Ennakko: NJS – FC Kultsu

 In Etusivu, M1, M1 Ennakot, NJS, Tapahtumat

Klaukkalan nurmi lauantaina 26.9. klo 16.00

Lauantaina Palokärkien vieraaksi saapuu Kakkoseen noussut FC Kultsu Lappeenrannan koillisesta kaupunginosasta Joutsenosta.

Asetelma on täsmälleen sama kuin viime lauantain surullisessa koitoksessa. PKKU:n voitettua NJS:n joukkue nousi Kultsun ohi putoamisviivan yläpuolelle ja Ykkösessäkin 90 luvulla jopa 9 kautta pelanneella Kultsulla on nyt vain voitettavaa, sillä se aikoo tosissaan säilyttää sarjapaikkansa tällä Kakkosen neljäntenätoista vuotenaan. Nytkin vierasjoukkueen vaikeahko loppukauden otteluohjelma viittaa siihen, että nimenomaan Nurmijärveltä on paras mahdollisuus kartuttaa pistesaldoa ja nousta putoamisviivan yläpuolelle jatkamaan säilymistaistelua.

Siinä missä edellinen vastustaja satsasi loppukaudeksi uusiin pelaajiin, Kultsu on hankkinut vain japanilaisen Unoki Yusukin Ykkösen AC Kajaanista. Sen sijaan Kultsu erotti valmentajansa kauden puolivälissä ja pestasi säilymisen takuumieheksi Jukka Karjalaisen. Hän nosti MYPA:n sarjaporras vuodessa vauhdilla Nelosesta Ykköseen ja hänen johdollaan joukkue myös piti sarjatasonsa, mutta sukset menivät ristiin seuran johdon kanssa.

Valmentajavaihdoksen tapahtuessa takana oli kahdeksan sarjakierrosta ja Kultsu kolmella pisteellään (4–3 PKKU:ta vastaan kotona) lohkon jumbona. Karjalainen pitää hyökkäysvoittoisesta pelistä ja osaa psyykata joukkueestaan kaiken irti. Ensimmäinen ottelu Reipasta vastaan toi 2–0 kotivoiton. Mikkelistä tuli niukka tappio sen jälkeen kun Kultsu oli ollut kahdesti johdossa, mutta kotiderby Lappeenrannassa PEPO:a vastaan luisui toisella puoliajalla 1–5 tappioksi ja pelattuaan Reipasta vastaan kotona ensin 0–1 ja voitettuaan toisen 2–0, tuli kolmannessa kohtaamisessa viime lauantaina Lahdessa romahdus lukemin 7–1. Ensimmäisen puoliajan puolivälissä joutui puolustaja Teemu Kiljunen suihkuun ja puoliajan lopussa myös Miguel Rodriguez, puolustuksesta hänkin. Tämän jälkeen kahden pelaajan ylivoimalla Reipas meni 1–0 johtoon ja latoi toisella puoliajalla kuusi maalia lisää. Alexander Odeh kavensi lopussa rangaistuspotkulla. Ottelun tulokselle ei kannata pistää juuri painoarvoa, Kultsu on pelin jo unohtanut ja varsinkaan palokärkien on sitä aivan turha miettiä. Säilymisestä taistelevat joukkueet ovat loppukierrosten vaarallisimmat vastustajat.

Kultsun kokoonpano on arvoitus. Sairastuvalla ovat muutaman pelin ajan viettäneet useimmiten avauskokoonpanossa esiintyneet Tomi Karttunen, Markus Kyläheiko, Ville Vanttaja ja joukkueen maalitykki Abah Samson (30 maalia viime kaudella Kolmosessa). Joutsenossa on siis samoja ongelmia kuin Nurmijärvellä: Karttunen ja Vanttaja ovat puolustajia ja pelikiellossa ovat Reipasta vastaan suihkuun komennetut puolustajat.

Joukkueen hyökkäyspeli rakentuu Abah Samsonin, Miko Lötjösen ja Alexander Odehin varaan. Samson on tehnyt neljä maalia, joista PKKU:ta vastaan hattutempun. Odehilla ja Lötjösellä on tilillään kolme osumaa, joten joukkueen 12 maalista kolmikko on tehnyt kymmenen. Maalivahdit Halla ja Pesonen ovat noukkineet pallon verkosta 33 kertaa. Nyt Kultsu on lähes pakkovoiton edessä ja hakee kauden ensimmäistä vierasvoittoaan.

NJS:n kokoonpanosta puuttuvat varmuudella viime ottelun kahden varoituksen vuoksi pelikiellossa oleva toppari Jere Härkänen, sekä varusmiespalveluksen velvoitteiden vuoksi puolustuksesta Mikko Oinonen ja hyökkäyksestä Reko Räsänen. Loukkaantumisten ja sairauksien vuoksi poissa ovat oletettavasti myös Jonathan Ndongala, Vico Salminen, Eetu Sankkinen ja Niko Aittasalmi. Poissaoloista huolimatta on pakko uskoa, että NJS on ottanut viime lauantaista opikseen. Sarjapaikan varmistamisessa täysi saalis Kultsua vastaan olisi helpotus, mutta helppoa se ei ole.

Lauantaille on ennustettu vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmintä syyssäätä. NJS järjestää klo:13 pelattavan Naisten Ykkösen ja klo:16 alkavan Miesten Kakkosen otteluiden ympärille Palokärki tekee hyvää -hyväntekeväisyystapahtuman, jossa mm. yleisömäärän mukaisesti suunnataan tukea hyväntekeväisyysjärjestö Hopelle. Toivottavasti nämä yhdessä tuovat paikalle kauden ennätysyleisön kotijoukkueiden sekä Hope ry:n tueksi.

Teksti Matti Murto ja Tommi Paananen, kuvat Matti Murto

NJS kohtaa Kultsun ensimmäisen ja tällä kaudella viimeisen kerran. Kultsun uudelle valmentajalle Jukka Karjalaiselle NJS on tuttu vastustaja. Valkoisessa vierasasussa Bolliksella Kiffeniä vastaan #2 Teemu Kiljunen, #9 Aleksander Odeh ja #10 Riku Nurkka
Toivottavasti Palokärjet tarjoavat kotiyleisölle jälleen aihetta iloon maalien muodossa
Palokärkipuolustus Otso Knuuttilan johdolla on jälleen paljonvartijana molemmille joukkueille tärkeässä ottelussa.
Kultsun valkoisessa vierasasussa ponnistaa Teemu Kiljunen, joka komennettiin Lahdessa suihkuun.
Recent Posts