MIESTEN EDUSTUSJOUKKUEEN KAUSI PAKETTIIN – TULOKSENA 8 SIJA
Edustus MiehetJulkaistu: 25.11.2021 12.19

MIESTEN EDUSTUSJOUKKUEEN KAUSI PAKETTIIN – TULOKSENA 8 SIJA

NJS miesten edustusjoukkue päätti kautensa 23.10 lauantaina Kotkassa PeKan vieraana. Kausi päättyi Kakkosen A-lohkossa 8. sijalle. Sarja oli tällä kaudella tasainen ja putoamistaistelun ratkaisut saatiin selville aivan kalkkiviivoilla. Voitto Kotkasta olisi nostanut Palokärjet 5. sijalle, joka olisi ollut niin sijoituksena kuin pisteinä seuraennätys Miesten Edustuksen osalta. Tällä kertaa kuitenkin tämä vain jossittelua, mutta kokonaisuudessaan loppusijoitus on hyvä. Joukkueen rakenne oli tällä kaudella nuori ja rungon muodosti moni oman kylän kasvatti. Kauden edetessä näkyi myös monen pelaajan osalta positiivista kehittymistä ja oman tason nostoa!

Joukkue vietti 5.11. – 7.11. päätösristeilyä, jonka määränpäänä oli tällä kertaa Tukholma. Matkalla pidettiin myös joukkueen gaala, jossa pelaajat valitsivat keskuudestaan seuraavat tittelit:

Vuoden tulokas: Akseli Pohjantähti

Hardest working man: Janar Georg

Vuoden joukkuepelaaja: Otso Knuuttila

Vuoden pelaaja: Matti Kaipio

Kauden sykähdyttävin hetki: Matti Kaipion vapaarimaali Reipas pelissä Klaukkalan nurmella. Maali ratkaisi voiton ottelusta.


Alla Palokärkien kausi numeroina ja tilastoina:

Kauden aikana kentällä kävi 28 pelaajaa (2 maalivahtia + 26 kenttäpelaajaa).

Eniten otteluita pelasivat Janar Georg ja Samuel Tammivuori (22 ottelua), Otso Knuuttila, Matti Kaipio, Miro Salminen (21 ottelua). Kakkosen debyytit tekivät Lauri Pastinen (2005), Arvi Liljaniemi (2004), Rasmus Karvinen (2002)!

Eniten maaleja Miro Salminen (9 maalia), Joona Tukiainen (5 maalia), Janar Georg ja Matti Kaipio (3 maalia) ja kaudella 8 eri pelaajaa onnistui tekemään maalin.

Nollapeli 7 ottelussa Otso Knuuttila (Mypa 2x, Käpa 2x, MiPK, Kufu98, Kiffen)

Varoituksia eniten Abdulkadir Said Ahmed (4 keltaista), Jonathan Ndongala ja Verneri Meriläinen (3 keltaista) ja joukkue sai yhteensä 29 keltaista kortti (16 pelaajaa) ja 0 punaista.

Kauden isoin voitto Mypa 6–0 Klaukkalan tekonurmella.

Kauden isoimmat tappiot 3–0 Jäps Järvenpäässä, Atlantis Klaukkalassa ja Peka Kotkassa.

Kotisaldo - 11 ottelusta - 4 voittoa, 3 tasapeliä ja 4 tappiota - maalierolla 18–16

Vierassaldo - 11 ottelusta - 4 voittoa ja 7 tappiota - maalierolla 9–17

Kokonaissaldo - 22 ottelusta - 8 voittoa, 3 tasapeliä ja 11 tappiota - maalierolla 27-33

Kauden tilastot pelaaja pelaajalta löydät https://tulospalvelu.palloliitto.fi/team/60537/pla...


Kohti ensi kautta!

Palokärjet on ollut nyt muutaman viikon lomalla. Marraskuun aikana julkaistaan lisää tietoja kauteen 2022 kohti joukkueen kohdalta. Joukkue aloittaa valmistautumisen maanantaina 29.11. kello 19.30 Klaukkalassa. Jos olet kiinnostunut tulemaan näytille, niin ota yhteyttä Teemu Savukoskeen 045-8849280!