Palokärjet päättivät pitkän harjoituskauden lauantaina 16.4. Rajamäessä pelattu harjoitusottelu MPS Atletico Malmia vastaan oli joukkeelta huonoin esitys koko kevään aikana. Kova harjoitusviikko ja nihkeä pelialusta eivät yksin selittäneet NJS:n halutonta esitystä ja tason on noustava selkeästi keskiviikkona 20.4. pelattavaa sarjakauden avaukseen. Malmilaiset yllättivät Palokärjet hyvällä pelillään ja veivät voiton lukemin 0-1. Jos helsinkiläiset pystyvät pelaamaan samalla tasolla läpi kauden, nousevat he takuuvarmasti suoraan takaisin 3. divisioonaan, josta viime kaudella niukasti tippuivat.
NJS oli ottelun alusta asti vaikeuksissa kun palloa ei saatu liikkeelle totuttuun tapaan. MPS:n tiukkaa prässiä ei päästy alkuun ohitettamaan millään ja vierailijat olivatkin useaan kertaan lähellä maalintekoa. Nurmijärveläisten maalivahti Juuso Saikkonen oli kuitenkin mies paikallaan ja piti joukkuetta pystyssä hyvillä torjunnoillaan. Vähitellen NJS:n pelaajat alkoivat löytää tilaa ja malmilaisten maalille päästiin nopeilla vastahyökkäyksillä. Muutamia lupaavia ylivoimahyökkäyksiä ei osattu kuitenkaan hyödyntää ja tauolle mentiin 0-0 lukemissa.
Toisen jakson alku oli edustusjoukkueen parasta peliä kun palloa saatiin liikuteltua nopeammin. Peli kuitenkin pysähtyi jatkuvasti vierailijoiden puolustuslinjan eteen ja murtavat syötöt olivat kehnoja tai jäivät kokonaan tekemättä. MPS pääsi jälleen mukaan peliin iskien nopeilla hyökkäyksillä. Helsinkiläiset onnistuivat viimeistelemään paitsiolta haiskahteesta tilanteesta maalinedusruuhkasta. NJS:n yritykset tasoittaa ottelu olivat ponnettomia, eikä mitään vaarallista saatu vierailijoiden maalille aikaiseksi.
NJS:n parhaimmistoa ottelussa olivat maalivahti Juuso Saikkonen ja toppari Markus Moisio, jotka olivat vaisun Palokärkilauman ainoat omalla tasollaan pelanneet. Pirteästi esiintyi myös Niko Aittasalmi kunnes helsikiläistoppari jyräsi hänet toisella puoliajalla sillä seurauksella, että Nikolta jää ainakin sarja-avaus väliin puujalan takia. Kukaan pelaajista ei ollut tyytyväinen omaan peliinsä, joten kauden avauksessa nähdään varmasti sisuuntunut ja yritteliäs edustusjoukkue. Tervetuloa kannustamaan miehet voittoon Klaukkalan tekonurmelle 20.4 klo. 19:15, jolloin vastaan tulee HyPS!
Kokoonpano: Juuso Saikkonen, Kristian Tamminen, Atte Kaipio, Valtteri Veijanen, Markus Moisio, Mikko Wahlroos, Roope Rahikka, Aleksi Sinkkonen, Severi Murto, Nico Eskola, Niko Aittasalmi, Ilkka Rintanen, Joni Murtomaa, Erki Malmer, Otto Kaipio ja Matti Pirinen.


Edustusjoukkue pelasi tasaisen harjoitusottelun sarjaporrasta pykälän korkeammalla olevan Lohjan Palloseuran kanssa Klaukkalassa 9.4. Aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin ilma keräsi paikalle keskimääräistä enemmän yleisöä, vain kovana puhaltanut tuuli latisti hieman tunnelmaa. Ottelu oli vauhdikas ja tapahtumia riitti enemmän kuin 1-1 loppulukemat kertovat.
NJS lähti otteluun hieman raajarikkoisella, mutta motivoituneella ryhmällä. Viime kauden valmentajan Unto Virkkalan ryhmän kohtaaminen toi pelaajille selvästi lisää virtaa ja parasta joukkueen pelissä olikin hyvä asenne.
Ensimmäinen puoliaika käynnistyi kotijoukkueelta sekavasti. Palokärkien onneksi lohjalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet käyttämään paria ilmaiseksi saamaansa tilaisuutta hyväkseen ja oma peli saatiin kuntoon. Peli oli pitkälti taistelua keskikentän herruudesta, jossa NJS kaksikko Roope Rahikka - Mikko Wahlroos sai vääntää taitavien lohjalaisten kanssa tosissaan. Hyvää taustatukea tarjosi Erki Malmer, joka tuli kentälle Joni Murtomaan loukattua polveaan. Kummallakin joukkueella oli paikkansa tehdä avausosuma, mutta pelitilanteesta palloa ei maaliin asti saatu. Tuomari päätti kuitenkin hieman avittaa ja tuomitsi vierasjoukkueelle kevyehköin perustein rangaistuspotkun. NJS-maalivahti Juuso Saikkonen ei mahtanut tarkalle rankkarille mitään ja LoPa pääsi 0-1 johtoon. Palokärjet kuitenkin paransivat koko ajan peliään ja Severi Murto oli lähellä tasoittaa vaparista, mutta maalivahti venytti itsensä pallon tielle viime hetkellä.
Tauolle saapui takaiskusta sisuuntunut joukkue. Vahva usko tasoitukseen ja voittoonkin näkyi toisella puoliajalla. Kaksinkamppailut olivat tasaisia, mutta kotijoukkue lievästi niskan päällä. Nico Eskola ja Murto olivat lähellä maalintekoa, mutta viimeistelystä jäi viimeinen silaus puuttumaan. Uralleen uutta kevättä kehittelevä joukkueen ylivoimainen ikäpresidentti Mikko Manninen pelasi pirteästi ja onnistui viimeisillä voimillaan viemään nurmijärveläiset tasoihin noin 70 peliminuutin kohdalla. Valtteri Veijanen taisteli pallon Murrolle, joka syötti vauhtiin kirmanneen Mannisen läpiajoon. Kulma oli pieni ja maalivahti iso, mutta "Mane" osoitti etteivät vuodet tai kireät pohkeet vie viimeistelytaitoa. Rauhallinen sijoitus etukulmaan ja tuulettaen vaihtoon. NJS jatkoi hyvää taisteluaan loppuvihellykseen asti, mutta maalia ei saatu aikaiseksi. Näin loppulukemiksi jäi NJS:lle hyvä tulos 1-1, vaikkei riemunkiljahduksia Palokärkien kopista ottelun jälkeen kuulunutkaan.
Kaiken kaikkiaan edustusjoukkueen esitys oli hyvä, vaikkei joukkueen parasta peliä nähtykään. Asenne oli kohdallaan ja joukkue sai lisää itseluottamusta kun ennakolta kovempaa joukkuetta vastaan pystyttiin pelaamaan omaa peliä eikä vain puolustamaan. Tästä on hyvä lähteä tuleviin koitoksiin, joista seuraava on vielä hieman avoin. Ensi lauantain 16.4 MPS/Atletico Malmi harjoitusottelulle etsitään parhaillaan kenttää Klaukkalan tekonurmen ollessa ennakkotiedoista poiketen varattu muuhun käyttöön.
Kokoonpano: Juuso Saikkonen, Kristian Tamminen, Valtteri Veijanen, Aleksi Sinkkonen, Atte Kaipio, Mikko Noronen, Roope Rahikka, Mikko Wahlroos, Erki Malmer, Nico Eskola, Severi Murto, Joni Murtomaa, Matti Pirinen ja Mikko Manninen.



Edustusjoukkue pelasi harjoitusottelun Klaukkalan tekonurmella lauantaina 2.4. Vantaalaista Koivukylän Palloseuraa vastaan. KoiPS pelaa 4. divisioonassa, joten otteluun lähdettiin paitsi hakemaan voittoa, myös hiomaan omia kuvioita. Loppunumerot olivat selkeät 5-0, mutta paikkoja oli kaksinumeroisiin lukemiin.
Ottelu alkoi tasaisena ja vierailijat jopa näennäisesti hallitsivat peliä. Vantaalaiset pääsivät hieman yllättämään alussa kärsivällisellä pallon liikuttelulla ja hyvin organisoidulla puolustuksella. Palokärkien pallottomassa ja pallollisessa pelissä oli intoa enemmän kuin järkeä. Melko nopeasti kotijoukkue kuitenkin heräili ja alkoi pelata niin kuin ennen ottelua oli sovittu. Kun puolustuspelin ryhmitys saatiin kuntoon, saatiin peli katkaistua hyvin ja käynnistettyä oma hyökkäys. NJS alkoi viemään lähes kaikki kaksinkamppailut, joten alkoi olla selvää miten ottelussa lopulta käy. Maalinteon aloitti Roope Rahikka komealla kaukolaukauksella ja 3-0 taukolukemat täydensivät vikkelät Lauri Bergström ja Severi Murto.
Toiselle jaksolle tehtiin pieniä muutoksia ryhmitykseen, jotka entisestään sekoittivat kotijoukkueen peliä. Nurmijärveläiset näyttivät jo odottavan päätösvihellystä tai ainakin ajoittain vaikutti siltä, että ajatukset pyörivät jossain muualla kuin käynnissä olevassa pelissä. Tästä huolimatta maalivahti Juuso Saikkonen ei torjuntatöihin päässyt vaan tapahtumia riitti enemmän toisessa päässä kenttää. Paikkoja riitti pirteästi pelanneella veteraanilla Mikko Mannisella ja myös Matti Pirinen oli lähellä avausosumaa edustusjoukkueessa, mutta maalinteossa onnistui vain kentän paras pelaaja Severi Murto. Severin maalivainu alkaa löytymään sarjakauden kynnyksellä kun mies teki kaksi hienoa maalia täydentäen hattutemppunsa. Lopussa nähtiin vielä hölmöilyä kun Bergström intoutui vastustajan hyökkääjän kanssa soittamaan suuta tuomarille, joka passitti molemmat suihkuun.
Yhteenvedettynä NJS:n peli on kohtuullisen surkeaa. Esityksestä paistoi keskittymisen ja kurinalaisuuden puute, joka todennäköisesti johtui ylimielisestä asenteesta alemmalla sarjatasolla olevan vastustajan kohtaamisesta. Positiivisinta pelissä oli Ilkka Rintasen paluu pelikentille pitkän tauon jälkeen. Muutenkin joukkueen rivit alkavat olla hiljalleen kunnossa ja vaihtoehtoja eri pelipaikoille löytyy.
Kahden helpon harjoitusottelun jälkeen koittaa paluu maanpinnalle kun Klaukkalaan saapuu lauantaina 9.4. 2. divisioonassa pelaava Lohjan Pallo. Ottelun mielenkiintoa lisää se, että LoPan peräsimessä on viime kaudella Palokärkiä menestyksekkäästi luotsannut Unto Virkkala. Tervetuloa seuraamaan vauhdikasta peliä ja nauttimaan kahvion antimista!



Miesten 1. joukkue pelaa viimeisiä harjoitusotteluitaan ennen sarjakauden käynnistymistä. Jatkuvat sairastumiset, yo-kirjoitukset ja muut poissaolot ovat hieman häirinneet kauteen valmistautumista, mutta viimeinen vajaa kuukausi ennen tosipelejä saadaan mennä varmasti paremmalla osallistujajoukolla.
Aurinkonen, mutta tuulinen lauantai-iltapäivä tarjosi hyvä puitteet 26.3. pelatulle harjoitusottelulle 4 divisioonasta noussutta FC Puotilaa vastaan. Jo ennen ottelua tiedettiin, että normaalilla esityksellä Palokärkien pitäisi viedä peliä ja näin kävikin ensimmäisellä puoliajalla Ottelun ensimmäisiä minuutteja lukuunottamatta NJS pelasi hyvällä asenteella ja kärsivällisesti palloa pitäen juuri niin kuin valmennus haluaa. Vierailijat eivät pysyneet kyydissä mukana alkuukaan ja jo noin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen Aleksi Sinkkonen oli vienyt osumillaan nurmijärveläiset kahden maalin johtoon. Ennen taukovihellystä Severi Murto ja Valtteri Veijanen lisäsivät johdon vielä 4-0:aan.
Toiselle jaksolle Palokärki-ryhmitykseen tehtiin paljon muutoksia, joka sekoitti joukkueen peliä. Siitä huolimatta Nico Eskola iski läpiajon päätteeksi lukemat 5-0:aan. Turvallisen tuntuinen johto laski joukkueen keskittymistä ja Puotila päästettiin peliin mukaan. Helsinkiläiset käyttivät tilaisuuden kahdesti hyväkseen ja huolimattoman puolustamisen seurauksena kavensivat 5-2:een. Takaiskut herättivät uinuvat nurmijärveläiset ja ottelun loppu pelattiin riittävällä asenteella. Viimeisen niitin löi Mikko Wahlroos pilkulta.
Kokoonpano: Juuso Saikkonen, Kristian Tamminen, Atte Kaipio, Mikko Noronen, Valtteri Veijanen, Markus Moisio, Esa Kärkkäinen, Mikko Wahlroos, Aleksi Sinkkonen, Roope Rahikka, Lauri Bergström, Severi Murto, Erki Malmer, Niko Aittasalmi, Matti Pirinen, Nico Eskola.




19.3 Klaukkalan lumisateisella tekonurmella Palokärjet kohtasivat 2.divisioonassa pelaava Laajasalon Palloseura. Ottelu oli tasainen ja kotijoukkue esitti kotiyleisöä sekä valmennusjohtoa miellyttävää peliä ottelun ensimmäisellä puoliajalla. NJS:ssä oli selkeästi enemmän paikkoja, mutta tuomarin hyväksymällä tavalla palloa ei maaliin asti saatu. LPS iski ottelun ainoan maalin komealla laukauksella noin 25 metristä, jolle maalissa pelannut Juuso Saikkonen ei voinut mitään. Toisella jaksolla raskas harjoitusviikko näkyi NJS pelaajien liikkumisessa, eikä tasoitusmaalia saatu aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan peli oli hyvää harjoitusta kautta ajattellen ja osoitti, että kovempaakin joukkuetta vastaan pystytään pelaamaan omaa peliä jos keskittyminen on kunnossa.
Kokoonpano: Juuso Saikkonen, Kristian Tamminen, Atte Kaipio, Mikko Noronen, Valtteri Veijanen, Markus Moisio, Mikko Wahlroos, Aleksi Sinkkonen, Lauri Bergström, Severi Murto, Erki Malmer, Niko Aittasalmi, Matti Pirinen, Mikko Manninen.



Lauantaina 5.2 pelattiin mukavassa pikkupakkasessa harjoitusottelu, jossa edustusjoukkue kohtasi FC Espoo/Akatemian. Espoolaiset toivat Klaukkalaan todella nuoren ryhmän, joka ei pysynyt puolta tuntia kauempaa vauhdissa mukana. Palokärjet tekivät seitsemän ja pitivät oman maalinsa puhtaana, joten ottelusta ei jäänyt hirveästi spekuloitavaa.

Ottelun alku oli melko tasaisen, kun kotijoukkueen pelaajat olivat ilmeisesti vielä hieman kohmeessa. Pallo luovutettiin useaan otteeseen liian helposti vastustajalle harhasyöttöjen tai huonojen ratkaisujen vuoksi ja peli muistuttikin välillä enemmän tennistä kuin jalkapalloa. Paikkoja NJS:llä oli kuitenkin selvästi enemmän heti ottelun alusta alkaen, mutta kesti vajaa puoli tuntia ennen kuin pallo saatiin espoolaisten maaliin. Maali vapautti Palokärkien pelaamista ja paikoin nähtiin todella hyvin rakenneltuja hyökkäyksiä. Kotijoukkue onnistuikin vielä kertaalleen 1. jaksolla, joten tauolle mentiin 2-0 lukemissa.
NJS onnistui heti toisen jakson alussa tekemään lukemat kolmeen nollaan, jota seurasi kotijoukkueen hieman vaisumpi jakso. Ottelu sai ikävän käänteen kun espoolaisnuorukainen puhui itselleen ulosajon joka vei vierailijoita viimeisenkin oljenkorren pelin kääntämiseen. Tunnin kohdalla ottelu oli jo 4-0 ja loppulukemiin 7-0 päästiin hyvin vaihdosta kentälle tulleiden pelaajien johdolla.
Vaikka loppulukemat olivat enemmän kuin selkeät nurmijärveläisille, ei ottelussa silti nähty joukkueen parasta peliä. Silti ajankohtaan nähden ovat otteet kelvollisia, sillä aikaa on vielä hyvin hioa kuvioita kuntoon. Pelissä nähtiin kuitenkin paljon hyviä suorituksia sekä puolustus-, että hyökkäyspäässä joten seuraavaan harjoituspeliin RIlvestä (RiPS) lauantaina 12.2. voidaan lähteä positiivisin mielin.

Kokoonpano: Otso Knuuttila, Atte Kaipio, Valtteri Veijanen, Markus Moisio, Mikko Noronen, Mikko Wahlroos, Kristian Tamminen, Roope Rahikka, Aleksi Sinkkonen, Severi Murto, Joni Murtomaa, Lauri Bergström, Nico Eskola, Matti Pirinen, Mikko Manninen, Erki Malmer.
Ottelun maalit: 26' Bergström (Murto); 43' Eskola (Bergström); 48' Malmer (Bergström); 58' Oma maali (Wahlroos); 70' Murto (Sinkkonen); 77' Manninen (Murto); 84' Malmer (Manninen).
Teksti: Klasu; Valokuvat: Matti Murto
Edustusjoukkue päätti vuoden 2010 lauantai-iltana Myyrmäkihallissa KoiPS:a vastaan käydyssä harjoitusottelussa. NJS esitti vuodenaikaan nähden kelpo peliä, eikä ensi kaudeksi 3. divisioonaan nousseilla vantaalaisilla ollut juurikaan mahdollisuuksia. Loppunumerot 0-2 eivät kerro kaikkea ottelusta, jossa pallonhallinta oli Palokärjille noin 70/30 ja maalintekopaikat 10-2. Kentän paras pelaaja löytyi kuitenkin KoiPS:n maalitolppien välistä, jossa vantaalaisten maalivahtipulaa paikkaili NJS:n nuori Juuso Saikkonen. Palokärjet palaavat harjoituskentälle vuoden alusta, jolloin aloitetaan valmistautuminen kauteen täydellä höyryllä.
NJS:n maalit: 0-1 Joonas Järvenpää (Mikko Noronen), 0-2 Joni Murtomaa (Aleksi Sinkkonen).
Ennakko: NJS:n miesten kenraali ennen sarjan alkua oli Kontulan kohtaaminen Klaukkalassa. Viime kaudella voitot menivät ristiin sarjassa. Tänään isännillä oli teemat valittuina kuluvan viikon cup-ottelun analyysistä: parempi reagointi tilanteisiin, nopeampi syöttörytmi ja monipuolisempi pallollinen pelaaminen.
NJS kokoonpano: Simo Ranta, Markus Moisio, Aleksi Sinkkonen, Miika Tikkanen, Klaus Bäcksbacka, Roope Rahikka, Santeri Korte, Severi Murto, Otto Kaipio, Joni Murtomaa, Niko Aittasalmi, Niclas Lindholm, Kristian Tamminen, Joonas Järvenpää, Iiro Laakso, Ossi Partia ja Erki Malmer.
Ottelu: Valmistautuminen otteluun oli sujunut Palokärjiltä hyvin. Joukkue halusi kontrolloida peliä heti alusta alkaen. Vastustajan prässi purettiin toistuvasti ja välillä annettiin suoraan painetta Konnun alakerralle pitkillä avauksilla. Joukkuepuolustamisen ansiosta vieraiden tilanteet olivat näennäisiä omalla maalillamme. Ottelun avausosuma syntyi murtautumisesta vasemmalta. Kärkiparimme Joni Murtomaa ja Niko Aittasalmi sommittelivat puolen vaihdon boxin oikealle reunalle, mistä Severi Murto helposti paukautti pallon maaliin. Lisäosumiinkin oli NJS:llä paikat, mutta tauolle mentiin maalin marginaalilla.
Toinen puoliaika jatkui sinimustien lievässä hallinnassa. Kontula sai kuitenkin painetta boxiimme ja tuomari näki painiottelussa puolustajamme virheen, jonka seurauksena pallo vietiin pilkulle. Simo Ranta nyrkkeili laukauksen, mutta valitettavasti takaisin hyökkääjän jalkaan, josta hän korjasi erehdyksenä tasoittamalla matsin. NJS:n hyökkääminen loi useita hyviä maalintekopaikkoja. Vaihdosta peliin tullut Iiro Laakso tarjoili oikealta paluuta kentille tekevälle Joonas Järvenpäälle avopaikan, mutta kurotus jäi vähän lyhyeksi. Voittomaali syntyi, kun flipperipallo päätyi niin ikään vaihdosta peliin tulleen Ossi Partian jalkaan lähes maaliviivalla. Arvokas tökkäisy toi siis tänään voiton.
Ottelun teemat toteutuivat hyvin ja olemme valmiit sarjan alkuun. Kolmonen alkaa osaltamme torstaina 22.4. Klaukkalassa Pohjois-Haagan Urheilijoiden (FC POHU) isäntänä.
NJS:n maalit: Severi ja Ossi.
Ennakko: TiPS-ottelun pelisuunnitelmaan kuului peluuttaa miesten lisäksi A-nuorten kokoonpanoa viimeiset puoli tuntia. Pelaajia oli siis ottelupalaverissa runsaasti, käytännössä kahden normaalin joukkueen verran. Vantaalaiset vieraamme olivat ansioituneet talven treenimatseissa mm. kaatamalla HIFK:n, joten arvoimme tason nousevan hyväksi Kolmosen taisteluksi.
NJS kokoonpano: Nicke Lindholm, Markus Moisio, Aleksi Sinkkonen, Mikko Wahlroos, Mikko Noronen, Roope Rahikka, Severi Murto, Ossi Partia, Otto Kaipio, Nico Eskola, Joni Murtomaa, Simo Ranta, Juho Jaatinen, Atte Kaipio, Lauri Jaatinen, Samu Lehikoinen, Topi Heinonen, Niko Salkola ja Erki Malmer.
Ottelu: Alussa Palokärkien otteissa heijastui mahdollisesti runsaslukuisen yleisön tuoma jännitys, kun syötöt napsahtelivat minne sattui. Peliä pyrittiin rakentamaan hyvin, toteutus vaan oli heikko. Toki roolituksemmekin oli vaihtunut edellisistä matseista testaamisen nimissä. Tikkulankin maltti petti usein tiiviin puolustamisemme takia ja pitkiä palloja satoi alakertaamme. Pelin kuva oli hermostunut, mutta paikoin pääsimme kontrolloidusti hyökkäämään. Esimerkiksi Joni Murtomaa pelattiin rinnan mitalla läpiajoon ja penkillä oltiin valmiita lyömään vetoa johtomaalimme puolesta. Takaa tuli kuitenkin TiPS:n nro 45 ja tökkäsi pallon päätyrajasta yli. Molemmat joukkueet pääsivät pariin kohtuulliseen tekopaikkaan, kuitenkin tuloksetta.
Tauolla tsekkasimme vain pelaajien terveydentilan ja jatkoimme samoilla miehillä. Tunnin kohdalla vaihdoimme koko joukkueen 91-93 syntyneisiin. Pojat tsemppasivatkin hyvin isompiansa vastaan ja saivat pari vapariakin viimeistelyetäisyydeltä. TiPS:kin tuli erikoistilanteita boximme läheltä ja kolme minuuttia ennen loppuvihellystä he nostivat onnistuneesti isoimmat miehensä vaparia päättämään. Pallo survottiin päällä Simo Rannan yli hirren alle ja näin tämän session loppunumeroiksi kirjattiin 0-1.
Miesten kokoonpano selvisi siis takaiskuitta ja tältä pohjalta lähdemme viikolla hakemaan tehoja omaan viimeistelyyn sunnuntain Suomen Cupin matsiin Karjaalle, jossa vastassa EIF Akademi.
Ennakko: Kauden kuudenteen treenimatsiin saatiin vastustajaksi Tuusulan Palloseura. Tuttuun tyyliin kokoonpano oli eläväinen, sillä kaava on, että osa miehistöstä cruisailee milloin missäkin. Tällä kertaa myös valmentajat olivat estyneitä, joten Palokärkien iskuryhmää luotsasi valmennuspäällilkkömme Laku Laukkanen.
NJS kokoonpano: Niclas Lindholm, Mikko Noronen, Mikko Wahlroos, Emppu Tikkanen, Juho Jaatinen, Roope Rahikka, Otto Kaipio, Santeri Korte, Ossi Partia, Erki Malmer, Severi Murto, Niko Salkola, Joni Murtomaa ja Matti Pirinen.
Ottelu: Ottelu tarjosi nuorelle joukkueellemme oivan oppitunnin siitä, kuinka fyysistä peliä pelataan; kaksinkamppailut, vahva pääpeli ja suoraviivaisuus olivat arvossaan pelaajatyyppien sopiessa oivasti tähän pelitapaan. Ottelun alussa painopiste oli NJS:n päädyssä eikä pallon saatu pelattua kovin montaa kertaa kontrolloidusti yli puolenkentän. Vastustaja otti tilan pois ja vaikeutti rohkeasti peliä avanneen kotijoukkueen pelinrakentelua. Heti kun palloa saatiin liikuteltua hieman nopeammin pois ahtaista väleistä syntyi tiloja tilanteiden luomiseen. Yksi tällainen johti myös kotijoukkueen johto-osumaan. Niko Salkola murtautui vasemmalta laidalta läpi, TuPS:n alakerta joutui rikkomaan ja siitä seuranneen rangaistuspotkun laukoi takuuvarmasti maaliin Joni Murtomaa.
Toisella jatkolla alkoi tiloja pelaamiseen löytyä enemmän ja selvästi nopeampia ja laadukkaampia hyökkäyksiä nähtiin vieraiden päässä, TuPS:n pelinavaamista vaikeutettiin ja riistoja saatiin enemmän. Vieraat kuitenkin tasoittivat ansaitusti sivuvapaapotkusta komealla puskulla - jo sitä ennen maalivahtimme Niclas Lindholmin oli torjunut vieraiden läpiajon. 77 minuutilla kuitenkin Lindholmin avaus tavoitti Matti Pirisen, joka jatkoi pallon Ossi Partialle. Partia kiitti ja laukoi vasurillaan upean vedon takatolpan kautta sisään.
NJS:n maalit: Joni ja Ossi
Ennakko: Lähdimme Espooseen pari päivää Suomen Cupin pelin jälkeen flunssa-aallon iskemänä. Tämän seurauksena pelaajalista muuttui melkoisesti, mutta se oli osin suunnitelmissakin. Ei kuitenkaan niin, että veskaria ei ollut lainkaan. Saimme tähän avun vastustajaltamme, joten jokseenkin eksoottisista lähtökohdista matsiin valmistauduttiin. Annoimme nuorille pelaajille mahdollisuuden pelata avauskokoonpanossa, painottuen miehiin, jotka ovat pelanneet tänä talvena vähän. Valtaosa kokeneemmasta kaartistamme odotti näin vuoroaan toiselle jaksolle.
NJS kokoonpano: Julius "Julle" Sandberg (mv FC Espoo/2), Miika Tikkanen, Klaus Bäcksbacka, Juho Jaatinen, Atte Kaipio, Aleksi Sinkkonen, Lauri Jaatinen, Samu Lehikoinen, Topi Heinonen, Otto Kaipio, Matti Pirinen, Mikko Noronen, Santeri Korte, Joni Murtomaa, Roope Rahikka, Ossi Partia ja Erki Malmer.
Ottelu: Espoonlahden uusittu tekonurmi oli hyvässä kunnossa ja antoi hyvät edellytykset molempien joukkueiden pelille. Matsi alkoikin varovaisen tarkasti, kumpikin haki pallonhallintaa rauhallisella pelin rytmityksellä omalla alueella. Ensimmäinen maalimme syntyi Klaus Bäcksbackan komean pitkästä läpisyötöstä oikealle, missä Topi Heinonen taituroi pallon mukaansa ja viimeisteli hallitusti tolpan kautta takanurkkaan 0-1. Kokemattomuus maksoi meille pian ensimmäisen takaiskun, kun palautus maalivahdillemme oli löysä. Veskari tuli tilannetta vastaan ja pääsi palloon, mutta kimmokkeen espoolaiset saivat maaliin. Virheitä pelissämme oli paljon ja niiden seurauksenahan maalit monesti syntyvät. Seuraava kohtalokas herpaantuminen johti oman maalin edessä pusketun pallon pilkun tienoille, mistä vartioimaton FC Espoo-hyökkääjä pamautti komeasti isännät johtoon 2-1. Lähdimme tarmokkaasti hakemaan tasoitusta, mutta keskustan liian innokkaan hyökkäämisen seurauksena puolustuslinjamme eteen jäi liikaa tilaa, mistä espoolaiset ampuivat lukemiksi jo 3-1. Avausjakson lopulla Otto Kaipio nosti pikkubroidinsa Atte Kaipion keskityksestä taidokkaasti yli isäntien ykkösveskarin, joten toiselle jaksolle jäi kirittävää 3-2 lukemista.
Vaihdoimme kuusi pelaajaa tauolla ja luottamus nousuun tässä ottelussa oli vahva. Aivan toisen jakson alkuminuuteilla puolustuksessamme sammui valot ja pallon menetys oman maalin edessä johti jääkylmään suihkuun, numerot 4-2. Henkinen puoli kuitenkin piti tästä huolimatta ja hyökkäyksemme alkoivat vyöryä kohti espoolaisten maalia. Saimme läpiajoja, syöttöjä avopaikkoihin ym., mutta viimeistelyn laatu oli kaukana tiistain tasosta - tosin niin oli vastustajakin. Lisämaaleja ei enää nähty ja tappio tietenkin harmittaa. Pelin sisältö tyydyttää osaltaan, mutta virheemme meidän tulee analysoida tarkasti ja minimoida jatkosta.
Job Well Done, Julle! Kiitos!
NJS maalit: Topi ja Otto.
Ennakko: Hiihtoloma vaikutti joukkueen kokoonpanoon sen verran, että lopulta Karjaalle saatiin mukaan vain 12 pelaajaa, joista kaksi oli veskareita. Isännät kyselivätkin lämmittelyn aikana, että tuliko paikalle A-junnut, mihin vastasimme, että on siellä 93:akin mukana. Kotijoukkue BK-46 nousi viime kaudella Kakkoseen ja joukkue on vahvistunut mm. parilla Ykkösen pelaajalla.
NJS kokoonpano: Niklas Lindholm, Mikko Wahlroos, Miika Tikkanen, Juho Jaatinen, Aleksi Sinkkonen, Lauri Jaatinen, Santeri Korte, Severi Murto, Ossi Partia, Nico Eskola, Joni Murtomaa ja Simo Ranta.
Ottelu: Saimme käyttöömme puolikkaan kentän valmistautumiseen, joten erilaiset pallolliset kuviot tekivät hyvää peliä varten. Pallollinen pelaamisemme lähti nyt liikkeelle mukavasti, joukkue toteutti pelisuunnitelmaa kohtuullisesti. Karjaa ei alussa päässyt käyttämään vahvuuksiaan kuten fyysisyyttä, koska syöttörytmimme oli nopea ja joukkuepuolustaminen pakotti isännät pitkiin avauksiin. Harmittavasti jouduimme kuitenkin antautumaan ottelun alkupuolella, kun jonkinmoinen matala keskitys vasemmalta lipsahti puolustuksemme jaloista Nickas Lindholmin taakse maaliin. Oppirahat näistä on jo maksettu eli pystyimme takaiskun jälkeen mukavasti palaamaan omaan pelaamiseemme. Nico Eskola saatiin pari kertaa viimeistelytilanteeseen, mutta laukauksista puuttui tarkkuus. Tasaisen pelin tuoksinnassa toinen kohtalokas virheemme syntyi taas keskuspuolustuksessa, kun epäonnistuneen harhautuksen jälkeen punaraitojen kärki tuikkasi Lindholmin kainalon kautta tilanteeksi jo 2-0.
Tauolla vaihdoimme ennakkoon sovitusti maalivahtia, Lindholmin tilalle tuli Simo Ranta. Muuhun ei vaihtopelaajia riittänyt.
Pystyimme jatkamaan pallokontrollia toisellakin jaksolla ja hyvin pelatun hyökkäyskulman päätteeksi Joni Murtomaa laukoi vasemmalta pallon puolustajan ja Nico Eskolan jalan kautta verkkoon. Kavennuksemme toi myös lisävirtaa joukkueelle, mutta tasoituspaikat jäivät käyttämättä.
Kotimatkalle lähdettiin positiivisin mielin isäntien terveisten saattelemana: ”Parempi joukkue hävisi tänään."
NJS maali: Nico
Ennakko: NJS kutsui vieraakseen Järvenpään Palloseuran, joka viime kaudella taisteli noususta Kakkoseen. Kotijoukkueen kokoonpano muuttui torstain matsista päällekkäisen Akatemia-ottelun vuoksi. Saimme täydennystä varusmiehistä, A-nuorista ja try out-pelaajista. Torstain ottelussa todettu tarve valmistautumisen kehittämiseen sai suuren haasteen, kun Klaukkalassa pelattiin ottelupäivää, joten pallollinen lämmittely jäi vähiin.
NJS kokoonpano: Simo Ranta, Mikko Wahlroos, Miika Tikkanen, Klaus Bäcksbacka, Kristian Tamminen, Erki Malmer, Roope Rahikka, Joonas Järvenpää, Otto Kaipio, Santeri Korte, Ossi Partia, Juho Jaatinen, Atte Kaipio, Niko Aittasalmi, Topi Heinonen ja Niko Salkola.
Ottelu: Ottelu käynnistyi jälleen vastustajamme vahvuuksien noustessa esiin. Rutinoitunutta puolustamista, taklaamista ja riistoja, johon meidän syöttöpelimme löysi vain ajoittain vastalääkettä. JäPS pelasi myös pallollisena mallikkaasti vähillä kosketuksilla ja tehokkaalla pallottomalla liikkumisella. Hakiessamme otetta matsiin saimme jo ensimmäisen suihkun, kun henkilökohtaisen treenitauon jälkeen maalille palannut Simo Ranta potkaisi puolustajan syötöstä ohi ja pallo lipui alkuhetkillä helposti maaliimme. Tilanne 0-1. Joukkue kokosi kuitenkin hyvin itsensä ja Rantakin pääsi omalle tasolleen, torjuen mm. läpiajon sekä tukun muitaskin erinomaisia pelastuksia. Ensimmäisellä jaksolla pääsimme viimeistelytilanteisiin vain muutaman kerran ja tauolla riittikin keskusteltavaa.
Pelaaja- ja roolitusvaihdot monipuolistivat hyökkäämistämme, minkä tuloksena Niko Salkola pääsi vapauttamaan Niko Aittasalmen läpiajoon. Aittasalmi kiitti ja kiersi JäPS:n veskarin ja niittasi pienestä kulmasta tilanteen tasoihin. Hetkeä myöhemmin Heinonen pelattiin oikealta läpiajoon, mutta laukaus suuntautui maalivahtia kohti. Olipa Wahlroosillakin paikka tykittää volley suoraan kulmapotkusta, pallo lähti kuitenkin jengalla taivaalle. Vieraat kuittasivat sitten tehottomuutemme siirtymällä jälleen johtoon. NJS pystyi kuitenkin edelleen vyöryttämään hyökkäyksiään, kunnes aivan loppuminuuteilla jäädyimme hetkeksi. Pelasimme ties kuinka monennen hyökkäyskulman, JäPS voitti tappelun heidän boxissaan, purki pallon keskikentälle ja kirmasi vastahyökkäyksestä niittaamaan loppunumerot 1-3. Alokasmaista puolustamista omassa erikoistilanteessa, mutta näistä otetaan opiksi.
Olemme varmuudella taas hivenen valmiimpia kohtaamaan Kakkosen Kiffenin lauantaina 13.2. Klaukkalassa.
NJS maali: Aittis.
Ennakko: Miesten edustuksen ensimmäistä matsia sai tänä vuonna odottaa pakkasten takia helmikuulle. Pöxyt kutsuivat meidät vieraaksi Laaksolahteen tammikuussa Klaukkalassa peruuntuneen ottelun sijaan. Arki-illan tapahtuma mahdollisti Akatemia-pelaajienkin osallistumisen, joten NJS pääsi liikkeelle potentiaalisella kokoonpanolla.
NJS kokoonpano: Niclas Lindholm, Miika Tikkanen, Markus Moisio, Klaus Bäcksbacka, Kristian Tamminen, Aleksi Sinkkonen, Roope Rahikka, Severi Murto, Erki Malmer, Santeri Korte, Ossi Partia, Atte Kaipio, Otto Kaipio, Joni Murtomaa ja Nico Eskola.
Ottelu: Pöxyt antoivat alussa NJS:lle tilaa kierrättää palloa puolustuslinjassa, mutta pikkuhiljaa isäntien prässi terävöityi ja nousi pakkeihimme kiinni. Vieraiden pelinavaaminen oli vaikeaa, pallo ei totellut normaalisti ja henkisellä puolellakin oli vielä pakkasta mukana. Pöxyt pääsivät keskialueen riistoista vastahyökkäyksiin eli pelin kuva vaikutti hyvin paljon samanlaiselta kuin loppuvuoden PPV:n taistonkin alku. Isännille siunaantui Laaksolahdessa runsaasti kulmapotkuja, joista pallo kävi kertaalleen tolpassakin. Puolen tunnin viivytystaistelun aikana tottui NJS pikkuhiljaa tempoon ja olosuhteisiin. Aloitteet alkoivat tulla terävimmiksi, samoin syötöt ja pallollinen tilanteko.
Peli jatkui toisen jakson alussa tasaisena. NJS:n hyökkäyskalusto onnistui paremmin kontrolloimaan palloa ja syöttörytmi nopeutui, jolloin murtautumisistamme tuli laadukkaampia. Tämä palkittiin, kun Joni Murtomaa siirsi hallitusti keltapaidat 0-1 johtoon. Ottelu vaikutti olevan hyvin vieraiden hallinnassa, mutta Pöxyjen kuitti tuli kuitenkin, kun sivurajaheiton jälkitilanteesta isännät pääsivät laukomaan 1-1 tasoituksen. Hetken näytti keltaisten moraali olevan koetuksella, mutta peli saatiin vielä kulkemaan. Santeri Korte oli tehokas laidallaan ja vapauttikin vielä Murtomaan toistamiseen maalintekoon. Matsin loppu sujui NJS:n komennossa, laukauksia kertyi vielä puolenkymmentä Pöxyjen päätyyn.
Lauantaina 6.2.2010 Palokärjet kohtaavat JäPS:n Klaukkalassa. Ottelu alkaa klo 15:00.
NJS maalit: Joni 2.
Ennakko: NJS:n miesten edustusjoukkue aloitti valmistautumisen kauteen 2010 marraskuussa. Treenaaminen yhdessä A-nuorten kanssa on lähtenyt käyntiin positiivisesti ja hiukan on ehditty raapaista myös joukkueen pelitapa-asioita. Osa pelaajista ovat treenanneet täysipainoisesti myös NJS/HyPS Akatemian riveissä.
Valmistautumiskauden ensimmäiseen treenimatsiin Palokärjet saivat jalkeille 12 omaa pelaajaa sekä kaksi vierailijaa, tosin NJS-taustoilla hekin. Veronsa pelaajiston leveydestä vaativat sekä influenssa että loukkaantumiset.
NJS kokoonpano: Otso Knuuttila, Mikko Wahlroos, Aleksi Sinkkonen, Klaus Bäcksbacka, Sami Salmi, Otto Kaipio, Roope Rahikka, Severi Murto, Erki Malmer, Santeri Korte, Ilkka Rantanen, Atte Kaipio, Eetu Kaipio ja Joonas Järvenpää.
Ottelu: Pajamäki aloitti ottelun kohtuullisella intensiteetillä. NJS sai kuitenkin avata melko rauhassa peliä omasta päästä, mutta keskialueella vierailijoiden prässi oli suht tiukkaa. Isäntien murtautumispeli ei lähtenyt alussa rullaamaan, mutta puolustaminen toimi riittävän hyvin. Ensimmäinen maali syntyi kuitenkin virheistä, jotka liittyivät ottelun teemoihin. Keskikentän ja puolustuslinjan väliin syntyi liikaa tilaa, PPV pelasi ilmassa pystypallon tyhjään tilaan, topparit antoivat kärjen liipata pallon linjan taakse ja linja myöhästyi toisen kärjen liikkeestä. Näin mv Otso Knuuttila oli melko voimaton tilanteessa, mistä vierailijat tekivät 0-1. NJS ei takaiskusta häkeltynyt. Roope Rahikan johdolla jalat ja pallo liikkuivat edelleen hyvin, joten tilanteita alkoi syntyä myös hyökkäyspäähän. Palkokärkien miehitystä muutettiin sen verran, että Sami Salmen reiden kipeytyessä jakson puolenvälin tienoilla tuli Atte Kaipio hänen tilalleen puolustuslinjaan. Odotettu tasoitusmaali tehtailtiin vielä ennen puoliaikaa, kun Rahikka vapautti Severi Murron läpiajoon. Hallittu maalivahdin harhautus ja peli oli tasan.
Tauolla vaihdoimme kärkeen Eetu Kaipion Ilkka Rintasen tilalle ja keskikentälle Murron paikalle Joonas Järvenpään. Pajamäen liike alkoi hiipua ja toisaalta Palkokärkien pallollinen pelaaminen näytti erittäin iloiselta. Santeri Korte aloitti ilotulituksen sijoittamalla maltilla etualanurkkaan johtomaalin 2-1. Korte nousikin yhdeksi ottelun hahmoista tehdessään lopulta hattutempun! Pääsimme toistakymmentä kertaa laukomaan vastustajan linjan edestä ja ripareista tehtiinkin useita maaleja. Viimeiset puoli tuntia kentällä tuntui olevan vain NJS, joten lopputulos 7-1 oli odotettavissa.
NJS maalit: Eki, Jonttu 2, Sande 3 ja Severi.
NJS:n vieraaksi saapunut FC Kontu antoi kotijoukkueelle kovan vastuksen. Varsin vajaamiehisenä peliin lähtenyt kotijoukkue sai jalkeille vain 12 pelaajaa. Tässä ottelussa valmennusjohto oli päättänyt kokeilla uutta, hieman puolustusvoittoista taktiikkaa, koska vierailijan tiedettiin pelanneen II-divarissa vielä viime kaudella.
Itse ottelu oli varsin tasaista vääntöä. Palokärjet lahjoittivat tapansa mukaan ensimmäisen maalin vastustajalle koko joukkueen ihaillessa kontulaisen komeaa puskua kulman jälkeen. Omat hyökkäykset olivat harvassa, mutta ne olivatkin sitten sitäkin vaarallisempia. B-junnuista lainassa ollut kärkimies Nico ohjasi tasoituksen yhden terävän vastahyökkäyksen päätteeksi. Tästä koko isäntäjoukkue sai rutkasti itseluottamusta, alakerta hieman liikaakin. Jälleen kerran pelattiin pallo ”kielletylle alueelle” keskelle ja pallon menetyksen jälkeen vastustajan kokenut kärkimies siirsi vierailijat 1-2 johtoon. Palokärkien itseluottamusta ei tämäkään horjuttanut pätkääkään ja tilanne oli omien virheiden jälkeen hetkessä 1-4. Onneksi itseluottamusta riitti myös hyökkäyspäässä ja Nico nosti veskarin yli kavennuksen 2-4. Ensimmäisen puoliajan lopussa Rölli kavensi vielä tilanteeksi 3-4.
Toinen jakso olikin sitten tiiviinpää puolustamista ja lisämaaleja ei pelissä nähty. Vierailija oli hienokseltaan niskan päällä vaihdettuaan tuoreita jalkoja kentälle, Kotijoukkueen parhaimmistoa oli ehdottomasti kärjessä yksin pelannut Nico. Hänen lisäkseen edukseen esiintyi kovista vatsakivuista pelin aikana kärsinyt Eki, joka uurasti lähes koko jälkimmäisen jakson kehon alaosan supistajalihakset äärimmilleen viritettyinä. Mainita pitää myös Öde, joka esitti pelissä sellaista asennetta, että siitä voi koko joukkue mallia ottaa.
NJS maalit: 1-1 Nico (Sebu), 2-4 Nico, 3-4 Rölli
NJS kokoonpano: Timi, Klasu, Öde, Tatu, Matias, Samppa H, Mikko, Roope, Eki, Sebu, Rölli & Nico
Talviset olosuhteet reunustivat Klaukkalan jalkapallostadionia lauantaina, kun NJS pelasi harjoitusottelun Pöxyjä vastaan. Lumisade ei kuitenkaan pilannut näiden kolmannen divarin joukkueiden ottelua - tästä kuuluu lämmin kiitos kentänhoitajalle, jonka ansiosta kenttä oli huippukunnossa.
Kumpikin joukkue aloitti ottelun maltillisella pallon siirtelyllä ja vastustajan puolustusta yritettiin murtaa hakemalla aukkoja muun muassa kierrättämällä palloa laidalta toiselle. Tässä Palokärjet onnistuivat ensimmäisellä jaksolla ehkä hiukan paremmin kuin vierasjoukkue. Puolustuskvartetti Pete, Klasu, Mikko ja Eki pelasivat selkeästi ja ryydittivät kotijoukkueen hyökkäystä jakamalla välillä hyviä pystypalloja kärjessä viilettäneille Samille ja Aittikselle. Koko joukkueen syöttötyöskentely toimi nyt paremmin ja sen ansiosta saatiin peliä rakenneltua monipuolisemmin. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli Pöxyjen maalivahdin pelin avaaminen heittämällä - oli upeaa nähdä kuinka pallo lensi pidemmälle kuin monen muun "virkaveljen" potkuavaukset.
Tuomarin puhallettua toisen jakson käyntiin, pelasi NJS paljon räväkämmin ja pallo saatiinkin vastustajan päätyyn nopeammin. Nähtiin myös mukavia hyökkäyssommitelmia ja laukauksia. Jonttu ja Roope uurastivat kentän keskellä ja ruokkivat sekä linkkejä että kärkipelaajia. Maalinteon aloitti kuitenkin vastustaja - kulman jälkitilanteesta pallo lauottiin 52. minuutilla parin pelaajan kautta Timin vartioimaan maaliin. Harvalukuinen yleisö ei taaskaan nähnyt sitä purkupalloa. NJS:n peli kuitenkin tiivistyi vastustajan tekemästä maalista ja tilanteet vyöryivätkin Pöxyjen maalille. Hiukan yli tunnin pelin jälkeen Aittis keskitti upeasti maalin edustalle. Pallo näytti jo leijuvan yli kaikkien pelaajien, mutta kuin tyhjästä ilmestyi vasemman linkin paikalla pelannut Rölli ja tykitti pallon tarkasti takakulmaan. Kerrassaan viileä viimeistely jälleen ja oltiin tasoissa.
Maalin jälkeen tapahtumat kentällä olivat Palokärkijoukkueen hallinnassa. Aittis tunkeutui hiukan myöhemmin röyhkeästi rangaistusalueelle ja vierasjoukkueen puolustus joutui kaatamaan hänet. Tuomitusta rangaistuspotkusta ei kuitenkaan saatu maalia ja se hetkeksi sekoitti NJS:n oman pelin. Kentällä meni jonkun aikaa ennen kuin kaikki pelaajat onnistuivat purkamaan vielä jäljellä olleen energiansa pelaamiseen. B-junnuista lainattu Joni osoitti terävyytensä tultuaan peliin mukaan ottelun viimeiselle puolelle tunnille. Lisämaaleja ei tehty ja näin päädyttiin tasalukemiin.
Ottelu oli kokonaisuudessaan tasainen esitys Palokärkijoukkueelta. Positiivista oli kyky muuttaa peliä ensi jakson jälkeen. Kehitettävää on vielä keskittymiseen liittyvien asioiden kanssa. Keskialueen puolustaminen oli toisella jaksolla paremmin hallinnassa ja se yhdessä hyvän liikkuvuuden kanssa olisi voinut paremmalla viimeistelyllä päätyä lisämaaleihin. Näitä jäädään siis odottamaan seuraaviin otteluihin. Aprillipäivänä pelataan seuraava harjoitusottelu - vastassa RiRa.
NJS maali: 1-1 Rölli (Aittis)
NJS kokoonpano: Timi, Klasu, Pete, Mikko (45. Crisu), Eki, Roope, Otto (45. Jonttu), Sande (72. Samppa H), Rölli, Aittis, Sami (62. Joni).
Lauantaina NJS:n edustusjoukkue pelasi Klaukkalassa toivottavasti nopeasti unohdettavan ottelun Tikkurilan Palloseuraa vastaan. Kuukautta aiemmin oltiin kärsitty maalin tappio Tikkurilassa ja tällä kertaa oli tarkoitus kääntää numerot kotikentällä toisinpäin.
Kaikki asiat menivät kuitenkin päin seiniä. Heti ottelun alkuminuuteilla maalivahtina aloittanut Timi ilmoitti akillesjännevaivasta ja kun matsiin ei kakkosveskaria oltu hälytetty, sai Rölli varaveskarina siirtyä linkin hommista tolppien väliin. Fyysisesti pelaava TiPS onnistuikin vyöryttämään pitkien pallojen hyökkäyksillä ottelun alkupuolen kaikki tapahtumat NJS:n päätyyn. Kotijoukkueen syöttöpromille oli niin pieni lauantaina, että tilanteet suorastaan tarjottiin vastustajille heti omalta puoliskolta. Maaleja tehtiin rangaistusalueelta läheltä vitosen rajaa, kun Palokärkipelaajat eivät onnistuneet oikeastaan mistään tilanteesta saamaan hyvää purkua aikaiseksi. Kun oma pelinrakentelukin päätyi vastustajalle, jäätiin selkeästi ottavaksi osapuoleksi. Pallonsiirtely oli hidasta ja tarjosi vastustajalle hyvän mahdollisuuden fyysiseen peliin. Tauolla tilanne 0-4!
Puoliajalla vaihdettiin uusia pelaajia ja toinen jakso oli hiukan parempaa peliä, joskin siihen vaikutti vastustajankin pelin muuttuminen. Kotoa hälytettu B-junnujen maalivahti Otso saatiin matsiin noin tunnin pelin jälkeen. Murheellisiksi pesäpallolukemiksi TiPS viimeisteli vielä yhden rangaistusalueelta tehdyn maalin. Turpiin tuli siis 0-5.
NJS pelasi luokattomasti - oma syöttöpeli takelteli ja pitkiin palloihin ei osattu vastata tällä kertaa laisinkaan. Muutaman kokeneen pelaajan puuttuminen ja paikalla olleiden erittäin vaatimaton päivä näkyi kovalla tavalla lauantaina.
NJS kokoonpano: Timi, Rölli, Klasu, Mikko, Crisu, Silva, Simo, Matias, Eki, Roope, Otto, Severi, Sande, Samppa, Samuli, Seba, Allu, Joni
Keskiviikkona NJS:n edustusjoukkue pelasi Klaukkalassa harjoitusottelun Koivukylän Palloseuraa vastaan. Vastustaja vaihtui viime metreillä AC Stasin peruttua tulonsa. Kummatkin joukkueet pelasivat viime kaudella neljännessä divisioonassa - tulevalla kaudella nurmijärveläiset kolmannessa ja koivukyläläiset viidennessä.
Kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia ottelun alusta lukien. Palloa kierrätettiin ja haettiin paikkoja murtaa vastustajan kenttäpeli. KoiPS:n tilanteet syntyivät kotijoukkueen omista huonoista syötöistä alkaneista vastahyökkäyksistä. NJS sai ensimmäisellä jaksolla luotua muutaman makean maalipaikan, mutta viimeistely oli vielä puutteellista ja maaleja ei nähty. Jakson parhaat väläykset olivatkin hienoja laidanvaihtoja ja laitapakkien muutamat nousut taustalta.
Toinen jakso alkoi NJS:n painostuksella. Heti alkuun Crisu toi vasemmalta laidalta pallon päätyyn ja maalin eteen toimitettu matala kova keskitys päätyi Manen vahvalla häirinnällä avustettuna omana maalina KoiPS:n maaliin. Peli vanheni muutaman minuutin kun Sande keskitti oikealta upeasti maalille ja Rölli puski tulisesti pallon maalin yläkulmaan. Peli oli 2-0. Noin tunnin pelin jälkeen kärjessä pelannut Otto laukoi kaukaa komeasti pallon koivukyläläisten maalin oikeaan yläkulmaan. Muutama minuutti tästä eteenpäin ja Mikko Manninen tykitti 4-0 numero, syötön maalin antoi Jonttu.
Lisämaaleja ei lukuisista paikoista huolimatta enää saatu ja pelin tempo laski. Vastustajalla oli niukan kokoinen joukkue matkassa ja Palokärkijoukkue oli selvästi kestävämpi tällä kertaa.
Ottelu ei tapahtumiltaan noussut ikimuistettavien harjoitusotteluiden joukkoon. NJS pääsi treenaamaan hyökkäystä kilpikonnamaista puolustusta vastaan. Kierrätyksen nopeutta on omassa pelissä syytä vielä nopeuttaa huomattavasti. Tähän tarjoutuu hyvät mahdollisuudet kovien harjoitusvastustajien myötä.
NJS maalit: 1-0 oma maali (Crisu), 2-0 Rölli (Sande), 3-0 Otto, 4-0 Mane (Jonttu)
NJS kokoonpano: Timi, Pete, Mikko, Crisu, Klasu, Jonttu, Roope, Aittis, Rölli, Sande, Otto, Mane, Öde, Eki, Silva, Samppa
NJS:n miehet urakoivat kuluvan maaliskuun aikana treenimatsien parissa. Lauantaina pelattiin jälleen Klaukkalassa, tällä kertaa vastassa oli FC HIK Hangosta. Kumpikin joukkue esittelee parastaan tulevalla kaudella Kolmosessa. Palokärkileirissä odotettiin ottelua mielenkiinnolla, sillä muutamia vuosia sitten hankolaiset kolkuttelivat jopa veikkausliigan ovia.
Ottelun alussa kotijoukkue olikin vastaanottavana osapuolena. Hikken vyörytti hyökkäyksiä monipuolisesti ja usean pelaajan voimin. NJS joutui puolustuskannalle ja keskialueella Roope ja Jonttu taistelivatkin usein miesylivoimaa vastaan. Hankolaiset saivat ottelun alkupuolella useita laukauksia kohti Timin vartioimaa maalia. Timi torjuikin upeasti ja hiukan onneakin oli lauantaina mukana. Puolustusta jälleen johtanut Pete kuitenkin joukkoineen selvitti kaikki tilanteet tyylikkäästi. Kotijoukkueen harvalukuisemmille hyökkäyksille löytyi kuitenkin yllättävästi tilaa hankolaisten puolustuksesta, etenkin silloin kun maltettiin käyttää laitoja hyväksi. Puoliajalle mentiin maalittomassa tilanteessa.
Palokärkikärkinä pelasivat lauantaina nuoret pelaajat. Aittiksen parina pelasi ensimmäisellä jaksolla Severi ja toisella jaksolla Otto sekä myöhemmin Seba. Pelaajat osoittivat ennakkoluulottomuutta ja hyökkäysten rakentelussa sopivaa juonikkuutta, mistä varmasti nautitaan vielä myöhemminkin. Ottelun nihkeät maalihanat aukaisivat kotijoukkueen nuoret. NJS sai tunnin pelin jälkeen vapaapotkun vasemmalta laidalta rangaistusalueen ulkopuolelta. Jontun nerokkaan ovelasta siirrosta Otto laukoi yläriman alle todella komean maalin.
Toiselle jaksolle NJS vaihtoi tällä kertaa lähes koko alakerran. Kotijoukkueen onnistui pitää palloa ensimmäistä jaksoa paremmin. Keskialueella olikin jo tilaa ja muutenkin luotiin hyviä hyökkäyksiä vastustajan maalille. Ottelun tempo ja intensiivisyys laskivat loppua kohden ja sitä mukaa myös pelaajien väliset etäisyydet kasvoivat kummallakin joukkueella. FC HIK tasoitti pelin noin 75. minuutin pelin jälkeen NJS:n rangaistusalueelle syntyneen hässäkän päätteeksi. Kotijoukkue epäonnistui purkupallossa.
Ottelu oli hyvä harjoitus kauden taistoja varten. Aluksi jouduttiin puolustamaan joukkueena ja ottelun loppupuolella olisi hiukan viileämmällä viimeistelyllä voitu tehdä useampikin maali. Seuraavan kerran pelataan jo keskiviikkona AC Stasin tullessa vieraaksi Klaukkalaan.
NJS maali: 1-0 Otto (Jonttu)
NJS kokoonpano: Timi, Pete, Klasu (45. Matias), Esa (45. Mikko), Eki, Rölli (45. Crisu), Sande (65. Seba), Jonttu, Roope (76. Simo), Aittis, Severi (45. Otto)
Lauantaina NJS jatkoi harjoitusotteluiden sarjaa Klaukkalassa kohtaamalla HIFK:n kakkosjoukkueen, joka kotijoukkueen tavoin pelaa tulevalla kaudella Kolmosessa. Kotijoukkueen teemana oli saada harhasyöttöjen määrä dramaattisesti vähäisemmäksi kuin aiemmissa matseissa.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Kumpikin joukkue pyrki rakentamaan peliään monipuolisella tavalla. Nähtiin maata pitkin eteneviä syöttökuvioita ja peliä höystettiin välillä pitkillä avauksilla. NJS:n pelinrakentelua rauhoitti Peten varmat otteet puolustuksen keskustassa. Puolustuksessa maltettiin tällä kertaa siirrellä palloa hienosti. Tähän vaikutti myös vastustajan pelitapa prässätä vasta keskialueella. Otto ja Roope keskikentällä osoittivat taistelutahtoa pallonriistotilanteissa ja avasivat peliä mukavasti. Kärjessä Aittiksen nopeus ja Manen juonikkuus vaikeuttivat vierasjoukkueen puolustamista. Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue sai luotua hiukan makoisammat maalintekopaikat, joista olisi paremmalla onnella voinut johtomaalinkin tehdä. Puoliajalle mentiin maalittomassa tilanteessa.
Toisella jaksolla joukkueiden maltti välillä katosi ja harhasyöttöjen määrä hiukan lisääntyi. Kotijoukkueen vauhti kuitenkin kesti vastustajaa paremmin ja hyökkäyksessä nähtiin jopa näyttäviä kuvioita. Ottelun 65. minuutilla keskikentällä uurastanut Roope ja kärjessä taituroinut Mane siirtelivät pallon laitaan Severille, joka hienosti eteni päätyyn. Severin keskittämään palloon syöksyi Mane siirtäen NJS:n 1-0 johtoon. Lisämaaleja saatiin odottaa ottelun lopulle saakka. Pari minuuttia ennen loppua Jonttu toimitti vasemmalta laidalta pallon taitavalla pitkällä syötöllä Tähtirintajoukkueen takatolpan edustalle, josta Mane upealla volleyllä pamautti pallon maalin yläkulmaan. Kylmää viimeistelyä.
Lauantainen ottelu oli NJS:n harjoituskauden parasta nähtävää tähän mennessä. Joukkue pelasi iloista ja mutkatonta futista ja tällä kertaa alusta loppuun. Ottelu oli kaiken lisäksi siisti, mistä on kiittäminen joukkueiden pelaajien lisäksi myös ottelun tuomarina toiminutta Ari Puustista, joka eleettömästi ja aktiivisella liikkumisella täydellisesti piti ottelun hallinnassaan. Maalissa uurastivat jälleen B-junnujen maalivahdit Otso ja Simo - heille molemmille siis tyylikäs nollapeli.
NJS maalit: 1-0 Mane (Severi), 2-0 Mane (Jonttu).
NJS kokoonpano: Otso (45. Simo), Crisu (55. Silva), Mikko, Pete (65. Öde), Eki, Sande, Rölli (55. Severi), Otto (45. Jonttu), Roope, Mane, Aittis (75. Seba).
Lauantai on perinteinen jalkapallo-otteluiden päivä. Tässä suhteessa Klaukkalan tekonurmella mennään jo jalkapallokulttuurin tahdissa. Kalevalan päivänä pelattiin harjoitusottelu Riihimäen Ilvestä vastaan pellolta puhaltaneen raikkaan talvituulen saattelemana.
Kotijoukkue lähti peliin hakemaan tasaista suoritusta jopa koko ottelun ajaksi. Peli alkoi kuitenkin jälleen vastustajan hiukan aggressiivisemmalla otteella. Riihimäen Ilves otti ylhäältä kiinni ja vaikeutti yllättävän hyvin kotijoukkueen pelinrakentelua. Riihimäkeläisten peliä avitti kotijoukkueen luvattoman monet harhasyötöt ensimmäisellä jaksolla. Pakkasessa pelattu ottelu poltteli ainakin kotijoukkueen pellaajien otteissa, sillä pallo pomppi ja hyvää peliä sai odotella.
Maalinteon kuitenkin aloitti NJS. Ottelu oli vanhennut 11. minuutille kun kotijoukkue malttoi käyttää ensimmäisen kerran myös vasenta laitaa. Rölli toimitti pallon rangaistusalueelle kärjessä pelanneelle Manelle, jonka hallittu pusku tavoitti Aittiksen maalin edestä. Johdettiin hienolla maalilla 1-0. Ottelu jatkui vaihtelevissa merkeissä, kovin montaa syöttöä ei saatu peräkkäin onnistumaan. Vastustaja taas purki hyökkäykset kentän sivuille - vieläkin on yksi pallo kateissa.
Oma peli tehtiin 32. minuutilla vaikeaksi ja lopulta kävi niin, että vastustaja kontrasi keskeltä ja tasoitti pelin numeroihin 1-1. Kotijoukkueessa pirteästi pelannut Sande kuitenkin toimitti viisi minuuttia myöhemmin Aittiksen ja Manen upean syöttökuvion päätteeksi pallon hallitulla laukauksella RIlveksen maalin takakulmaan. Puoliajalle mentiin johdossa.
NJS vaihtoi puoliajalla tukun pelaajia. Tuoreet voimat varmasti vaikuttivat siihen, että toisella jaksolla tapahtumia hallittiinkin paremmin. Samalla myöskin riihimäkeläisten kiihkeä prässi ei enää toiminut, sillä voimat olivat jääneet ensimmäiselle jaksolle. Isännillä pallo pysyi paremmin maassa ja sitä liikuteltiin jouhevasti. Eteneminen oli kuitenkin välillä takkuista, etenkin ylösviennissä oli edelleen ongelmia. Kotijoukkueen voiton 3-1 loppunumeroiksi viimeisteli Aittis. Esityön ylhäältä onnistuneelle pallonriistolle tekivät hienosti Severi ja Mane.
Keskikentällä uurastivat yhdessä ja eri aikoina Eki, Jonttu, Otto ja Roope. Puolustuksessa Mikko siivosi pallot hienosti ja loput hoiti Esa. Pakkeina vaihdeltiin Klasua, Crisua, Ekiä ja Iiroa. Sairasvuoteelta toipunut Mane oli järjestelemässä kaikkia maaleja, Aittis kärjessä maalasi kaksi kertaa ja Ilu täydensi iltaa vanhusosaston siirryttyä vaihtoon. Seuran B-junnuja on jälleen kiittäminen maalivahtiosastosta - nuoret taitajat Otso ja Simo pelasivat taas miesten lailla maalissa.
Lapsenlapsille ei ottelusta jäänyt muisteltavaa - voittamaan lähdettiin ja siinä onnistuttiin. Pikanttina yksityiskohtana pitää mainita NJS:lla käytössä olleet pelipaidat - omien ollessa sponsoripainatuksessa pelattiin Rajavartiolaitoksen valkoisilla, ylväillä leijonalogoisilla pelipaidolla!
NJS maalit: 1-0 Aittis (Mane), 2-1 Sande (Mane, Aittis), 3-1 Aittis (Mane)
NJS kokoonpano: Otso (Simo), Klasu (Iiro), Crisu (Roope), Esa, Mikko, Eki, Jonttu (Otto), Rölli (Severi), Aittis (Rölli), Mane (Ilu).
Lauantaisessa iltavalaistuksessa NJS:n M1-joukkue vieraili Tikkurilan urheilupuiston tekonurmella, jossa harjoitusottelussa kohdattiin TiPS. Lomaviikosta huolimatta NJS sai paikalle 20 pelaajaa. Olosuhteet olivat kipakkaa pakkasta lukuunottamatta hyvät.
Ottelu alkoi kotijoukkueen vyörytyksellä ja NJS sai ihan oikeasti tehdä töitä oman pelinrakentelun onnistumiseksi. Alkupuolella vastustaja laukoi hanakasti ja loi muutamia makoisia maalipaikkoja nurmijärveläisten maalille. Maalissa pelannut B-junnujen Otso liimaili kuitenkin lähentelyt erinomaisesti. Puoliajan vanhetessa saatiin NJS-peliinkin otetta - keskialueella Jonttu ja Otto saivat peliä haltuunsa ja laitalinkkeinä Severi ja Roope haastoivat vastustajia. Keskeltä NJS-hyökkäykset vastustaja onnistui torjumaan. Vastustaja aloitti maalinteon puolen tunnin pelaamisen jälkeen - hyvin luotu maalihässäkkä päätyi huonoon purkuun ja palautuksena maalin takatolpan edustalle toimitettu pallo päätyi lopulta laukauksella NJS:n maalin takanurkkaan. Maalin jälkeen Palokärkimiehistö pääsi paremmin otteluun mukaan. Aivan puoliajan lopulla oikealta laidalta Jontun ja Roopen käynnistämä hyökkäys päätyi upeasti maalin edustalle, josta Sami hallitusti tasoiti pelin numeroihin 1-1. Puolustuksessa Iiro ja Crisu pelasivat pakkeina hyvän puoliajan - Mikko katkoi keskellä hienosti ja Klasu ohjasi peliä.
Toiselle jaksolle vaihdettiin NJS-leirissä useita pelaajia ja kestikin hetken, että ensimmäisen puoliajan lopun hyvä tatsi saatiin takaisin. Vastustajan toisessa maalissa oli jotain samaa kuin ensimmäisessäkin. Rangaistusalueelle syntyneesen hässäkkään ei saatu purkua aikaiseksi ja vastustaja tykitti johtomaalin ruuhkasta ohi toisen puoliajan maalissa upeasti pelanneen Simon - B-junnuista lainalla hänkin. Toinen puoliaika ei tasoltaan noussut ensimmäisen kaltaiseksi - kotijoukkueen otekin hiukan kirposi ja vaikka NJS vaihtoi lisää tuoreita pelaajia kentälle, ei omaa peliä saatu rauhoitettua. Välejä ja tilaa tikkurilalaisten puolustuksessa olisi kyllä löytynyt, mutta ratkaisut hyökkäyskolmanneksella olivat vielä talviterässä.
Ottelu päättyi 2-1 ja siten hiihtolomalauantaina saatiin maistella karvasta kalkkia. Alkukauden matseissa ei ole vielä pelattu yhtään ottelua samalla sykkeellä alusta loppuun. Osin tähän ovat vaikuttaneet erilaiset kokeilut ja runsaat pelaajavaihdot. Lauantaina oli havaittavissa kuitenkin hyvän pelin siemeniä - aika ajoin. Kovuutta kaksintaisteluihin, staminaa koko matsiin ja luovuutta hyökkäyspäähän tarvitaan kuitenkin paljon lisää. Seuraavan kerran NJS kohtaa ensi lauantaina Klaukkalassa Riihimäen Ilveksen.
NJS maali: 1-1 Sami (Roope)
NJS kokoonpano: Otso (Simo), Klasu, Mikko, Iiro (Eki), Crisu (Matias), Jonttu, Otto (Sande), Severi (Rölli), Aittis (Joni), Sami (Ilu, Eerik), Roope (Samppa)
Joukkueet aloittivat ottelun sähäkästi - helsinkiläiset syöttelivät napakasti ja haastoivat nurmijärveläisten puolustusta aktiivisella liikkeellä. Kotijoukkueen aloitus oli kuitenkin tällä kertaa todella ammattimainen. Kärjessä pelanneet Aittis ja Ilu toimivat kuin fire and ice - target and runner - heti alussa Aittis irtaantui degispuolustukselta ja vain maalivahdin hyvät refleksit estivät maalin synnyn. Kolmannella minuutilla maalivahdista ponnahtaneen pallon Ilu sitten laukoi tyylikkään eleettömästi etukulmasta sisään. NJS johti 1-0! Peli jatkui aktiivisena ja tilanteita luotiin kummassakin päädyssä. NJS oli hanakampi laukomaan ja tilanteita saatiin ehkä monipuolisemmin vastustajan maalille. Puoliajan puolessa välissä nurmijärveläisten oikealta laidalta alkanut hyökkäys päätyi harhasyöttöön ja vastustaja iski nopeasti vastahyökkäyksellä laidalta keskelle, josta pallo komealla volleyllä painui maalissa pelanneen B-junioreiden maalivahdin Otson vartioiman maalin yläkulmaan. Peli oli tasan. Ennen puolen tunnin täyttymistä Aittis pääsi etenemään rangaistusalueelle Mikon upean syötön saattelemana. Degiksen maalivahdin kanssa käyty vääntö päättyi Aittiksen voittoon ja NJS siirtyi 2-1 johtoon. Kotijoukkue esitti puoliajan lopulla mallikasta jalkapalloa - syötöt toimivat ja vastustajan puolustusta avattiin hyvin. Keskikentällä Eki ja Jonttu pääsivät juonesta yhä paremmin kiinni ja laidalla Severi eteni hanakasti hyökkäyskolmannekselle. Lisämaaleja ei saatu kuitenkaan aikaan. Vastustaja onnistui juuri ennen puoliaikaa tasoittamaan oikealta laidalta toimitetulla pallolla. Puoliajalle mentiin tilanteessa 2-2.
Toiselle puoliajalle Palokärjissä lähdettiin vaihtamalla seitsemän pelaajaa. FC Degis sai heti jakson alkuun kunnon hässäkän NJS:n maalille, josta kuitenkin selvittiin. Muutamaa minuuttia myöhemmin vieraat lisäsivät johtoaan toimittamalla NJS-puolustukseen jääneen pallon maaliin. Sisään vaihdettu NJS-miehistö pääsi kuitenkin yhä paremmin peliin mukaan; keskialueella alkoi Roope voittaa kaksinkamppailuja peräänantamattomalla tyylillä ja puolustuksesta peliä rakennettiin yhä maltillisemmin Peten johdolla. Kun ottelua oli pelattu noin 75 minuuttia eteni Otto oikealta laidalta ja harhautti kaksi väsynyttä degispelaajaa kahville. Homman kruunasi pienestä kulmasta päätyrajan tuntumasta lauottu pallo maalin kattoon. Lisämaaleja ei enää ottelussa nähty ja peli päättyi 3-3.
Kotijoukkueen peli oli huomattavasti tasapainoisempaa kuin pari viikkoa aiemmin. Syötöt napsahtelivat perille paremmin ja peli oli kontroilloidumpaa kokonaisuudessaan. Vaikka pelattiin 20 pelaajalla - saatiin kuitenkin hyvin pelirytmistä kiinni kummallakin jaksolla.
NJS maalit: 1-0 Ilu, 2-1 Aittis (Mikko), 3-3 Otto
NJS kokoonpano: Otso, Esa (65. Matias), Mikko (45. Pete), Crisu ( 45. Roope), Klasu (45. Silva), Eki, Jonttu (45.Otto), Severi (45. Eerik), Rölli (45. Sande), Aittis (60. Sebu), Ilu (45. Miika)
NJS:n miesten edustusjoukkue pelasi talven ensimmäisen harjoitusottelunsa lauantaina, jolloin vastaan asettui kolmosdivarin AC Vantaa. Etukäteen osattiin arvata, että nuori kotijoukkue saa tehdä yliparastaan, jotta saataisiin hyvä tulos ottelussa. Palokärkijoukkueen pelaajia oli kokoonpanossa mukana lähes koko harjoitteleva ryhmä - yli 20 pelaajaa.
Matsi alkoi murheellisesti, sillä ottelua ei oltu pelattu paria minuuttia kauemmin, kun maalivahtina pelanneen Timin lyhyt avaus päätyi parilla siirrolla takaisin hänelle ja vastustajan prässin ansiosta pallo painui omaan maaliin. Huono aloitus sai samanlaista jatkoa. sillä 11 minuutin kohdalla omalla rangaistusalueella ei palloa onnistuttu siivoamaan pois ja ruutupaitainen vantaalaisjoukkue pommitti pallon verkkoon. Kolmannen maalin vieraat toimittivat noin 20 metristä annetusta vaparista suoraan yläriman alle. Puoliaikaa hallitsikin AC Vantaa selkeästi. Kotijoukkueen pelinrakentelu pysähtyi yleensä harhasyöttöön tai vastustajan onnistuneeseen prässiin.
Toiselle puoliajalle NJS vaihtoi seitsemän uutta pelaajaa ja muutti pelijärjestelyä. Myös vastustaja teki useita pelaajavaihtoja ja hiukan löysäsi omaa otettaan peliin. Jatkossa NJS kykeni osallistumaan pelitapahtumiin paremmin. Keskialueella liikutettiin palloa nopeammin, mutta hyökkäyskolmanneksella ratkaisut olivat vielä hätäisiä ja pallot päätyivät joko maalivahdille tai päätyrajasta ulos. AC Vantaa teki rutiinillaan lisämaalit toisen puoliajan vanhettua puoleen väliin - kulmapotkun jälkitilanne, vastahyökkäys ja volleypotku muuttivat numerot 0-6. Lopussa Sebun onnistui päädystä keskittää maalin takakulmalle, josta Eerik viimeisteli loppunumeroiksi 1-6.
NJS esitteli ensimmäisessä ottelussaan joukon harhasyöttöjä, huonoja purkuyrityksiä ja mahtavan pläjäyksen epätarkkoja sekä hankalia syöttöjä. Osa onnettomasta tuloksesta menee pitkän ottelutauon piikkiin ja omat helpot virheet rumensivat numerot liian suuriksi. Tosiasia kuitenkin on, että AC Vantaan rutinoitu pelisuoritus riitti helposti ja isäntiä vietiin kuin teurassikaa.
Ensi lauantaina kohdataan Helsingin Palloseuran Klaukkalassa. Silloin joukkueen peliesityksen pitää olla ihan toista tasoa!
NJS maali: 1-6 Eerik (Sebu).
NJS kokoonpano:Timi (Otso), Klasu, Crisu (Sebu), Sande (Silva), Samuli, Mikko, Eki (Otto), Roope (Severi), Rölli (Miika), Aittis (Samppa, Ilu), Sami (Eerik, Jesse)
NJS:n miesten edustusjoukkue testasi reilun kuukauden totuttelun jälkeen jalkapallokunnon kohtaamalla NJS/HyPS Akatemian Klaukkalan tekonurmella. Ottelu pelattiin sunnuntaina erinomaisissa olosuhteissa - Itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuksien johdosta joukkueissa ei vaihtopelaajien määrällä juhlittu, joten peliaikaa saivat kaikki paikalle tulleet futarit. NJS kotijoukkueena johti puoliajalla Niko Aittasalmen laukausmaalilla. Paikkoja oli useampaankin maaliin - laukaukset olivat vielä osin talviterässä. Miehet lisäsivät johtoaan toisen jakson alussa Jonne Elmgrenin lauottua suoraan vaparista pallon maalin yläkulmaan.
Ottelu ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Akateeminen vartti reilun tunnin jälkeen tuotti neljä maalia - kaikki NJS:n nuorten pelaajien tekemänä! Tästä isäntäjoukkue ei sunnuntai-iltapäivän aikana toipunut. Yhtään vähättelemättä ottelun tulosta on todettava, että melkoisessa talviterässä miesten peli vielä on.
Ottelun maalit: 16 min 1-0 Niko Aittasalmi, 49 min 2-0 Jonne Elmgren, 62 min 2-1 Joni Murtomaa, 68 min 2-2 Joni Murtomaa, 72 min 2-3 Nico Eskola, 74 min 2-4 Aleksi Sinkkonen.