|
Vuodenvaihteessa perustetun Nurmijärven jalkapalloseuran eli NJS:n historian ensimmäinen turnaus käytiin 12.3.2005. Kyseessä oli Nurmijärven kirkonkylän alueen vuonna 1996 syntyneiden poikien, Petojen järjestämä futsal-tapahtuma Maaniitun koululla lauantaina. Pelit pelattiin kahdeksan joukkueen voimin. Tapahtumaan oli helppo saada joukkueita, sillä kirkonkylällä järjestetyllä futsal-turnauksella on hyvä maine, kertoo joukkueiden ilmoittautumiset vastaanottanut Petojen vastuuvalmentaja Veli Konttinen. NJS Pedot - KyIF -pelin tiimellystä >>
|
![]() |
Petojen lisäksi lauantain peleihin osallistui kaksi joukkuetta Riihimäeltä ja Kirkkonummelta sekä yksi joukkue Rajamäen Kehityksestä ja espoolaisesta FC Kasiysistä. Omaa seuraa edusti myös vuonna 1995 syntyneiden tyttöjen joukkue. Sääntöjen mukaan tytöt voivat pelata vuotta nuorempien poikien sarjassa. Koska nappulaikäisten turnauksessa ei pelata sijoituksista, lauantainkaan tapahtumassa ei kirjattu otteluiden lopputuloksia tai mitattu paremmuutta muutoin. Kaikki pelaajat palkittiin mitalilla ja kunniakirjalla. Tämä olikin ensimmäinen turnaus, jossa päästiin jakamaan uuden seuran tuoreita kunniakirjoja. Lisäksi kukin joukkue valitsi keskuudestaan tsempparipalkinnon arvoisen pelaajan. NJS Petojen vaihtopenkki seuraa tarkkana >>
|
![]() |
NJS:n Pedot pelasivat ensimmäisen pelinsä kirkkonummelaisen KyIF:n keltaisia vastaan. KyIF:n valmentaja Henry Lunabba oli tyytyväinen poikiensa peliesitykseen. ”Tulimme tänne todella iloisin mielin.” Masalan kuplahallissa talvisin harjoitteleva joukkue käy noin neljässä turnauksessa talven mittaan. Lunabba ei juurikaan tuntenut entuudestaan Nurmijärven uutta suurseuraa. Hänet turnaukseen oli houkutellut tapaaminen Veli Konttisen kanssa valmennuskurssilla. Kirkkonummelaispojilta sujui maalinteko, mutta Lunabban mukaan se ei ole pääsyy osallistua turnauksiin. Tärkeintä on se, että pojilla on hauskaa, hän korosti.
KyIF:n valmentaja näyttää tyytyväiseltä peliin ja järjestelyihin>>
|
![]() |
![]() |
![]() |
| Kuinka se peli oikein päättyikään? | KyIF huutaa pelin voittajana... |
![]() |
![]() |
| ... ja NJS Pedot hyvänä kakkosena | Hyvin ne KyIF:n pojat huutavat |
![]() |
![]() |
| Myös NJS:n Petojen valmentajat Veli Konttinen (oik.) ja Juha Pietilä
(vas.) olivat tyytyväisiä lauantain turnaukseen. ”Me
olemme täällä ennen kaikkea oppimismielellä.” Nyt kolmatta kautta aloittelevissa Pedoissa on parikymmentä poikaa. Talvikaudella joukkue on harjoitellut kerran viikossa Maaniitun koululla. Pelillisten harjoitteiden ohella pojille on opetettu myös pelitaktiikan teoriaa. ”Intoa riittää, sillä jokaisella harjoituskerralla paikalla on keskimäärin 18-19 poikaa”, Konttinen iloitsee. |
Ja sitten kätellään |
| Turnauksen nimi: | NJS P96 Futsal-turnaus 12.3.2005 |
| Paikkakunta: | Nurmijärven kirkonkylä |
| Tapahtumapaikka: | Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, 01900 Nurmijärvi kartta |
| Järjestäjä: | Nurmijärven Jalkapalloseura P96 |
| Yhteys- ja lisätiedot: (Kaikki Pelaa vastaava(t)) : | Veli Konttinen, puh. 040-5735495 |
| Sähköposti: | veli.konttinen@tietoenator.fi |
| Viimeinen ilmoittautumispäivä: | 06.2.2005 |
| Toivottu ilmoittautumistapa: | sähköpostilla: veli.konttinen@tietoenator.fi |
| Joukkueiden määrä: | 8 |
| Otteluita/pv/joukkue : | 5 |
| Peliaika: | 1 x 20 min |
| Pelialusta: | Palloiluhallin parketti |
| Turnausmaksu: | 85 € |
| Kaikki Pelaa ikäryhmä: | 1996 pojat 5v5 (G9 ) |
| Tapahtuma-aika: | kello 8.30-16.30 |
| Muuta: | Kaikille jaetaan kunniakirjat sekä mitalit, jokaisesta joukkueesta palkitaan yksi tsemppari pelaaja. Paikalla puffetti, arvontaa jne. |