Miesten kauden 2022 yhteenveto
Edustus MiehetJulkaistu: 08.11.2022 13.55

Miesten kauden 2022 yhteenveto

Joukkue on pitänyt sarjapelien jälkeen lomaa ja taustatkin ovat ottaneet rennommin. Uuden kauden aloitus on samalla ihan kulman takana, mutta laitetaan ennen sitä purkkiin kulunutta kautta 2022.

Sarjasijoitus Miesten Kakkosessa oli seitsemäs, joka oli samalla seurahistorian paras Kakkosessa. Sarjan aikana tehtiin 35 maalia, joka on samalla korkein tehtyjen maalien lukumäärä Kakkosessa seurahistoriassa. Pelaajakohtaisessa maalimäärässä Joonas Manninen sivusi kymmenellä maalillaan aikaisempaa ennätystä, joka oli Joni Murtomaan (2015) ja Miro Salmisen (2020) nimissä.

Kausi potkaistiin käyntiin tutulla kaavalla. Vuodesta 2018 alkanut nykyinen Kakkosen kausien putki on joka kausi aloitettu avausottelulla, joka on päättynyt lukemiin 2-0 tai 0-2. Näistä avausotteluista NJS on voittanut kaksi ja kahdesti poistunut tappio niskassaan.

Kauden aikana joukkue pelasi viisi nollaottelua ja jäi vastaavasti kuudessa ottelussa ilman tehtyä maalia. Suurin voitto oli 5-0 voitto LaPa:sta Klaukkalassa ja suurinumeroisimmat tappiot vieraissa - JIPPO 4-0 ja KäPa 5-1. Kotona saldoksi tuli 4 voittoa – 2 tasapeliä – 5 tappiota, maalierolla 21-16. Vieraskentällä saldo oli 4 voittoa – 1 tasapeli – 6 tappiota, maalierolla 14-25.

Kausi oli kaksijakoinen. Kevätpuoliskon joukkue pelasi hyvin keräämällä 11 ottelusta yhteensä 18 pistettä. Saldo 6 voittoa – 0 tasapeliä – 5 tappiota. Esiin nostettavina hetkinä muun muassa Matti Kaipion lisäajalla viimeistelty voittomaali syöksypuskulla PKKU:n vieraana, sekä Reko Räsäsen lisäajan voittomaali suoran hyökkäyksen päätteeksi PeKa:n vieraana. Toki pari karvasta tappiotakin kotikentällä koettiin, kun PPJ oli parempi lukemin 1-2 ja KäPa tuloksella 3-4. Syyskierrosten otteluista pisteitä onnistuttiin keräämään yhdeksän pistettä. Saldo 2 voittoa – 3 tasapeliä – 6 tappiota. KuPS ja PKKU otteluissa Palokärjet nousivat tasapeliin tappioasemasta ja eväät voittoon olivat olemassa molemmissa. Kauden tason ailahtelevuutta ja tuloksellista vuoristorataa kuvaa hyvin muun muassa se, että puolustuslinjasta nähtiin kauden aikana seitsemän eri versiota.


InStat tilastoista nostoja:

Kauden pallonhallinnan keskiarvo 51% (Korkein 60% - Lapa ja Kiffen kotiottelussa, vähiten 45% - KäPa kotiottelussa)

Maalipaikkoja luotiin keskimääräisesti 5,2 ottelua kohden - kaudella 2021 keskimääräisesti 4,4.

Laukauksia ottelussa yhteensä/ joista maalia kohti 12/5 - kaudella 2021 lukemat 11/4

XG odottama keskimäärin ottelussa 1.64 - kaudella 2021 1.26

Rikkeitä keskimäärin ottelussa 10 - kaudella 2021 keskimäärin 8

Varoituksia ottelua kohdan keskimäärin 1.84 - kaudella 2021 keskimäärin 1.29


Pelaajakohtaisia tilastoja:

Top 5 Peliminuuteissa

  1. Arvi Liljaniemi 1890 min
  2. Benjamin Urgenc 1867 min
  3. Henry Nguyen 1584 min
  4. Joonas Manninen 1438 min
  5. Aleksi Kilpeläinen 1282 min


Top 3 varoitukset

  1. Henry Nguyen 4 keltaista + 1 punainen
  2. Benjamin Urgenc 5 keltaista
  3. Joonas Manninen, Aleksi Kilpeläinen ja Mohamed Lassoued 4 keltaista


Tehotilastot (maalit ja syötöt)

  1. Joonas Manninen 10 + 6
  2. Reko Räsänen 6 + 3
  3. Janar Georg 2 + 5
  4. Mohamed Lassoued ja Akseli Lehtojuuri 3 + 3
  5. Matti Kaipio 4 + 0
  6. Eetu Sankkinen 3 + 0
  7. Benjamin Urgenc 0+3
  8. Vico Salminen 1 + 1
  9. Arvi Liljaniemi 0 + 2
  10. Valtteri Kangasniemi 1+0
  11. Aleksi Kilpeläinen, Henry Nguyen ja Aziz Bhar 0 + 1

Oma maali 2 kertaa (PKKU kotona ja Reipas vieraissa)


Maalivahtien tilastot:

Ramilson Almeida 5 ottelua - 3 voittoa - 2 tappiota - 2 nollapeliä (Atlantis kotona ja Futura vieraissa)

Tuukka Niemelä 9 ottelua - 3 voittoa - 2 tasapeliä - 4 tappiota - 2 nollapeliä (Lapa ja Futura kotona)

Aaro Reiniluoto 8 ottelua - 2 voittoa - 1 tasapeli - 5 tappiota - 1 nollapeli (Lapa vieraissa)


KIITOS KAUDESTA 2022 KAIKILLE KUMPPANEILLE, TUKIJOILLE JA KANNATTAJILLE!

Joukkue aloittaa uuteen kauteen valmistautumisen 22.11. alkaen harjoitellen siinä vaiheessa 2-3 kertaa viikossa aina 20.12 asti.

Jos olet kiinnostunut tulemaan näytille, ota yhteys Teemu Savukoskeen 0458849280 tai teemu.savukoski@njs.fi