NJS–Reipas 0–5 (0–3)

 In Etusivu, M1, M1 Raportit, NJS

Palokärjiltä loppui kerosiini

Hyvän kauden viimeinen ottelu Klaukkalassa Reipasta vastaan päättyi rökäletappioon samoin lukemin kuin syyskierros Järvenpäässä käynnistyi. Näinhän siinä ei pitänyt käydä, 128 hengen yleisö oli ihmeissään sillä kaikki odottivat tasaista taistelua. Onneksi piristystäkin löytyi seuratasolla loppuviikkoon: naisten Ykkösen karsinta Torniossa toi voiton ja miesten NJS/2 hoiti torstaina nousun Kolmoseen.

NJS:n avauskokoonpano koki pitkästä aikaa pienen mullistuksen. Keskikentän FC Lahdesta lainattu Matias Niuta ei saanut pelata, sillä Reipas on FC Lahden farmi ja hänen taisteluparinsa Markus Laihanen loukkaantui harjoituksissa. Maalissa debytoi Joonas Paldanius ja puolustukseen oli nostettu Jaakko Eskola. Keskikentällä Joakim Ärilän parina oli puolustajana tavallisesti pelaava Arttu Eerola.

Avauskokoonpano

Niko Aittasalmi (c) – Miro Salminen

Joona Tukiainen Tony Lehtimäki

Joakim Ärilä – Arttu Eerola

Yassin Daoussi – Aapo Mäki – Mikko Oinonen – Jaakko Eskola

Joonas Paldanius(mv)

Vaihdosta :

62. min Aziz Bhar Jaakko Eskolan tilalle

65. min Eetu Sankkinen Miro Salmisen tilalle

79. min Onni Soiniemi Joona Tukiaisen tilalle

Ensimmäisen puoliajan alku oli tasainen ja vauhdikas. Ensimmäinen tilanne tuli Reippaalle, kun Irfan Sadik antoi kantapäällä läpisyötön Tomi Kultille, joka ei laukonut avopaikasta vaan syötti vielä, mutta kaikkien ohi. Pari minuuttia myöhemmin oli Reippaan maalilla vastaava tilanne, jossa Joona Tukiainen jätti laukomatta ja yritti syöttöä Niko Aittasalmelle. Hiukan myöhemmin maaliahne Sadik puski Lauri Forssin keskityksen ohi ja toisessa päässä Yassin Daoussi laukoi Tony Lehtimäen keskityksen sivuverkkoon.

Reippaan johtomaali kirjattiin 19. minuutilla. Jussi Hauhia puski Jaakko Eskolan harhaan menneen rajaheiton Kasperi Heinoselle, joka syötti Tomi Kultin maalintekoon. Sekä Kult että Sadik olivat paitsiossa, mutta tuomaristo näki toisin, maali hyväksyttiin, eikä kukaan korottanut ääntään vastalauseeksi.

Sadik vei Reippaan 0–2 johtoon ennen puolen tunnin täyttymistä laukomalla 16 metristä Janne Hahlin erinomaisen keskityksen yhdellä kosketuksella etutolppaa hipoen maaliin.

NJS:llä oli tilanne 33. minuutilla, kun Tony Lehtimäki keskitti ja Arttu Eerola laukoi 21 metristä. Vaikeusastetta nosti se, että pallo muutti puolustajan jalasta suuntaa, mutta Joona Tiainen oli valpas ja onnistui torjunnassa. Tilanne muuttui 0–3:een, kun Mikko Oinosen tiukasti vartioima Sadik nosti Lauri Forssin rajaheitosta pallon selkä maaliin päin kolmesta metristä yli Oinosen ja yllättyneen Paldaniuksen.

NJS sai vielä tilaisuuden kaventaa, kun Joona Tukiainen keskitti ja Tony Lehtimäki laukoi 7. metristä, mutta Tiaisen refleksit toimivat ja tilanne hoitui jalkatorjunnalla.

Selkeistä tappiolukemista huolimatta puoliaika oli pelillisesti tasainen, mutta Reipas hallitsi maalinteon. Esimerkiksi kulmat olivat NJS 3, Reipas 2.

Toinen puoliaika oli Reippaan hallintaa. Isäntien keskittyminen ja taistelutahto olivat kateissa ja palokärjet olivat menettäneet uskon kolmen maalin etumatkan kuromiseen. Reipaskin otti pelin hiukan kevyemmin, mutta säilytti peli-ilon. Hieman ennen tunnin täyttymistä Reippaan pitkä painostus tuotti kaksi kulmaa ja jälkitilanteesta neljännen maalin. Miska Verkko syötti ja Eetu Sassila laukoi 17 metristä yläkulmaan. Tästä eteenpäin Joonas Paldanius oli kiireinen: 63. minuutilla hän torjui yläriman alta komeasti Jussi Hauhian kovan vedon, seuraavaksi hän selvitti Sadikin puskun ja laukauksen kulman jälkitilanteessa, katkaisi vaarallisen keskityksen, torjui Tomi Kultin soolon jälkeen laukauksen, hoiti jalallaan vedon 10 metristä, ja uudelleen Kultin yrityksen 15 metristä. Lopulta 83. minuutilla Onni Soiniemi purki päin Sadikia, tämä käytti pallon Janne Hahlilla, harhautti sitten neljä palokärkipuolustajaa ja viimeisteli 14 metristä kolmannen maalinsa. Hattutempun jokainen osasuoritus oli todellinen taidonnäyte. Pelin loppu sujui päätösvihellystä odotellessa. Toisen puoliajan kulmat menivät Reippaalle 7:4.

Reippaan viidestä maalista neljä meni FC Lahden pelaajien nimiin ja yksi niistä oli paitsio.

Tappio käänsi NJS:n maalieron niukasti miinukselle ja pudotti sijoituksen kahdeksanneksi. Kauniissa syyssäässä paikalle saapui yleisurheilun MM-kisoista huolimatta telkkarin äärestä 128 hengen yleisö, eli pienin koko kaudella.

Lohkon voitti tappioitta MP, joka nousee Ykköseen, sillä sen piste-etumatkaa (52 p) eivät muut noususarjaan yltäneet voi saada kiinni. Jippo oli toinen (36 p.), Viikingit nousi kolmanneksi (35 p.) voitettuaan Jipon ja JäPS oli lopulta neljäs (34 p.). Neljä parasta pelaavat vielä keskinäisen, MP:n nosulle merkityksettömän noususarjan. Sarjassa ratkotaan lohkon sijat 2.-4.

Klubi putosi viidenneksi (34 p.) pelattuaan tasan Kiffenin kanssa ja Reipas nousi kuudenneksi. PEPO (31 p.) nousi voitolla JäPS:stä NJS:n (29 p.) ohi seitsemänneksi ja MiPK (24p.) piti paikkansa yhdeksäntenä. Joukkue hävisi Mikkelin Derbyn 0–1 ja paikalla oli 1285 hengen yleisö. Kiffen piti sarjapaikkansa pelaamalla tasan Klubia vastaan.

Tämän kauden nousijajoukkueet VJS ja Sudet putosivat ensi kaudeksi takaisin Kolmoseen. Viimeisessä ottelussa Sudet piti kiinni maineestaan pelata ottelut loppuun saakka, tekemällä yliajalla Myyrmäessä kaksi maalia, jotka toivat 2–3 voiton VJS:stä.

Teksti ja kuvat Matti Murto

Jaakko Eskola ja Tomi Kult pallossa, vasemmalla Janne Hahl.
Kulmapotkuja NJS:llä oli seitsemän, mutta viimeistään Joona Tiainen Reippaan maalilla hoiti tilanteet ja piti nollan.
Irfan Sadik teki hattutempun, jonka jokainen maali oli varsinainen taidonnäyte. Tässä mestaria vastassa ovat Mikko Oinonen #22 ja Aziz Bhar. Vasemmalla Tomi Kult ja oikealla Berat Köse.
Recent Posts