NJS – FC Kiffen 0–0

 In Etusivu, M1, M1 Raportit, NJS

Tarkkaa puolustusta

Kun viisi kierrosta oli jäljellä, eikä kumpikaan joukkue voinut olla varma sarjapaikastaan, ei asetelma hienon lauantai-iltapäivän otteluun olisi voinut olla jännittävämpi.

Jännitys näkyi myös pelissä: ensinnäkin molemmat osapuolet puolustivat tiiviisti. Missään tapauksessa ei tappio tullut kysymykseen, joten maaleja ei saanut päästää omiin. Pisteitä taas kertyy eniten voitolla ja siihen tarvitaan maaleja. Kumpikaan joukkue ei ole niittänyt mainetta maalien teossa, joten maaliton tasapeli ei juuri yllättänyt. Se vastasi myös tapahtumia kentällä. Hyökkäyspäässä kyllä maaleja himoittiin, mutta lataus taisi mennä hiukan yli. Keskikenttää ei kumpikaan saanut kunnolla haltuunsa, mutta tiukkoja taisteluja siellä nähtiin.

NJS avasi suht odotetulla kokoonpanolla: Maalissa Otso Knuuttila ja puolustuslinjassa hänen edessään pelasivat Yassin Daoussi, Mikko Oinonen, Aapo Mäki ja Onni Soiniemi. Keskikentällä rakentavassa ja puolustavassa roolissa olivat Arttu Eerola ja Matias Niuta, laidoilla Tony Lehtimäki ja Joona Tukiainen. Niko Aittasalmen pariksi kärkeen palasi Miro Salminen.

Teemu Savukoski teki vain kaksi vaihtoa.Toisella puoliajalla Soiniemen tilalle tuli Markus Laihanen ja pelipaikat muuttuivat siten, että Eerola siirtyi tutulle paikalle laitaan pakiksi. Matias Niuta loukkaantui 69. minuutilla ja tuli vaihtoon kymmenen minuuttia myöhemmin. Vaihdosta Joonas Manninen tuli kärkeen ja Aittasalmi siirtyi keskikentällä alemmas.

Niin Otso Knuuttila NJS:n maalissa kuin Niko Toivonen häntä vastapäätä pääsivät helpolla. Kiffen laukoi kyllä neljä kertaa maalia kohti, mutta metritolkulla kuudentoista rajan takaa ja kohti Knuuttilaa, joten hänen tarvitsi vain kumartua poimimaan pallot syliinsä. NJS ei juuri maalia kohti laukonut. Kulmapotkuja tuomittiin vieraille kaksi kummallakin puoliajalla, NJS pääsi yrittämään kerran.

NJS:n pelissä kiinnitti huomiota toppareiden avaukset. Nyt ne lähtevät selvästi edellisiä pelejä useammin matalina ja niistä syntyy enemmän hyökkäyksiä. Tässä NJS erosi selvästi edukseen vieraistaan. Viimeistely vain kilpistyi Kiffenin puolustukseen; siellä oli selvästi tiedostettu NJS:n nopeiden laitojen vaarallisuus.

Ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka tuli vieraiden Eero Forsenille, joka syöksyi NJS:n toppareiden välistä ottamaan haltuun Antti Korhosen pitkän avauksen. Forsenin laukaus 16 rajalta epäonnistui ja meni kolmisen metriä maalin yli.

Toisen puoliajan alussa Joona Tukiainen oli karata läpiajoon, mutta Kiffenin puolustus piti. Vierailla oli tilaisuus 57. minuutilla, mutta Mauricio Hopsu puski Tony Lehtimäen ahdistellessa kulmapotkun hiukan ohi.

NJS loi koko ottelun parhaan tilanteen tunnin täyttyessä. Yassin Daoussi syötti Markus Laihaselle, joka jatkoi Niko Aittasalmelle. Aittasalmen veto osui tolppaan, kimposi takaisin peliin ja Kiffenin puolustus hoiti jatkon. Aittasalmi teki edellisessä kohtaamiseesa kaksi osumaa Kiffenin verkkoon ja oli ratkaista pelin tälläkin kertaa.

Vieraiden lupaavin tilanne syntyi 67. minuutilla, kun tällä kertaa Forsenin syötti läpi rangaistusalueelle Severi Murto. Forsen kompuroi pallon kanssa ja kaatui, joten erinomainen paikka kuivui siihen. Kentän toisessa päässä Arttu Eerola loi ulkosyrjän syötöllään paikan Joonas Manniselle, mutta Kiffenin puolustus ennätti häiritsemään ja ohi menevän laukauksen Niko Toivonen poimi helposti. Pelin viime minuuteilla molemmille tuomittiin vapaapotku hyvästä paikasta. Miro Salminen syötti vapaapotkun 24 metristä Tony Lehtimäelle rangaistusalueen sisään, mutta tämän veto suuntautui kuitenkin maalin yli. Lisäajan jo alkaessa Kiffenin vapaapotku 28 metristä meni muurin ali, mutta jatko ei onnistunut ja pallo vieri Knuuttilan haltuun. Tasapeliä pitkävedossa veikanneet saivat panoksensa 3,70 kertaisesti takaisin. Sarjataulukon järjestys muuttui vain kärkipään osalta. Nousukunnossa oleva VJS pyrkii pois putoamisviivan alta. Kotiotteluissaan se on vahva ja tällä kierroksella kaatui Viikingit, joiden sijoitus putosi viidenneksi. Neljän loppusarjapaikkaa havittelevan joukkoon nousi Reipas. Sarjataulukko ajantasaistuu vasta ensi lauantaina, jolloin PEPO ja VJS pelaavat rästiottelunsa Lappeenrannassa. Voitolla PEPO nousisi Klubin 04:n ja NJS:n ohi kuudenneksi, tasapeli ja VJS:n voitto kaventaisivat eroa, mutta pitäisivät järjestyksen ennallaan.

NJS:n seuraavat pelit ovat tähän saakka tappioitta pelanneita sarjan kakkosta ja ykköstä vastaan. Maaottelutauon jälkeen 14.9. kauden pisimmälle suuntautuvassa vieraspelissä Joensuussa nousukuntoinen NJS tavoittelee lohkokakkosen paikkaa pitävän Jipon päänahkaa.

Teksti ja kuvat Matti Murto

Miro Salminen ja Mauricio Hopsu
Arttu Eerola ja Severi Murto
Leevi Saikkonen, Joona Tukiainen ja Mauricio Hopsu
Recent Posts