisen minuuttia myöhemmin. Palloa ei saatu purettua pois riittävän nopeasti ja pallon riisti läpiajoon vastustaja. Lukemat vaihtuivat jo 2-0:aan.
Tämän jälkeen Akatemia pääsi peliin mukaan ja maalipaikkoja syntyi. Joni Murtomaa pelasi ristipallolla Tomi Kohosen (kuvassa vasemmalla) oikealta läpi ja tämä kavensi pelin 2-1:teen.
Tasoitusmaali oli hienosti pelattu yhdistelmä, jossa Verneri Teppo avasi Akatemian nopeaan vastahyökkäyksen. Se päättyi Joni Murtomaan (kuvassa oikealla) läpiajoon jonka hän viimeisteli nostamalla pallon hienosti vastaan tuleen maalivahdin yli maaliin. Akatemian pelin avaaminen oli osittain liian hidasta, tilaa ja aikaa oli normaalia vähemmän. Takaisku 3-2:een tuli ensimmäisen puoliajan lopussa keskityksestä, jonka katkaisemisessa Simo Ranta hieman myöhästyi ja vastustaja pääsi puskemaan pallon Jesse Saaren edestä takakulmaan.
Toisen puoliajan alussa 51. minuutilla tuli jälleen takaisku kun pallo pelattiin keskuspuolustuksen selustaan jossa hyökkääjälle jäi aikaa kääntyä ja laukoa pallo Akatemian verkkoon. Lopputulos 5-2 syntyi sivuvapaapotkusta 81 minuutilla. Maajoukkueen pelaajat liikkuivat akatemian maalia kohti puolustuslinjalta vauhdikkaammin kuin paikoilleen jähmettyneet akatemialaiset. Tilaa oli riittävästi ohjata pallo ohi Heikki Surakan.
Pelin luonne oli varsinkin toisella puoliajalla selvä, mutta tällaisia pelejä joukkue tarvitsee jatkossakin: tilaa ja aikaa on vähän, päätökset pitää tehdä nopeasti, pallottoman täytyy liikkua entistä paremmin ja pelin tempo on kiivaampi kuin sarja- tai harjoitusotteluissa normaalisti.
Ottelu oli hyvä tasomittari. Päästettyjen maalien määrä ei kerro aivan koko totuutta joukkueen puolustamisesta ja osa tehdyistä virheistä on helposti karsittavissa. Akatemialla oli Eerikkilässä kaiken kaikkiaan hyvä leiri, josta suunnataan katseita tulevaisuuteen ja mahdolliseen Akatemia-sarjaan ensi syksynä.
Kokoonpano: Simo Ranta (46' Heikki Surakka), Miikka Salonen (88' Otso Knuuttila), Mikko Noronen, Jesse Saari, Verneri Teppo, Severi Murto (Aleksi Sinkkonen), Nico Eskola, Lauri Bergström (Atte Kaipio), Zamuyad Bashouasi, Joni Murtomaa, Tomi Kohonen.
Ottelu A-junioreiden ykkösdivarin A-lohkossa pelaavaa Käpylän Palloa vastaan oli vuoden ensimmäinen. Joukkueen kokoaminen tuotti hieman ongelmia, sillä päällekkäisten pelien ja loukkaantumisten vuoksi normaalista NJS:n ja HyPS:n yhdistelmästä puuttui kymmenen pelaajaa. Siksi täydennystä ammennettiin HyPS:n A:sta, NJS:n B:stä ja parilla pelaajalla NJS:n miesten harjoitusryhmän A-ikäisistä.
Ottelu alkoi komealla maalilla 8 minuutilla kun Severi Murto nosti hallitun keskityksen Eetu Kokkiselle. Tämä pudotti pääpallon Niko Aittasalmelle, joka laukoi tarkasti maalin takakulmaan.
Tämän jälkeen stadilaiset lisäsivät kovuutta ja voittivat kaksinkamppailuja mikä aiheutti painetta kotijoukkueen maalille. Käpyläläiset tekivätkin nopeaan tahtiin tasoituksen ja johtomaalin. Kotijoukkueen pelaaminen oli hieman liian vaikeaa: yksinkertaiset ratkaisut puuttuivat. Vaikka vastustajan linjan takana oli yllin kyllin tilaa, sitä ei osattu hyödyntää.
Toinen jakso alkoi heikosti kun oman kulman jälkeen vastustaja iski vastahyökkäyksellä tilanteeksi jo 1-3.
Loukkaantumiset ja krampit pakottivat muutoksiin ja osittain niiden kautta saatiin keskialue paremmin haltuun. Samalla vastustaja alkoi olla jo hieman seisovilla jaloilla ja kun pallo saatiin liikkeelle paremmin, paine vastustajan kenttäpuoliskolla alkoi kohota ja tuotti tulosta kun Aittis kavensi jatkamalla Edun keskityksen perille. Tämä lisäsi painetta edelleen ja
seuraavaksi käynnistyi Joni Muromaa- show. Hän tasoitti ensin 3-3:een hienon yhdistelmän päätteeksi. Yhtä näyttävä oli kuvio, jolla Joni viimeisteli Akatemian johtomaalin 4-3:een.
Tässä vaiheessa peli oli jo käännetty ja loppu meni samoilla sävelillä: Aittis merkkautti vuoden ensimmäisen hattutemppunsa lauottuaan vielä yhden komean maalin ja Sebastian Hovi kaunisteli hiukan ennen loppua läpiajosta 6-3.
Pojat nousivat vahvasti vaikka hankittu johto oli jo menetetty. Jaksettiin pelata ja pitää tempoa yllä loppuun saakka. Kaikki mukana olleet onnistuvat hienosti.
Joukkue: Otso Knuuttila, Mikko Noronen, Markus Moisio, Miro Purosto (Kimmo Tiainen), Kristian Tamminen (Joonas Järvenpää), Eetu Kokkinen (Toni Hiltunen), Otto Kaipio, Lauri Jaatinen (Roope Rahikka), Severi Murto (Atte Kaipio), Joni Murtomaa (Sebastian Hovi), Niko Aittasalmi.