31
HEI
13.00
Edustus Naiset, Naisten Ykkönen

VJS - NJS NJS   2 - 1

Vapaalanaukeen N

NJS kalavelkoja lunastamaan Vantaalle

Myyrmäen jalkapallostadionin tekonurmen uusimista suoritetaan sen verran hartaasti, että Palokärkien ja VJS:n kauden toinen kohtaaminen nähdään Vapaalanaukeen nurmella. Joukkueiden ensimmäinen voimainkoitos 8.5. Klaukkalassa päättyi vantaalaisten voittoon. Tuon ottelun ainoa maali syntyi rangaistuspotkusta, joten kalavelan tuntua on ilmassa tämän päivän ottelussa.

Nousijajoukkue VJS:n kausi on ollut värikylläinen. Heti sarjan alkuvaiheessa joukkue ylsi viiden peräkkäisen voiton sarjaan ja kolkutteli jo kärkipaikkaa. Viimeiset viisi voitotonta ottelua ovat tuoneetkin jo synkempää sävyä pohjois-vantaalaisten kauteen ja roiman pudotuksen kahdeksannelle sijalle sarjataulukossa. Tunnollisesti alta pois hoidettu koronakaranteeni ja kesken oleva valmennustiimin vaihto saattavat sekoittaa joukkueen keskittymistä NJS-ottelussa.

VJS:n tavoitteena on ollut pallonhallintapeli. Ryhmän monipuoliset hyökkäävät pelaajat ovat jakaneet maalintekovastuuta laajasti. VJS-maalia saattaa vartioida NJS-taustainen Viivi Korhonen.

NJS lähtee kauden lyhkäisimmälle vierasmatkalle kuuden tappiottoman ottelun putkessa. Viime viikon kotitasapeli Rauman Pallo-Iirojen kanssa katkaisi viisi matsia jatkuneen voittokarusellin. Tusinan kierroksen jälkeen sarjataulukon neljännellä sijalla oleva NJS on tehnyt sijoituksensa mukaisesti neljänneksi eniten maaleja ja päästänyt niitä neljänneksi vähiten.

Vapaalanaukeella nähdäänkin vapautunut, tasapainoinen ja omaan pelaamiseensa luottava vierasjoukkue, näin uskotaan Palokärkileirissä. Ottelua voi seurata myös VJS:n Solidsport-streamin kautta.

Naisten Ykkönen

VJS-NJS

Vapaalanaukeen nurmi

Lauantaina 31.7.

Klo 13:00

Tilastot
VJS

2 - 1

(0-1)
28'MaaliLahtinen Helmi
59'MaaliLaiteenmäki Salla
92'MaaliKanerva Stella

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18