Naisille avausvoitto

NJS:n naisten joukkue otti kauden ensimmäisen voittonsa lyömällä lauantaina MPS/2: 6-2 (4-2) Rajamäellä.

NJS avasi maalitilinsä jo 4 minuutilla, kun Tia Laineen kaukolaukaus painui maaliin. NJS:n edellisestä virallisessa ottelusta tehdystä maalista oli ehtinyt kulua jo 387 minuuttia, joten tässä katkesi pitkä putki. Edellinen maalintekijä oli viime kaudella Emma Rantamaa 8.9. ottelussa EBK:ta vastaan. Ottelua ehti kulua 11 minuuttia lisää, kun Cynthia Uwak pääsi läpi, kiersi maalivahdin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin tehden virallisen avausmaalinsa NJS:n paidassa. Yhdeksän minuuttia MPS pääsi maalin päähän, kun NJS:n maalivahti Annika Kulha ylitti rangaistusalueen rajan heittäessään pallon kentälle. Tuomitun vapaapotkun Rosa Lappi-Seppälä sijoitti tyylikkääsi muurin yli ylänurkkaan. Puoliajan viimeisen viiden minuutin aikana tuli vielä kolme maalia. Ensin 40 minuutilla Tia Laine vapautti Cynthia Uwakin maalintekoon, sitten neljä minuuttia myöhemmin Rosa Lappi-Seppälä pääsi törkkäämään pallon läheltä NJS:n maalin. Vielä juuri ennen taukoa Cynthia Uwak täydensi hattutemppunsa kaukolaukauksella.

Toinen puoliaika jatkui NJS:n hallinnalla. 62 minuutilla Uwak pääsi Jenna Hipin ja Emmiina Taivassalon syötöistä laidasta läpi ja syötti päädystä maalilla vapaana olleelle Tytti Kemppaiselle, joka sijoitti pallon maaliin. Seitsemän minuuttia myöhemmin Laine ja Uwak mursivat seinäsyötöillä MPS:n puolustuksen ja Uwak sijoitti ottelun loppunumeroiksi 6-2. Tämän jälkeen NJS alkoi pyörittää vaihtorulettia vaihtaen loppuminuuttien aikana kaikki vaihtopelaajat kentälle. Peli tasaantui, eikä kumpaankaan päähän tullut vaarallisia tilanteita. Emma Rantamaa pääsi kerran laidasta läpi, mutta MPS:n maalivahti MInja Ylärakkola torjui laukauksen hyvin.

NJS:n peli kulki ajoittain hyvin ja joukkue aiheutti vahvalla prässillä ongelmia MPS:n puolustukselle. Huolimattomia syöttöjä tuli kuitenkin turhan paljon. Syöttöpelin tarkkuuteen ja huolellisuuteen joukkueen täytyy kiinnittää jatkossa entistä enemmän huomiota. Avauspisteet olivat joka tapauksessa ottelun tärkein anti ja tästä joukkueen on hyvä jatkaa seuraaviin peleihin. Tärkeää oli myös, että tappioputki katkesi. Joukkue oli hävinnyt viisi viimeistä virallista otteluaan alkaen viime syksyn ottelusta EBK:ta vastaan. Joukkueen hahmot olivat neljä maalia tehnyt Cynthia Uwak ja kolmessa maalissa mukana ollut Tia Laine.

Joukkueen seuraava peli on perjantaina 19.5. klo 20.00 VJS/2:ta vastaan Myyrmäen Urheilutalon tekonurmella. Seuraava kotiottelu on JäPS:aa vastaan maanantaina 5.6. klo 19.30 Klaukkalan nurmella.

NJS:n kokoonpano: Annika Kulha, Emmiina Taivassalo (89 min Kiia Rönkkö), Paula Kantelinen, Henrietta Helanne (80 min Helena Raition), Rosa Lesch (80 min Jessika Laakso), Heidi Rajakko, Tia Laine, Henna Suorela (46 min Jenna Hippi), Tytti Kemppainen, Emma Rantamaa (87 min Julia Jokiranta), Cynthia Uwak (70 min Lotta Kähkölä).