Parilla vaihtomiehellä Tikkurilaan mentiin ja pientä tasoitusta annettiin, sillä Crisu ja Jonttu olivat jo aamulla pelanneet Eerikkilässä Pietarin Smenaa vastaan täyden ottelun.
Heti ottelun alussa NJS siirtyi 0-1 johtoon, kun vastustajan kierrätys katkaistiin ja siitä Mane livahti maalintekoon. TiPS tasoitti, kun vieraiden alakerta unohti taka-alueelle yhden TiPS pelaajan vapaaksi. NJS taas johtoon erikoistilanteesta: Manen syötöstä Pete sijoitti pallon maaliin. 3-1 jotoon siirryttiin, kun TiPS:n pelaajalla hieman kova ensimmäinen kosketus ja Mane luki jälleen tilanteen hyvin ja pääsi läpiajoon. Loppu oli taistelua kramppien ja väsymyksen kanssa ja meni pelkäksi puolustamiseksi. TiPS kavensi 2-3, kun helpohko veto upposi maalin alakulmaan.
Kaiken kaikkiaan hyvä taistelu joukkueelta, vaikka kapealla ja väsyneellä ryhmällä oltiin liikkeellä.
NJS maalit: 0-1 Mane, 1-2 Pete (Mane) 1-3 Mane
Harjoitusotteluiden luonteeseen kuuluu, että joukkueilla on aina enemmän tai vähemmän vaikeuksia kokoonpanojensa kanssa. Tällä kertaa NuPS oli liikkeellä yhdellä ja NJS peräti kahdella vaihtomiehellä. Periaatteessa ottelu oli melko tasainen, mutta tosiasiassa NuPS hallitsi ja vei peliä mielensä mukaan. Taistelu oli kuitenkin kovaa ja oli NJS:lla omat paikkansakin, mutta maalinteossa onnistui vain NuPS.
Voittomaali tuli ottelun loppupuolella: upea laukaus vapaasta paikasta painui verkon perille ilman pienintäkään torjuntamahdollisuutta. Maaliin saakka upeasti nollan pitänyt Otso voi olla peliinsä todella tyytyväinen, debyytti oli vakuuttava. Osin vierailla pelipaikoilla pelanneet isännät eivät saaneet pelissä parastaan esille, mutta hyvään suuntaan kuitenkin ollaan menossa.
Kevyessä lumisateessa käyty ottelu oli kovaa tsemppiä alusta loppuun. Erikoistilanteet olivat jälleen kerran avainasemassa, sillä NJS:n johtomaali tuli kulmapotkusta ja valkeakoskelaisten tasuri suoraan vapaapotkusta. Isäntien voittomaalia edelsi upea syöttökuvio, jonka lopuksi Mane sijoitti pallon rauhassa VaKP:n maaliin. NJS käytti ottelussa viittä vaihtomiestä, VaKP oli reissussa pienemmällä joukkueella. Maaleja tehtiin ja yleisö viihtyi, mutta paljon parantamista jäi molemmille joukkueille.
NJS maalit: 1-0 Mane (Jonttu) 2-1 Mane (Miika)

Tasainen ottelu, jossa kummallakin joukkueella oli vaikeuksia saada palloa hyökkäyskolmannekselle. Ottelun ainoa maali tehtiinkin erikoistilanteesta seitsemännellä minuutilla. Sipoolaiset saivat vapaapotukun ja vastustaja iski pallon vasurilla paristakymmenestä metristä suoraan maaliin.
Toisen jakson loppupuolella Future sai luotua muutaman hyvän paikan, mutta maaliin asti ei palloa saatu toimitettua.
Ottelu aloitettiin pienessä tihkusateessa niukalla vaihtopelaajamäärällä. Maalissa Joni piti hommaa tasaisena ottelun tärkeillä hetkillä; myös meillä oli omat maalipaikkamme. Toisella puoliajalla olimme terävämpiä ja paukuttelimme tarvittavat maalit upeiden kuvioiden jälkeen. Hyvä peliesitys joka äijältä!
NJS maalit: 0-1 Mane (Iiro L.) 0-2 Jupi (Mölli, Mikko R.) 1-3 Iiro L. (Jupi)
Future avasi oman harjoitusottelusarjansa selvällä voitolla NuPSin Reserveistä. Ottelu oli isäntien hallintaa lukuunottamatta ensimmäisen puoliajan lopun nummelalaisten vahvaa painostuskautta. Hyvä peli Futurelta, jonka pelaajien keski-ikä oli rutkasti alle 18v.
Futuren maalit: 1-0 Samppa (Iiro S.) 2-0 Jesse (Aittis) 3-0 Taneli (Jonttu) 4-0 Jesse (Samppa) 5-0 Jesse (Jonttu)
Talvikauden ensimmäisessä harjoitusottelussa molemmat joukkueet pelasivat lukuisten sairaus- ja muiden poissaolojen takia pienellä, vain muutaman vaihtopelaajan sisältäneellä ryhmällä. Itse ottelu oli tasaista helmikuun alun räntäsadevääntöä, joka ei huikeita hienouksia tarjonnut. Sitäkin enemmän kunnon tsemppiä, yritystä ja kovaa, mutta reilua peliä.
NJS maali: 1-0 Simo (Emppu)