NJS B1-juniorien pelit ja uutiset

B-junnut palasivat tasolleen

Pallo-Iiro -peli

Lauantai 30.4.2011 klo 13.00 Klaukkalan tekonurmi

NJS B - Pallo-Iirot 1-0 (1-0)

Vapun aatto oli juhlapäivä B-junnuille, jotka sarjan käynnistyttyä olivat kokeneet jo kaksi kalvavaa tappiota. Kolmas kerta kuitenkin toden sanoi: joukkue osoitti kykynsä unohtaa menneet pettymykset ja heittäytyi peliin täysillä. Nyt peli sujui omalla tasolla; huolestuttavan raskaat kipsit oli karistettu, itseluottamus ja pelirohkeus oli saatu takaisin.

Parin kevyen sadekuuron rytmittämään otteluun tekonurmelle saapunut kauden ennätysyleisö sai nauttia jännittävästä pelistä ja myös kauden toistaiseksi parhaasta peliesityksestä. Vierasjoukkueeksi saapunut Pallo-Iirot joutui palaamaan Raumalle pisteittä.

Peli oli aluksi vaihtelevan tasaista, kummallakin oli lyhyitä painostusjaksoja mutta maalintekopaikat olivat harvassa. NJS vyörytti hyökkäyksiä enimmäkseen oikean laidan kautta. Raumalaisten puolustus hoiti tilanteet, kunnes 33. peliminuutin kohdalla Sebastian Westerback sai harhautettua vastustajan pakin ja keskitti maalille, josta pallo ajautui raumalaispuolustuksen kautta kuudentoista rajan tuntumaan Joni Viirille. Tämä ei antanut maalivahdille mitään mahdollisuuksia vaan siirsi NJS:n kovalla laukauksella johtoon.

Maali osoittautui paitsi voittomaaliksi, myös pelin ainoaksi. Se vapautti isäntäjoukkueen peliä lisää eikä pelin ohjaksia luovutettu muutamia lyhyitä hetkiä lukuun ottamatta enää vieraille. Toisella puoliajalla NJS:llä oli enemmän ja vaarallisempia maalipaikkoja kuin Iiroilla, mutta maaliin palloa ei enää saatu. Maalivahdit hoitivat työnsä erinomaisesti. Etenkin vieraiden maalivahti joutui venymään muutamaan huikeaan paraatipelastukseen. NJS:n maalissa nopeasti kehittynyt Robert Nyholm oli erehtymätön, mutta pääsi vastustajan maalivahtia helpommalla.

Pallo-Iiro -peli

Pallo-Iiro -peli

Pallo-Iiro -peli

Pallo-Iiro -peli

Teksti ja kuvat: Matti Murto

Sarjapaikan seitsemän sinettiä

Jazz-peli

Lauantai 2.10 klo 13.00 Rajamäen tekonurmi

NJS/HyPS – FC Jazz 7-1 (4-0)

Ennakkoasetelma oli, että syyskierroksen viimeinenkin ottelu olisi voitettava, vain siten sarjapaikka olisi sataprosenttisen varma. Tasapelillä joukkue olisi riippuvainen muiden ottelujen tuloksista. (Ja olisi niiden selvittyä pudonnut)

Lauantai kuului sään puolesta syksyn hienoimpiin ja vieraaksi tuli sarjapaikkansa jo varmistanut FC Jazz Porista. Keväällä vastaava ottelu länsirannikolla päättyi NJS/HyPSin 2-0 voittoon.

Jazz-peli

Ottelu oli isäntien käsissä koko ajan. Maalinteko alkoi neljän minuutin pelin jälkeen, kun Sami Helander vei pallon päätyrajalle ja harhautti syöttölinjan vapaaksi. Lauri Bergströmillä oli helppo työ nousta ja laukoa mainio syöttö maaliin.

Seitsemän minuuttia myöhemmin Sami voitti taas pallon kulmalipun lähellä ja keskitti matalana maalin takakulmalle, josta Ari Uusikari veti sen empimättä perille. Taas seitsemän minuuttia ja nyt Jere Malmström pääsi viimeistelemään neljästä metristä pelaamalla hyökkäyksen kunnolla loppuun asti. Ensimmäisen puoliajan viimeinen maali syntyi 37. minuutilla. Se oli ensimmäisen ja toisen maalin keskiarvo. Sami Helander joutui jo alkuvaiheissa linkuttamaan kentän laidalle vaihtoon, joten päätyrajalla pallon keskittäjän roolin otti nyt Jere Malmström, jonka erinomaisesta esityöstä Ari Uusikari veti pallon kerralla verkkoon.

Jazz-peli

Toista puoliaikaa oli pelattu 9 minuuttia, kun lukemat muuttuivat taas. Lauri Jaatinen antoi vasemmalta erinomaisen vapaapotkun, jonka jälkitilanteesta Joni Viiri kaunisteli lukemiksi 5-0. Maagiset seitsemän minuuttia myöhemmin Lauri oli jälleen asialla antamalla jälleen hienon vapaapotkun, jonka Jonne Timoskainen puski varmasti maaliin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Atte Kaipio rikkoi rangaistusalueella tuomarin mielestä rangaistuspotkun arvoisesti. Sen Juuso Saikkonen luki oikein ja torjui oikeasta alanurkasta.

31. minuutilla Ari Uusikari avasi Jazz-puolustuksen nätillä ristipallolla ja Jonne Timoskaisella oli tilaa laukoa pallo vielä kerran Jazzin maaliin - sarjapaikan varmistuksen seitsemäs sinetti.

Kolme minuuttia ennen päätösvihellystä Jazz sai vapaapotkun. He onnistuivat pitämään pallon hyökkäysalueella ja perinteinen loppuminuuttien takaiskumaali näki taas päivänvalon lepsun puolustamisen seurauksena. Tällä kertaa siihen oli onneksi varaa.

NJS/HyPS aloitti syyskierroksen heikosti. Muutamat niukat ja harmittavat tappiot eivät pisteitä tuoneet, mutta loppu sujui odotusten mukaisesti. Kuuden ottelun tappioton putki sisälsi kaksi tasapeliä, mutta kolmessa viimeisessä ottelussa voitonkiilto oli jokaisen pelaajan silmissä alusta alkaen ja jälki oli sen mukaista: maaliero oli 15 – 4. Viidessä ensimmäisessä ottelussa NJS/HyPS teki vain yhden maalin ja vastustajat kymmenen. Pelillinen pohjanoteeraus oli HJS-ottelu. Käänne tapahtui kun Haka kaatui kotona 3-2. Kaksi seuraavaa tasapeliä pitivät joukkueen vielä putoamisviivan alapuolella, mutta kolmessa viimeisessä pelissä joukkue nousi vihdoin tasolleen. Sijoitus sarjassa oli seitsemäs. (Kevätkierroksella sijoitus oli kuudes ja pisteitä kertyi yksi enemmän.)

Jazz-peli

Jazz-peli

Teksti ja kuvat: Matti Murto

Täältäkin selvittiin

Maanantai 27.9. Parainen

PIF – NJS/HyPS 3-6 (1-4)

Peli Paraisten IF:ää vastaan oli haluttu maanantaiksi, jolloin isännät saisivat parhaan joukkueen kentälle. Viikonloppuisin siellä B:n parhaimmisto on miesten joukkueen mukana ja PIF:llä oli vielä pienet teoreettiset mahdollisuudet säilyttää sarjapaikka, kunhan ensin kaatuisi NJS/HyPS. Joten koulusta iltapäiväksi vapaata ja pelaamaan.

Ensimmäinen puoliaika vietettiin lähinnä isäntien kenttäpuoliskolla ja pallo toimitettiin PIF:in verkkoon neljä kertaa ujoimpien pelaajien korvat punaisiksi huudelleen katsomon kauhuksi. Isännät onnistuivat kaikesta huolimatta maalinteossa kerran.

Toiselle puoliajalle lähdettäessä PIF:in usko sarjapaikan säilymiseen oli mennyt ja turhautuminen sai vallan. Pahin sankareista ei juuri muuta tehnyt kuin potki jaloille oli pallo potkujen kohteella tai jossakin muualla. Pikkukaupungille tyypilliseen tapaan piirit ovat pieniä ja kaikki tuntevat toisensa. Erotuomari ei jalkoihin potkimisesta aluksi juuri välittänyt, mutta kun se yltyi mahdottomuuksiin, joutui hän ajamaan törkeimmän kentältä. Saman kohtalon koki Omid Musawi oltuaan kymmenen minuuttia kentällä ja tehtyään yhden maalin. Ei liene vaikea arvata miksi.

Osapuolien ja varsinkin tuomarin hallinnasta katsomon säestyksellä enemmän tai vähemmän karannut peli päättyi lopulta ansaitusti NJS/HyPSille 3-6. Voitto ja tärkeät kolme pistettä eivät olleet missään vaiheessa uhattuna, ja oli onni, ettei kenenkään koitunut mustelmia pahempia vammoja.

P.S.

PIF:iä roima tappio ketutti siinä määrin, että tulosilmoitus Palloliittoon viipyi viikon. Ikään kuin se siitä muuksi muuttuisi. Tämä oli yksi piirre farssin aineksia saaneessa lohkon loppuvaiheessa. Eniten suuren yleisön huomiota herätti FC Espoon ykkös- ja kakkosjoukkueiden välisen ottelun tulos, jossa NJS/HyPSiä vastaan aivan hampaattomasti vailla yhtään maalipaikkaa pelannut kakkonen (ei olisi uskonut, että se taisteli sarjapaikastaan) voitti viikkoa myöhemmin lohkon parempaan päähän kuuluvan ykkösen toisen puoliajan huimalla kirillä. Ensimmäisen puoliajan 0-2 tappioasemasta 4-3 voittoon! Tosin suuri yleisö tiesi tätä odottaa, etukäteen ei kukaan olisi veikannut ykkösen voiton puolesta. Ilman näitä pisteitä kakkonen olisi pudonnut ykkösestä, nyt kohtalon koki EIF.

Mieleen tulee kiinalaisen liikemiehen omistukseen joutuneen AC Allianssin ja Hakan vuosien takainen veikkausliigaottelu. Yhteisiä piirteitä löytyy.

Tärkeä voitto

FC Espoo-Peli

Lauantai 18.9.2010 Rajamäen tekonurmi

NJS/HyPS – FC Espoo2 2-0 (1-0)

Ykkösdivarin syyskierros ei alkanut kovin hyvin, mutta kaikista neljästä viime pelistä on tullut pisteitä. Nyt FC Espoo2 kaatui Rajamäellä 2-0 (1-0) ja NJS B1 nousi putoamisviivan yläpuolelle. Sijoitus on nyt kahdeksas. Putoamisviivan yläpuolelle jäin myös vastustaja, jolla on ottelu vähemmän pelattuna, mutta jäljellä ottelu oman seuran ykkösjoukkuetta vastaan. Espoon ykkösellä ei ole enää nousumahdollisuuksia, joten on mielenkiintoista seurata, järjestyvätkö pisteet kakkoselle… Tällaiset ottelut pitäisi kohtuuden nimissä pelata kierroksen aluksi.

FC Espoo-Peli

Rajamäellä espoolaiset olivat selvästi altavastaajia ja NJS loi tukun kelpo tilanteita. Hyökkäysvalikoima oli sekä nokkela että viimeistelytilanteeseen asti tehokas, vain viimeistelyn hyötysuhteessa oli toivomisen varaa. Todella hieno maali jäi hyväksymättä niukan paitsion takia ja ansaittu johtomaali syntyi vasta puoliajan loppuminuuteilla espoolaispuolustuksen käsivirheen takia tuomitusta rangaistuspotkusta. Sen Lauri Jaatinen hoiti varmasti verkkoon. Edellistä käsivirhettä tuomari ei joko huomannut tai jätti huomiotta.

Sama meno jatkui toisella puoliajalla. Loppulukemat 2-0:aan puski Lauri Bergström erinomaisesta kulmapotkusta. Espoolaisilla ei tilanteita maalintekoon ollut, ei edes viimeisten minuuttien aikana, jotka NJS:lle ovat harmittavan usein osoittautuneet kohtalokkaiksi.

Jäljellä on kaksi ottelua, jotka molemmat ovat voitettavissa, mutta työmoraalin tulee ehdottomasti pysyä vähintään nyt nähdyllä tasolla varsinkin vierasottelussa Paraisilla sarjanousija PIF:iä vastaan. Voittamalla molemmat jäljellä olevat ottelunsa paraislaiset voivat pitää sarjapaikkansa. Viimeinen peli käydään Rajamäen tekonurmella Porin Jazzia vastaan lauantaina 2.10. klo 13.00. Jazz on tuttu kevätkierroksen voitokkaasta vierasottelusta ja saattaa olla jopa helpompi vastustaja kuin PIF, koska Jazzilla ei ole ottelussa panosta. Se ei voi nousta eikä pudota. Mutta tämän toiveajattelun varaan ei peliä tietenkään voi perustaa.

FC Espoo-Peli

FC Espoo-Peli

Teksti ja kuvat: Matti Murto

Lopuksi haihtui taas kaksi pistettä

EIF-Peli

Lauantai 11.9. 2010 Klaukkalan nurmi

NJS/HyPS – EIF 2-2 (1-1)

B:n ykkönen sai lauantaina 11.9. vieraakseen EIF:n nykyisestä Raaseporin kaupungista. EIF keikkui keväällä sarjan kärkipäässä, mutta nyt syksyllä menestys on ollut korkeintaan keskinkertainen. Kevätkierroksella tuli hyvällä pelillä niukka tappio ja pahalta näytti alku Klaukkalan nurmella nytkin kun tammisaarelaiset siirtyivät nopeasti 0-1 johtoon. Isäntäjoukkue syttyi peliin vasta, kun Jonne Timoskainen tasoitti 1-1:een rutiinihyökkäyksen päätteeksi.

EIF-Peli

Jonne oli asialla myös isäntien siirtyessä 2-1 johtoon ja kaikki näytti hyvältä, virtaa riitti ja lisää paikkoja syntyi, mutta tulosta ei saatu aikaan. Loppuminuuteilla peli meni päästä päähän ja tilanteita syntyi turhan usein myös omaan päähän, joista yhdestä syntyi tasoitus ja pisteet menivät taas tasajakoon.

EIF-Peli

EIF-Peli

EIF-Peli

EIF-Peli

Teksti ja kuvat: Matti Murto

Nokia sai rankkarilla pisteen, NJS/HyPS menetti kaksi

Sunnuntai 5.9.2010 KK3, Nokia

NoPS – NJS/HyPS 2-2 (1-2)

Haka-voitto tukenaan B-junnut matkustivat sunnuntaina 5.9. Nokialle metsästämään pisteitä sikäläiseltä Palloseuralta. Pakko oli tyytyä vain yhteen, vaikka peliote oli NJS:llä varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Omid Musawi vei matkalaiset 0-1 johtoon 14 minuutin pelin jälkeen kulmasta, mutta isännät tasoittivat neljä minuuttia myöhemmin.

Jere Malmström vei NJS:n uudelleen johtoon vajaan puolen tunnin pelin jälkeen ja 1-2 tilanteessa edettiin aina 65 minuutille asti, jolloin isännät tasoittivat.

Ajattelemattominta NJS:n kannalta oli isännille tuomittu rankkari. Tilanne oli rangaistusalueella jo ohi ja pallon mennyt menojaan, kun puolustus näki aiheelliseksi kaataa nokialaisen. Tästä tuomittiin maaliin asti toimitettu rangaistuspotku ja pisteet tasattiin harmittavasti lukemin 2-2.

Vihdoinkin voitto

28.8. klo 17.30 Klaukkalan nurmi:

NJS/HyPS – FC Haka-j 3-2 (2-1)

B-junnut ohittivat aallonpohjan, ja Klaukkalan nurmella joukkueella oli sarjan kärkipäässä pelaavaa Hakaa vastaan aivan uusi ilme. Edellisen viikonvaihteen vierailu Hämeenlinnassa sairastumisten takia hyvin kapealla miehityksellä oli syyskierroksen pohjanoteeraus. Mutta voitonjuhliin ei ollut aihetta sitä ennenkään edes hyvillä esityksillä. Lauantain esitys kotikentällä näytti siltä, että joukkue palailee omalle tasolleen. Kevätkierroksella Haka voitti kotiottelunsa 3-2, joten odotettavissa oli kaikesta huolimatta tasainen ottelu.

Tosin alku oli hankala, kun kolmen minuutin pelin jälkeen Hakan meni 0-1 johtoon. Läheltä sivurajaa annettu vapaapotku upposi suoraan takaylänurkkaan. Tämä ei NJS:n selkärankaa murtanut, vaan tasoitusta jahdattiin kovalla työllä ja ajoittain näyttävin kuvioin.

Yrittäminen palkittiin heti tauon jälkeen. Toista puoliaikaa kului minuutti, kun NJS sai kulman, josta Omid Musawi tasoitti 1-1:een ja tuplasi samalla joukkueen syyskierroksen maalisaldon.

Kolme minuuttia myöhemmin NJS siirtyi 2-1 johtoon, kun Jonne Timoskainen jatkoi Sami Helanderin syötön perille. Nyt ilmassa alkoi olla merkkejä myös siitä, että maalinteko-ongelmista voi päästä eroon.

Haka pisti kuitenkin pelin jännittäväksi ja nousi 66. minuutilla kulmasta tasoihin ja herkeämätön taistelu jatkui. NJS:n voittomaali syntyi läheltä kuudentoista rajaa lyhyenä annetusta vapaapotkusta, jonka Lauri Bergström jatkoi maaliin Omidid Musawin jalkojen välistä Jere Malmströmin väistellessä parhaansa mukaan pois laukauksen tieltä.

Haka painosti vimmatusti viimeiset kymmenen minuuttia mutta tuloksetta ja täysi pistesaalis nosti B-junnut kerralla taulukossa ohi Nokian ja Paraisten.

Peli 28.8.2010

Peli 28.8.2010

Peli 28.8.2010

Peli 28.8.2010

Peli 28.8.2010

Teksti ja kuvat: Matti Murto

Kevätkierros päättyi voittoon Porissa

FC Jazz

3.7. klo 13.00 UK Tekonurmi Pori:

FC Jazz – NJS/HyPS 0-2 (0-0)

B-pojat päättivät kevätkierroksen voittoon Porissa Jazzin vieraina. Joukkueella oli hyvä putki alla edellisistä peleistä ja sarjapaikka varmistui voitolla TPV 2:sta viime keskiviikkona. Kauden viimeinen koitos Porissa tarjosi kuumat olosuhteet, lämmintä +28°C ja tavoitteena parannella sarjasijoitusta. Ottelu oli lähes kokoajan NJS/HyPS:n hallinnassa. Kotijoukkue pelasi kolmen alakerralla, joka tarjosi hyvät tilat pelata hyökkäysalueella. Lukuisista pallonriistoista päästiin varsinkin oikealta laidalta useaan otteeseen murtautumaan vastustajan alueelle mutta maalit jäivät vielä ensimmäisellä jaksolla tekemättä.

Johto-osuma tuli viime pelien tehopelaaja Omid Musawin komealla laukauksella oikeaan takakulmaan ja loppunumeroiksi 2-0 laukoi Sami Helander tyylikkään soolon päätteeksi. FC Jazz sai yhden huippupaikan mutta maalissa pelannut Juuso Saikkonen torjui hienolla vastaantulolla.

Viimeisten viiden pelin saldo on neljä voittoa maalierolla 13-1. Tämä kuvaa hyvää puolustuspelaamista, jossa alkukauden virheet on saatu vähennettyä minimiin.

Kokoonpano: uuso Saikkonen, Tommi Lampinen, Ercan Alkovac, Lauri Jaatinen, Juha Lankinen, Omid Musawi, Sami Helander, Ari Uusikari (Sauli Sotejeff), Saku Leinonen (Elmeri Palander), Jere Malmström (Janne Kallio).

B-nuoret varmistivat sarjapaikkansa syksyksi

TPV

Rajamäen tekonurmi 30.6.2020:

NJS/HyPS - TPV/2 3-0 (2-0)

B-nuorilla oli panosta viimeisessä kotipelissään TPV2 vastaan. Tarjolla oli sarjapaikan varmistaminen, minkä joukkue tekikin voittamalla ottelun Rajamäen tekonurmella maalien 3-0.

Keli oli haastava molemmille joukkueille, lämmintä oli yllin kyllin. Ottelu sai B-nuorien:n kannalta vauhdikkaan lähdön, kun 12 minuutin kohdalla Jere Malmström jatkoi maalin eteen Omid Musawin antaman kulmapotkun ja Sami Helander laukoi irtopallon sisään.

Ensimmäisellä jaksolla saatiin luotua painetta hyvin vastustajan maalille mutta viimeistely ei ollut kohdillaan. Vihdoin Omid Musawin siirtyessä pelaamaan laitaan Tommi Lampinen teki hienon pallonriiston ja pallo pelattiin Jere Malmströmin kautta Omidille, joka hassutti vastustajan ja laukoi pallo pallon etukulmasta sisään. Ottelua oli pelattu 28 minuuttia.

Loppujakso oli hallinnassa ja eikä kovin vaarallisia tilanteita nähty kummassakaan päässä.

Toisella jaksolla kotijoukkueen liike alkoi hiipua ja TPV toi vaihtojen kautta liikettä lisää kentälle ja pääsi useaan otteeseen laukomaan kohti Elmeri Palanderin vartioimaan maalia. Hän kuitenkin torjui todella varmasti. Vastaavasti lopullinen ratkaisu tapahtui 50 minuutilla, kun Lauri Jaatisen vapaapotku leijaili taka-alueelle liikkuneelle Omid Musawille, joka laukoi loppunumerot 3-0. Omid oli tehokkaalla päällä. Vastaavasti Lauri Jaatinen oli suvereeni puolustuslinjassa hyvillä katkoilllaan sekä hyvilla avauksillaan.

Neljän viimeisen pelistä on joukkue hankkinut 9 pistettä maalierolla 11-1, mikä kertoo puolustuspelin tiivistymisestä sekä tehojen paranemisesta hyökkäyspäässä. Joukkue pelaa viimeisen pelinsä lauantaina 3.7 Porissa Jazzin vieraana.

Kokoonpano: Elmeri Palander, Atte Kaipio (Ari Uusikari 63'), Ercan Alkovac, Lauri Jaatinen, Juha Lankinen, Tommi Lampinen, Omid Musawi (Janne Kallio 58'), Sami Helander (Juuso Saikkonen 76'), Saku Leinonen (Sauli Sotejeff 50'), Jere Malmström, Jonne Timoskainen

Honka kaatui Otaniemessä.

Honka2-peli

Otaniemi 12.6.2020:

Honka 2 – NJS/HyPS 0-3 (0-2)

Sateisen aamupäivän jälkeen ottelu pelattiin aurinkoisessa mutta kovien tuulenpuuskien puita kaataneessa säässä. Otaniemen nurmella katsomon puoli oli suojaisa, meren puolella tuuli kovaa vinosti kentän suuntaan. Vierasjoukkue NJS lähti otteluun vain kolmella vaihtomiehellä, joista kaksi oli kenttäpelaajia, joten tiedossa oli raskas rupeama, toisella puoliajalla vielä vastatuuleen.

Honka2-peli

Jere Malmström siirsi NJS:n kulmapotkusta johtoon ottelun ollessa vielä nuori, ja ennen puoliaikaa Jonne Timoskainen kasvatti johdon suoralla vedolla Lauri Bergströmin keskityksestä 2-0:aan. Keskikentällä peli on tasaväkistä, mutta NJS:n hyökkäykset olivat terävämpiä ja eikä varmoin ottein pelannut puolustus päästänyt isäntiä maalipaikkoihin.

Honka2-peli

Toisen puoliajan alun Honka lisäsi painetta ja vieraat olivat puolustuskannalla. Kolmas maali syntyi tehokkaalla vastahyökkäyksellä, jossa Lauri Bergström toimi taas arkkitehtinä. Muutamalla syötöllä Jere Malmström pelattiin vetopaikkaan, josta hän veti pallon suoraan Laurin keskityksestä tarkasti verkkoon samaan tapaan kuin Jonne ensimmäisellä puoliajalla. Maalin jälkeen pelin taso laski huimasti; Honka yritti vielä ja vaihtoi tuoreita voimia kentälle sitä mukaa kun vierailta alkoi energia huveta, vieraat keskittyivät puolustamiseen. Viimeiselle neljännekselle Jere Malmströmin tilalle tuli Janne Kallio ja Omid Musawin tontille sairaslomilta palaileva Sauli Sotejeff. Honka osui toisella puoliajalla kerran kevyesti ylärimaan ja Elmeri Palander torjui yhden läpiajon.

Kuvat ja teksti: Matti Murto. Huomaa, että Honka pelaa tummissa paidoissa ja NJS/HyPS keltaisissa vieraspaidoissa.

B-junnuille viime hetken tappio Tammisaaressa.

EIF

Tammisaari 9.6.2010 klo 19:30:

EIF - NJS/HyPS 0–1

NJS:n B-junnujen matka Tammisaareen kääntyi viimeisellä peliminuutilla pistemenetykseksi. Haka-pelin toiselta jaksolta alkanut uusi, iloisesti taisteleva peli-ilme kestää ja ottelu sarjataulokon kolmosena majailevaa EIF:ää vastaan oli tasoltaan hyvä ja pelillisesti tasainen. Maaliton tasapeli näytti jo lähes varmalta, kunnes pelin viimeisellä minuutilla EIF:n kärki pääsi puolustuslinjasta irti ja nosti pallon maaliin yli vastaan tulleen Elmeri Palanderin. Vaikka pisteet jäivät isännille, tilanne sarjataulukossa on ennallaan. NJS:n sarjapaikka on edelleen täysin joukkueen omissa käsissä, sillä myös takana olevat TPV2, MuSa ja Pallo-Iirot sekä pisteen edellä oleva Honka hävisivät ottelunsa. Jäljellä on kolme ottelua.

B-nuorille 5-0 voitto Musasta.

Musa

Rajamäen tekonurmi 29.5.2010 klo 13:00:

NJS/HyPS - MuSa 5–0

Joukkueella oli alla kauden parhaat otteet tappiollisessa Haka-ottelussa ja joukkue oli jo pienoisen pakkovoiton edessä taistelussa sarjapaikasta. Pitkästä aikaa kokoonpanoon saatiin myös reilusti pelaajia mukaan, mikä antoi lisää vaihtoehtoja kokoonpanoon suhteen.

Ottelu oli kotijoukkueen hallintaa ja painetta saatiin nyt hyvin vastustajan maalille. Avausosuman laukoi ruuhkan keskeltä Joni Viiri, mikä vapautti kotijoukkueen peliä. Ottelu ratkesi jo ensimmäisellä jaksolla, kun tuomari vihelsi kaksi rangaistuspotkua, ensimmäisen käsivirheestä. Ensimmäisen rankkarimaalin viimeisteli Lauri Bergström maalivahdin käsien kautta sisään. Toisessa rikottiin Sami Helanderia hänen murtaustumisen päätteeksi varsin törkeästi ja Jonne Timoskainen viimeisteli pilkun varmasti alakulmaan.

Pelintempo laski toisella jaksolla. Heti jakson alussa vihellettiin ottelun kolmas pilkku, kun Lauri Bergströmiä revittin paidasta erikoistilanteessa. Vuorostaan Atte Kaipio laukoi pallon verkkoon. Loppunumerot sijoitti tyhjiin Sami Helander maalivahdin potkaistua pallosta ohi.

Kotijoukkueella ei ottelussa ollut missän vaiheessa hätää ja nousujohteinen käyrä jatkuu. Mutta seuraava vastus 9.6 tulee olemaan taas kovempi, kun vastaan tulee EIF Tammisaaresta.

Kokoonpano: Elmeri Palander, Atte Kaipio, Jonne Timoskainen, Lauri Jaatinen, Saku Helander, Joni Viiri (Aapo Mäki 50'), Sami Helander, Tommi Lampinen (Henri Häyrinen 40'), Sami Härsilä (Samuli Keinänen 58'), Lauri Bergström, Janne Kallio (Ercan Alkovac 50').

B-nuorten taistelu ei riittänyt.

Valkeakoski 23.5.2010 klo 15:00:

Haka-j – NJS/HyPS 3–2

B-nuoret pelasivat kauden kuudennen ottelunsa Valkeakoskella Hakaa vastaan. Kauden paras taistelu ei aivan riittänyt vaan joukkue koki 3-2 tappion.

Joukkue siirtyi 1-0 johtoon kun Tommi Lampinen pelattiin oikealta läpi ja keskitys ajautui Omid Musawille, joka laukoi upeasti pallon oikeaan yläkulmaan rangaistusalueen rajalta. Minuutti maalista tuli lunta tupaan, kun kotijoukkueen pitkä pelinavaus ajautui rangaistusalueen rajalle, jossa Atte Kaipio rikkoi varsin kyseenalaisesti. Mutta tuomari pysyi päätöksessään ja siitä seuranneesta vapaapotkusta pallo lauottiin alakulmaan ja peli oli tasan.

Tämän jälkeen kotijoukkue siirtyi nopeasti johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta. Poikien kovasti protestoidessa pallon olleen jo metrin yli päätyrajan pallo pelattiin taka-alueelta takaviistoon ja laukaus painui vastustamattomasti verkkoon. 3-1 puoliaikatulos syntyi pallon jäädessä pomppimaan alueelle, johon hakalainen ehti ensiksi ja laukoi voimalla ohi Juuso Saikkosen.

Toiselle jaksolle kentälle asteli aivan eri asenteella varustettu joukkue, joka ei antanut periksi, joka taisteli hyvällä asenteella ja pelasi kauden parhaan puoliaikansa. Peli painettiin kotijoukkueen päätyyn tunteiden käytyä välillä varsin kuumina kentän laidaltakin seuranneiden provosointien johdosta.

Kavennus syntyi Omid Musawin yksilösuorituksena, jossa hän ”kahvitti” vastustajaa oikein kunnolla vasemmalla laidalla ja laukoi pallon maalivahdin pään yli verkkoon. Tämän jälkeen painetta luotiin useamman kerran mutta tasoitus jää tekemättä, vaikka monta paikka siihen olisi ollutkin.

Jos joukkue pystyy pitämään tämän taistelutahdon tulevissakin peleissä, niin silloin on luvassa vielä hyvä loppukausi. Kummallisuutena mainittakoon valkekoskelainen fairplay, jossa kenttäalueelta poispotkittujen pallojen noutaminen ei tuntunut ketään kiinnostavan. Kuuluu reiluun henkeen, että kun pelataan kolmen pallon systeemillä, nii pallot myös noudetaan takaisin peliin eikä vaikuttavana tekijänä voi olla kotijoukkueen johtoasema. Tulokset syntyvät pelaamisen kautta ja tällainen provosointi ei kuulu lajiin. Ei kuitenkaan pelata mistään suurista mestaruuksista vaan koetetaan olla myös esimerkillisiä nuorille kuinka asiat hoidetaan. Hermokontrollin säilymisessä on omalla joukkueellakin parannettavaa. Juha Lankisen saadessa kesken kovan painostuksen toisen keltaisen kortin ja joutui suihkun puolelle ja loppuajan joukkue taisteli vajaanakin hienosti.

B-junnuille kaksi tappiota

Klaukkala 16.5.2010 klo 13:00:

NJS/HyPS – HJS 0–3

Alla oli tappio Turussa ja tavoitteena oli katkaista tappioputki. Mutta HJS aloitti sen verran vahvasti ja siirtyi nopeasti 0-3 johtoon, jonka jälkeen pelin tasaantuessa sai kotijoukkue mahdollisuuksia numeroiden kaunistelemiseen siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kokoonpano: Juuso Saikkonen, Juha Lankinen, Jonne Timoskainen, Lauri Jaatinen, Jesse Suojasalmi (Janne Kallio), Omid Musawi, Sami Helander, Tommi Lampinen (Joni Viiri), Patrik Lindholm (Ercan Alkovac), Jere Malmström, Atte Kaipio


Turku 13.5.2010 klo 13:00:

TPS2 — NJS/HyPS 3-1

Helatorstain ottelu Turussa päästiin pelaamaan kesäisissä olosuhteissa. Lämpötila toi oman haasteensa pelin tempoon. Edellisissä otteluissa oli omaan päähän ropissut jo liian monta osumaan ja tätä lähdettiin parantamaan. Puolustuspeli toimi ensimmäisellä jaksolla suhteellisen hyvin TPS:n luodessa vahvasti painetta vieraiden maalille. B-nuorten paras paikka ensi jaksolla siunaantui Jere Malmströmille, joka sai hienon syötön oikealta Tommi Lampiselta, mutta haltuunotto jäi hieman vajaaksi ja jo hyvältä näyttänyt tilanne kuivui kokoon.

Pahin nukahdus tapahtui minuutti ennen puoliaikaa kun pallo pelattiin puolustuslinjan selustaan ja läpiajon päätteeksi ohitti vielä Elmeri Palanderin ja sijoitti 1-0. 2-0 syntyi vastaavanlaisesta tilanteesta kun TPS hyökkääjä irtosi linjasta ja punnersi voimalla läpiajoon ja laukoi pallon maalivahdin pään yli maaliin.

Jere Malmström kavensi ottelun vapaapotkusta jatkettuaan pallon ilmasta maalivahdin ohi. Jo tätä ennen oli jo hänellä hieno paikka, kun hän pääsi laukomaan hienon kuvion päätteeksi mutta TPS maalivahti torjui.

Lopussa kotijoukkue komisteli läpiajosta vielä 3-1. Vastustaja pääsee liikaa pelaamaan selustaan ja lisäksi painetta pallolliseen täytyy parantaa.

Kokoonpano: Elmeri Palander, Atte Kaipio, Jonne Timoskainen, Aapo Mäki, Lauri Jaatinen, Sami Helander, Omid Musawi, Tommi Lampinen, Jere Malmström, Saku Leinonen

B-pojille tappio Tampereella

Tampere 8.5.2010 klo 13:00:

Ilves – NJS/HyPS 3–0

B1-pojat lähtivät parantamaan tekemistään Tampereen Ilveksen vieraaksi sarjan kolmanteen koitokseen. Molemmat joukkueet aloittivat ottelun hyvällä tempolla jossa Ilves yritti luoda painetta vieraiden selustaan ja Ilves siirtyikin johtoon n. 25 minuutin kohdalla, kun purkupallon puskettiin varsin kaukaa takaisin vieraiden linjan taakse, minkä johdosta Ilves-pelaaja pääsi huonon merkkauksen päätteeksi puolittain läpi ja laukoi pallon oikeaan alakulmaan.

NJS/Hyps jatkoi hyvää palloista pelaamistaan luoden hyviä tilanteita myös Ilveksen päätyyn tehden yhden maalinkin sivuvapaapotkusta joka ihmeen kaupalla liputettiin paitsioksi vaikka pallo painui suoraan maaliin Jonne Timoskaisen antamana. Lisäksi selvä käsivirhe jäi viheltämättä rangaistusalueella.

Ensimmäisen jakson pelille haluttiin hyvää jatkoa ottelun toisella jaksolla mutta siitä seurasikin täydellinen farssi. Hyvääkin mahtui: ensin vaihdosta tullut Saku Leinonen keskitti matalan pallon maalin eteen, johon Jere Malmströmin askeleet eivät aivan sopineet. Vastaavasti vieraat etenivät 2-0 johtoon vapaapotkusta ja peli vaikeutui entisestään.

Musta hetki koettiin. kun samassa tilanteessa tuomari Florin Dimulescu ajoi ensin Lauri Bergströmin suoralla punaisella ja seuraavaksi Juha Lankisen toisen keltaisen päätteeksi kentältä ulos. Loppu meni pelailuksi ja lopputulos 3-0 kertoi osatotuuden. Hieman hukassa ollut tuomari nosti poikien tunteita pintaan, mikä johti kontrollin katoamiseen. Tosin nämäkin asiat tulisi pelaajan kestää ja keskittyä vaan omaan tekemiseen vaikka se välillä hieman vaikeaa voikin olla.

Kokoonpano: Elmeri Palander, Atte Kaipio (Janne Kallio), Jonne Timoskainen, Lauri Jaatinen, Juha Lankinen, Omid (Ari Uusikari), Lauri Berström, Sami Helander, Tommi Lampinen, Ercan Alkovac (Saku Leinonen), Jere Malmström.

B-pojille tappio FC Espoosta vastaan

Klaukkala 2.5.2010 klo 13:00:

NJS – FC Espoo 1–4 (1–1)

B-nuoret koki ensimmäisen tappion sunnuntaina FC Espoota vastaan. Olosuhteet olivat tuuliset mutta aurinkoiset. Ottelun alku oli tasainen. Molemmin puolin luotiin muutamia tilanteita, joista vaarallisimman rakensi FC Espoo, kun oikealta laidalta pelattu syöttö löysi takaviistosta FC Espoon pelaajan mutta laukaus pysähtyi Elmeri Palanderin hienoon jalkatorjuntaan. Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon 28 minuutilla: Jere Malmström pelasi hienosti tilanteen loppuun, kun Patrik Lindholm keskitti vasemmalta ja pallo jäi pelattavaksi maalin eteen ja Jere pääsi lopulta laukomaan pallon verkkoon.

Pikkuhiljaa ote siirtyi enemmän vieraille ja tasoitus tuli vielä ennen puoliaikaa, kun oikealta laidalta murtauduttiin läpi ja Elmeri oli vailla mahdollisuuksia.

Toinen jakso oli sitten sekavaa pelaamista kotijoukkueelta ja FC Espoo oli tehokkaalla päällä ratkaisten ottelun varsin nopeaan tahtiin. Pelaajien väliset etäisyydet kasvoivat ja varsinkin liike loppui, minkä johdosta FC Espoo vei ottelun ansaitusti 4-1.

Kokoonpano: Elmeri Palander, Juha Lankinen, Saku Leinonen (Ercan Alkovac), Jonne Timoskainen, Tommi Lampinen (Ari Uusikari), Lauri Jaatinen, Sami Helander, Patrik Lindholm (Janne Kallio), Marko Hämäläinen (Sauli Sotejeff), Jere Malmström. Lisäksi: Juuso Saikkonen ja Aapo Mäki.

Peli 23.4.2010

Kausi alkoi voitolla

Rajamäki 23.4.2010:

NJS – Pallo-Iirot 4-1 (3-1)

Peli 23.4.2010

B-junnujen kausi ykkösdivarissa käynnistyi kotiottelulla Raumalta saapuneita Pallo-Iiroja vastaan lauantaina Rajamäen tekonurmella puolipilvisessä mutta tuulisessa ja hyisessä säässä.

Joukkue on kauden lähestyessä koko ajan parantanut otteitaan ja nyt terveystilannekin alkoi näyttää paremmalta kuin menneinä viikkona.

Peli 23.4.2010

Ottelun alku oli tasainen, molemmat hakivat tuntumaa mutta pelirohkeutta olisi kaivattu hiukan lisää. NJS pyrki tiiviiseen puolustuspeliin ja se onnistui kautta linjan hienosti. Johtomaali 18. minuutilla oli Sami Helanderin yksilösuoritus: hän pääsi kuljettamaan poikittain ja laukoi tilan löydettyään 18 metristä pallon alakulmaan.

Isäntien seuraava maali syntyi Jonne Timoskainen antaman sivuvapaapotkun seurauksena. Hän nosti pallon maalin eteen ja hienosti liikkeensä ajoittanut Lauri Bergström jatkoi sen maaliin.

Muutama minuutti myöhemmin tapahtui paitsiolta haiskahtavassa tilanteessa pieni nukahdus. Maalissa työskennellyt Elmeri Palander torjui vieraiden ensimmäisen yrityksen, mutta toisella yrittämällä Samuli Veteläsuo onnistui kaventamaan 2-1:een.

Peli 23.4.2010

Sami Helander kuittasi tilanteen 32. minuutilla jälleen yksilösuorituksella takaisin kahden maalin johdoksi, tällä kertaa kuudentoista alueen sisältä. Tauolle siirryttiin lukemissa 3-1.

Toisella jaksolla Pallo-Iirot pyrki luomaan painetta myötätuulen turvin. Kotijoukkueen pelin avaaminen tuntui nyt ensimmäistä puoliaikaa vaikeammalta, mutta puolustus hoiti hommansa varmasti ja vaaralliset tilanteet kotijoukkueen maalin edustalla olivat perin harvassa.

Lopullinen ratkaisu syntyi 71. minuutilla kun Ercan Alcovac puski vastahyökkäyksen päätteeksi pallon ohi Pallo-Iirojen maalia vartioineen Lauri-Pekka Muurisen.

Ottelu oli koko ajan hyvin Kotijoukkueen hallussa ja yhdessä tekeminen on jo hyvällä tasolla. Seuraavaksi vastaan tulee sunnuntaina 2.5. klo 13.00 Klaukkalassa FC Espoo.

Kokoonpano: Elmeri Palander, Atte Kaipio, Jonne Timoskainen, Saku Leinonen, Juha Lankinen, Lauri Bergström (Teemu Laukkanen 78'), Ercan Alkovac (Sauli Sotejeff 75'), Lauri Jaatinen (Patrik Lindholm 54'), Sami Helander, Tommi Lampinen, Jere Malmström (Janne Kallio 75').