NJS:ltä jäi Helsingin reissulla kudit piippuun ja pisteet Töölöön

 In Etusivu, M1, M1 Raportit, NJS

Klubi 04 – NJS 2-0 (1-0)

Kokoonpanot ja tulosseurannan pöytäkirjatapahtumat löytyvät täältä:  https://www.palloliitto.fi/ottelu/1231916

Avausjaksolla Klubi piti ja kierrätti hieman enemmän palloa, mutta murtautumiset maalintekopaikoille oli vähäistä.

NJS:n oikeastaan koko ottelun parhaat maalipaikat syntyivät jo ensimmäisen vartin aikana.

Kuuden minuutin kohdilla Yassin Daoussi syötti erinomaisesti Joni Murtomaan Klubin puolustuslinjan läpi ajamaan kohti maalin vasenta etukulmaa. Klubin puolustaja Victor de Paula onnistui liukumaan häiritsemään ja ylösnoustuaan uudestaan estämään Jonin viimeistelyn.

Vain reilu minuutti myöhemmin toppari Aapo Mäki antoi pitkän keskityksen. Klubin Artturi Paavola epäonnistui yrittäessään estää palloa pomppimasta Niko Aittasalmelle. Epäonni kääntyi, kun Paavola onnistui juuri saamaan jalkansa väliin ohjaten Aittasalmen maalintekoyrityksen kulmapotkuksi.

Tästä erinäisten vaiheiden kautta kolme kulmapotkua NJS:lle. Kolmannen jälkitilanteen syöttövirheestä Klubin Julius Tauriainen oli päästä yksin karkuun, mutta NJS:n maalivahti Otso Knuuttila nousi maaliltaan noin 25metriin estämään takaiskun syntymisen.

Kahdentoista minuutin kohdilla Joona Tukiainen taklasi hyvin Seth Saarisen irti pallosta. Kaksi minuuttia myöhemmin oli Saarisen vuoro estää Tukiaisen maalintekoyritys Tukiaisen puolittaisen läpiajon päätteeksi.

Vajaan kahdenkymmenen peliminuutin kohdilla Samuel Tammivuori nousi oikeaa laitaa ja sai annettua hyvän keskityksen maalin edustalle. Olli Tynkkynen puski pallon suoraan Otso Knuuttilan syliin.

Peli jatkui tasaisempana lähes puoliaikaan saakka, kunnes Otto Ollikainen puski kulmapotkusta Klubille varsinaisen koppimaalin ja tauolle mentiin tilanteessa 1-0.

Toisella jaksolla NJS nosti hieman peliä, mutta ei oikein saanut luotua vaarallisia paikkoja eikä varsinaista kirivaihdetta päälle. Ottelu oli tasaista ja tilastomerkintöjä kertyi enemmän kuin varsinaisia maalintekotilanteita. Kaikki ottelussa jaetut varoitukset ja molemmilta joukkueilta kaksi vaihtoa tulivat välillä 53-77 peliminuuttia.

Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa 16vuotiaan Kai Meriluodon onneksi koitui NJS:n topparikaksikon yhteiset epäonnen hetket. NJS:n topparikaksikko oli leveällä toisistaan avaamassa peliä. Ensin Mäki syötti laidassa suoraan Klubin keskikenttäpelaajaa päin. Oinonen reakoi tähän nopeasti, mutta liukastui ja Meriluoto karkasi viimeistelemään loppulukemat 2-0.  

Ottelun jälkeen NJS valmennusta harmitti erityisesti maalipaikkojen käyttämättä jättäminen.

-Jos vertaa kauden ensimmäisen ottelun 2-0 tappioon Mikkelissä, niin tänään meillä jäi hyödyntämättä suht hyviäkin maalintekopaikkoja.  Lisäksi muutamia hyökkäyksiä/vetopaikkoja jotka jäivät syystä tai toisesta päättymättä laukaukseen tai varsinaiseen maalintekoyritykseen.

-Vastustajalla ei varsinaisia maalipaikkoja juuri sen enempää kuin meillä. Kahden maalin lisäksi pari maalintekoyritykseen päättynyttä hyökkäystä, pari laukausta ja pari vapaapotkua hyvältä etäisyydeltä.  

Kovin kauaa ei ole NJS:lla mahdollisuus hioa maalintekokuivioita, sillä tällä viikolla edessä vielä kaksi ottelua. Ensin torstaina Klaukkalan nurmikentän kauden avausotteluun saapuu lähin ”paikallisvastustaja” VJS. Ja jo sunnuntaina matka käy jälleen Mikkeliin Pallo-Kissojen vieraaksi.

Teksti Tommi Paananen

Kuva Matti Murto

Recent Posts