Ennakko: NJS – HerTo Klaukkalan nurmi perjantaina 11.8. klo 19.00

Palokärjet puolustaa lohkon kärkipaikkaa perjantaina Herttoniemen Tovereita vastaan, joka on kohdattu tällä kaudella jo kahdesti: Myllypurossa NJS voitti 1–3 ja Talissa Regions Cupissa 0–3. Molemmat pelit pelattiin toukokuussa.

HerTo on nyt kauden puolivälin jäätyä taakse lohkon kahdeksantena ja kerännyt 14 pistettä. Niistä kolme tuli FC Finnkurdeilta kabinetissa, jossa 0–1 tulos kääntyi 3–0 voitoksi. Muuten tilille on kertynyt kolme voittoa ja kaksi tasapeliä. HerTo on ollut erityisen hankala vastustaja Reippaalle, joka keväällä sai selkäänsä 4–1 ja joutui viime perjantaina Lahdessa tyytymään 2–2 tasapeliin. Toisen tasapelinsä HerTo pelasi Hyvinkäätä vastaan ja muut isommat pisteet tulivat MPS:ltä ja JoKi:lta. Vieraspeleistä HerTo on saanut vain yhden tasapelipisteen (Reippaalta). Maaliero on 9–3, mutta kolme peleistä on päättynyt niukkaan 0–1 tappioon, vain LPS mätti suurinumeroisen 4–1 voiton Laajasalossa.

Syyskierros alkoi herttoniemeläisiltä synkästi, kun sarjataulukossa kaksi pykälää ja kolme pistettä alempana oleva RiPS kuroi eroa umpeen 5–1 voitolla. Ryhtiliike Lahdessa tuotti pisteen, ja taistelu sarjapaikasta jatkuu siis Palokärkiä vastaan Klaukkalassa. HerTo tarvitsee välttämättä lisää pisteitä säilyttääkseen sarjapaikkansa. Takaa ovat tulossa RiPS ja FC Finnkurd ja suunnilleen samoissa asemissa ovat PuiU ja JoKi.

HerTon maaliero on 21 tehtyä ja 21 päästettyä. Useimmiten ovat onnistuneet #6 Tatu Kallio (6 maalia), #10 Antti Roine (5) ja #27 Antti Tolvanen (5) HerTo on kapteeninsa Matti Tammisen johdolla ollut sitkeä ja taisteleva joukkue, mutta varoituksia kipparille on kertynyt jo neljä, joten häntä ei Klaukkalan nurmella nähdä.

Palokärjet on lohkokärkenä selvä ennakkosuosikki ja pääsee hiljalleen normaaliin pelirytmiin. Myös Palokärjet marssii kentälle ilman kapteeniaan, sillä Lauri Bergström kuntouttaa edelleen Viikinkejä vastaan kolhiutunutta selkäänsä. Muutoin terveystilanne on hyvä ja joukkue palailee omalle suoritustasolleen. Sen verran kokemusta Palokärjille on kertynyt, että vastustajan aliarvioimiseen suosikit tuskin sortuvat, nyt alkavat ajat, jolloin sarjapaikastaan ja noususta taistelevat joukkueet ovat vaarallisimpia. Katsomossa on varmasti taas kymmenittäin junnuja, joille Palokärjet näyttää esimerkkiä miten työt tehdään täysillä valmiiksi asti. Kotikenttä on hienossa kunnossa ja sillä pelatessa peli-ilo löytyy automaattisesti. Iltakahvit ja iltapala kannattaa nauttia ottelun puffetissa. Kahvi on tuoretta ja makkarat kuumia!