OTTELUENNAKKO
NJS:n miesten edustusjoukkue matkustaa lauantaina Järvenpään Keskuskentän uudelle tekonurmelle, jossa JäPS 47 isännöi Palokärkiä klo: 16 käynnistyvässä ottelussa.
Joukkueet kohtasivat toisensa ensimmäisellä kierroksella Klaukkalan tekonurmella. Sillä kertaa ei saatu selvyyttä voittajasta, kun ottelu päättyi tasalukemiin 2–2. NJS meni ottelussa kaksi kertaa johtoon Benjamin Heikkisen 1–0 maalilla ja 2–1 Akseli Lehtojuuren maalilla. JäPS 47 tasoituksista vastasi 1–1 Olli Valto rangaistuspotkusta ja 2–2 tasoituksesta Daniel Hvidberg. Katsotaan kuinka käy tällä kertaa?
Kotijoukkue pelasi keskiviikkona viimeksi, kun vierailivat Jätkäsaaressa PPJ:n vieraana. Kotijoukkue PPJ tyly isäntä ottamalla 5–1 voiton. Edellisen kotiottelun JäPS vastaavasti voitti 4–2 lukemin, kun vastassa oli GrIFK.
NJS pelasi edellisen ottelun viime viikon lauantaina kotona Klaukkalan nurmella, peli GrIFK päättyi 1–1 tasapellin. Tämä oli jo Palokärkien kauden kuudes tasapeli. Edellisessä vierasottelussa NJS vieraili MyPan vieraana. Sieltä tuliajoisena kotiin tuli kolme pistettä, kun Tomi Grönthalin ainokainen riitti voittoon.
JäPS 47 on myös otteluitaan lähettänyt Veo Liven kautta. Jos et pääse paikalle niin sieltä seuraamaan ottelua.
INFO
JäPS 47 - NJS
La 20.7 klo:16.00
Järvenpään Keskuskenttä TN
05.12.2024 20.03 | Aihetta juhlaan |
12.11.2024 18.40 | HAE MUKAAN TRY OUTEILLE |
06.11.2024 15.37 | Miesten edustukseen uusi valmennus |
03.11.2024 18.43 | Kiitos Tema ja Luis ! |
28.10.2024 18.55 | Kausi lopullisesti pakettiin |
04.10.2024 08.00 | Kausiyhteenveto |