Kakkosen kausi pakettiin voitolla Kiffenistä

 In Etusivu, M1, M1 Raportit, NJS

Palokärkien erikoinen kausi päättyi vasta isänpäivänä Töölön Pallokenttä kutosella selvään 0–4 (0–2) voittoon FC Kiffenistä.

Korona-altistuksen takia lykätty ottelu haki ensin aikaa ja paikkaa jopa Talin hallista, ja lopulta se saatteli koko Kakkosen koronavuoden historiaan kauden viimeisenä pelinä. luettuina.

Kummallakaan joukkueella ei ollut pelissä erikoisempaa panosta. Ennakkosuosikki Kiffen olisi voitolla noussut lohkon kolmanneksi, mikä ei juuri innostanut ja NJS oli varmistanut sarjapaikan jo silloin, kun PEPO voitti PKKU:n, joka jäi Viikinkien kanssa toiseksi putoajaehdokkaaksi kun FC Kultsun putoaminen oli jo varmistunut.

NJS:n kokoonpano poikkesi totutusta:

Maalissa: Otso Knuuttila.

Puolustus:Aziz Bhar (79.min Mikko Oinonen), Jere Härkänen, Aleksi Kilpeläinen ja Kelechi Anyamele.

Keskikenttä: Tony Lehtimäki (71.min Toivo Xiong), Markus Laihanen (60.min Reko Räsänen), Vico Salminen, Akseli Myllö (71.min Eetu Sankkinen).

Kärjessä Miro Salminen ja Samuel Tammivuori (60. min Janar Georg).

Kokoonpanosta puuttuivat mm. Aapo Mäki, Joona Tukiainen, Onni Soiniemi, Ahmed Alaeddine, Mohamed Sheikh ja Niko Aittasalmi. Lainapelaajille ei kuitenkaan ollut tarvetta, omilla pärjättiin erinomaisesti. Akseli Myllö oli nyt ensimmäisen kerran Palokärkien kokoonpanossa ja ansaitsi paikkansa. Puolustuslinja oli lähes kokonaan uusi, mutta Otso Knuuttilan kanssa työ palkittiin nollapelin muodossa.

Teemu Savukoski teki kaksi tuplavaihtoa ja lisäksi Mikko Oinonen tuli kentälle runsaat kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. Vaihdot eivät eivät juuri pelin kulussa näkyneet.

NJS siirtyi onnekkaasti johtoon jo kahdeksannella minuutilla, kun Kiffenin maalivahti Niko Tervonen ei huomannut omasta puolustuksesta hiljalleen kohti vierivää palloa ennen kuin se oli jo ohittanut hänen vasemman jalkansa ja pysähtynyt maalin takakulmaan. Näin isännät siis lahjoittivat NJS:lle ottelun voittomaalin.

Todellisen maalintekemisen makua oli 35. minuutilla, kun Miro Salminen laukoi Palokärjet vasemmalta 0–2 johtoon. Tämä oli Salmisen kymmenes maali ja oikeuttaa A-lohkon maalipörssissä jaetulle kakkostilalle yhdessä MiPK:n Gerald Benin kanssa. Ykkönen on 11 osumalla PK-35:n Jonathan Muzinga.

Toisella puoliajalla Tony Lehtimäki laukoi 69. minuutilla oikealta yläkulmaan ja Palokärjet 0–3 johtoon. Lehtimäelle osuma oli kauden seitsemäs ja sijoitus lohkon maalitykkien joukossa kuudes.

Vielä ennen päätösvihellystä vaihdosta kentälle tullut Eetu Sankkinen laukoi komeasti 86. minuutilla kauden toisen maalinsa ja sinetöi NJS:n 0–4 voiton.

Kiffenillä oli muutama hyvä tilaisuus kaventaa, mutta laukauksien osoitteet eivät olleet kohdallaan. NJS:llä oli jopa pari erinomaista maalipaikkaa enemmän.

Molemmat joukkueet yrittivät maalintekoon laitojen kautta ja tässä NJS oli parempi. Kelechi Anyamele pysäytti useamman kerran Kiffenin vikkelän Tejan Deenin ja vastakkaiselta laidalta NJS pommitti kolme maalia.

Voitto kauden viimeisessä ottelussa on Palokärjille Kakkosessa ensimmäinen. Aiemmilla kausilla sijoituksen ollessa jo selvillä motivaatio ei ole enää viimeisessä koitoksessa riittänyt pisteille. Nyt kolme lisäpistettä sai kauden tilastollisestikin näyttämään melko kelvolliselta. NJS nousi PKKU:n ohi yhdeksänneksi.

Nollapelistä Kiffeniä vastaan on ehkä tulossa futikselle ominainen tarkkailukohde: Kiffen ei ole tehnyt vielä maaliakaan NJS:n verkkoon. Viime vuonna NJS voitti ensin 2–0 ja toinen peli päättyi tasan 0–0. Samantapaisen kuplan NJS puhkaisi tekemällä PK-35:ttä vastaan elokuun alkupuolella sen kotikentällä ensimmäisen vierasmaalin.

Teksti ja kuvat Matti Murto

Miro Salminen, Akseli Myllö ja Kiffenin pelaajavalmentaja Daniel Stevens.
Erikoistilanteista ei syntynyt yhtään maalia, vaikka Miro Salmisen vapaapotku oli hilkulla. Tässä toinen vapaapotkutilanne Kiffenin maalilta.
Hyvä ottelun ensimmäistä kertaa Kakkosen avauksessa pelannut Akseli Myllö ja Severi Murto.
Aziz Bhar ja Daniel Stevens. Takana Samuli Heiska, jonka 8 maalin saldo oikeuttaa maalipörssin jaettuun neljänteen tilaan.
Recent Posts