C-tyttöjen kausi 2021
Julkaistu: 17.10.2021 23.42

C-tyttöjen kausi 2021

C-tyttöjen kausi on saatu päätökseen ja on aika vetää yhteen kausi 2021. Kauden alussa pelaajia oli joukkueen harjoitusringissä 30, kaksikymmentä 2006 syntynyttä ja kymmenen 2007 syntynyttä tyttöä. Joukkuetta valmensivat Mikko Ranta, Miso Orava, Peppi Puhakka ja Kaisa ja joukkuetta luotsasi Jojomme Liisa-Mari Niininen. Pelikaudelle lähdettiin T15-ykkösen paikka kiikarissa, mutta meistä riippumattomista syistä joukkueelle avautui tilaisuus päästä Etelä-Länsiliigaan, olimmehan olleet edellisen kauden päättyessä paras ELL-putoaja. ELL-paikka otettiin vastaan tietäen, että kovia pelejä tullaan pelaamaan. C-tyttöjen 2. joukkue, alhaisesta pelaajamäärästä johtuen, päädyttiin ilmoittamaan mukaan C-tyttöjen 8v8-sarjaan, vaikka moni olisikin toivonut jo siirtymistä isolle kentälle.

TC1-joukkueen pelit Etelä-Länsiliigassa olivat odotetusti kovia, mutta onnistuimme kuitenkin hankkimaan yhden voiton ja yhden tasapelin kevään kuudesta pelistä. Etelä-lohkosta pääsi kaikki kuusi joukkuetta Laura Kalmari SM-lopputurnaukseen, joka sekin kertoo etelän kovasta tasosta. Joukkueessa pelasi 2006-syntyneet tytöt, joista muutamat treenaili kauden pääasiallisesti B-tyttöjen mukana.

TC2-joukkueen 8v8-sarjan pelit olivat puolestaan NJS:n erinomaisessa hallinnassa, ja joukkue onnistuikin voittamaan lohkonsa kevätkierroksella. Joukkue koostui pääosin joukkueemme nuoremman 2007-ikäluokan pelureista, ja mukana oli myös muutama 2006-syntynytkin.

Lyhyen ja kuuman kesätauon jälkeen treenit jatkuivat, ja C-tyttöjen kauden päätapahtuma Laura Kalmari SM-lopputurnaus pelattiin Seinäjoella elokuun alussa. Kovat pelit sen kun jatkuivat, kovasta tsempistä ja erinomaisista yksilösuorituksista huolimatta joukkueen tie vei alempaan loppusarjaan. Viimeiset pelit olivat tasaisia ja äärimmäisen jännittäviä, lopulta joukkue sijoittui turnauksessa sijalle 15. Eritysmaininnan ansaitsee turnauksen erinomaiset järjestelyt!

TC2-joukkue puolestaan pelasi kauden ainoa turnauksensa Helsingissä, PPJ Girls Cupissa elokuun lopulla. Turnauksessa pelattiin sarjasta poiketen isolla kentällä, joten tytöt pääsivät vihdoinkin pelaamaan sitä ihan oikeaa jalkapalloa ???? Vaikka ison kentän kokemusta ei vielä tätä ennen kaikilta pelaajilta löytynytkään, pelit sujuivat erinomaisesti, ja joukkue voittikin alkulohkonsa selkeästi. Jatkopelit olivat vähintäänkin tiukkoja, mutta niissä pallo pomppi hienoisesti paremmin vastustajilla. Pronssiottelu päättyi rankkarikisaan, ja harmiksemme jäimme sijalle 4.

Syyskierrokselle TC1-joukkue päätyi siis Etelä-Länsiliigan alempaan loppusarjaan ja pelit sujuivat kohtuullisesti, kaksi voittoa ja yksi tasapeli, lopullinen sijoitus 5. Syyskierroksella peleissä tarvittiin toisinaan lisämiehitystä 2008-joukkueesta, sillä rippileirit ja muut menot sotkivat hieman pelikalenteria. Onneksi yhteistyö joukkueiden välillä toimii mainiosti, ja toisaalta pystyimme tarjoamaan nuoremmillekin kovia pelejä isolla kentällä.

TC2-joukkue sen sijaan pisti tuulemaan syyskierroksella, voittaen kierroksen kaikki pelit! Myös TC2-joukkue sai apujoukkoja tarvittaessa riveihinsä 2008-syntyneistä tytöistä.

Pelikauden päätteeksi järjestimme päättäjäistapahtuman, jossa joukkue jaettiin neljään ryhmään jotka ’Kokkisodan’ hengessä loihtivat porukalla aivan mielettömiä ruokia, joita sitten leikkimielinen tuomaristo arvioi. Kokkisodan voitti tiimi, joka loihti kauniit ja maukkaat ranskan kielisillä nimillä höystetyt jauheliha-nachosalaatit sekä täytetyt omenat. Tilaisuus toimi päättäjäisinä koko joukkueelle, sillä jatkossa 2006-tytöt siirtyvät B-tyttöjen matkaan ja 2007-tytöt palaavat takaisin 2008-joukkueen matkaan pelaamaan toisen kautensa C-ikäisinä.

Kiitos koko joukkueelle pitkästä matkasta, osa porukasta on ollut mukana jo ammoisista alkuajoista saakka, ja osa tullut matkanvarrella mukaan. Joukkue on tarjonnut pelaajilleen hienoja kokemuksia ja urheilijan elämää parhaimmillaan, tästä on hyvä ponnistaa aikuisuuteen ja jatkaa matkaa kohti unelmiensa toteuttamista!

Kuvat © Milla Vesanto



Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18