Otteluraportti: NJS – HPS
La 16.8. klo 15, Klaukkalan urheilupuisto
Miesten Kakkonen, runkosarjan päätöskierros
Klaukkalassa nähtiin lauantaina tärkeä voitto, kun NJS kaatoi HPS:n tiukassa ja laadukkaassa kamppailussa. Ottelu oli runkosarjan päätöskierros, ja tulos nosti Palokärjille hyvät lähtökohdat alaloppusarjaan.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta NJS sai hiljalleen otetta pelistä ja pystyi horjuttamaan vieraiden pelinrakentelua. Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue loi useita hyviä maalipaikkoja, ja 30. minuutilla palkinto tuli: Tuukka Ryhänen viimeisteli varmasti 1–0-osuman. Tämä jäi myös ottelun ainoaksi maaliksi.
Toisella jaksolla HPS pyrki nostamaan tempoa ja haki tasoitusta, mutta NJS puolusti uhrautuvasti ja maalivahti Collin hoiti varmasti ne muutamat vaaralliset tilanteet. Loppuvihellyksen jälkeen taululla komeilivat lukemat 1–0, mikä merkitsi samalla kauden ensimmäistä nollapeliä.
Päävalmentaja Rami Hakanpää ottelusta:
"Eilen meiltä vahva peli erityisesti puolustussuuntaan. Saimme vastustajan pelin rakentelun pois ja muutamaa tilannetta lukuun ottamatta vastustajalla ei ollut vaarallisia paikkoja. Loimme myös ensimmäisellä puoliajalla tarpeeksi vaarallisia paikkoja, joista Tuukka tekikin voittomaaliksi jääneen osuman. Pisteiden ohella lämmittää myös kauden ensimmäinen nollapeli omissa."
Maalit:
1–0 30’ Ryhänen
NJS-kokoonpano:
Collin (mv), Kurvinen (c), Pursiainen, Lilja, Mukuna, Ryhänen, Prince, Antwi, Minkkinen, Mäki-Uuro, Grönthal.
Vaihdosta kentälle: Vilmi, Pihlajamäki, Niskanen, Korhonen.
Penkillä: Kääriäinen, Isosaari, Uzun, Rantanen.
Tämän tuloksen myötä NJS lähtee alaloppusarjaan vahvalla itseluottamuksella. Alaloppusarjan otteluohjelma julkaistaan lähiaikoina.
17.08.2025 16.32 | OTTELURAPORTTI NJS vs HPS |
15.08.2025 07.56 | OTTELUENNAKKO NJS VS HPS |
09.08.2025 07.48 | OTTELURAPORTTI MUSA vs NJS |
07.08.2025 15.15 | OTTELUENNAKKO MUSA vs NJS |
04.08.2025 09.00 | Ajack Deng solmi ammattilaissopimuksen Kyprokselle! |
03.08.2025 17.09 | OTTELURAPORTTI HJS vs NJS 2-0 (1-1) |