NJS Toiminnanjohtaja vaihtuu
Julkaistu: 29.11.2021 16.41

NJS Toiminnanjohtaja vaihtuu

NJS Toiminnanjohtaja vaihtuu, Sari Lehikoski aloittaa vuoden alusta

Seurassa reilun kaksi vuotta toiminnanjohtajana toiminut Ilkka Junttila jää henkilökohtaisista syistä pois seuran toiminnasta vuoden vaihteessa.


NJS on valinnut uudeksi toiminnanjohtajakseen Sari Lehikosken, joka siirtyy tehtävään seuran seurakoordinaattorin paikalta. Lehikoskella on takanaan pitkä ura Nurmijärven Jalkapalloseurassa ja hän palaa samalla kokopäiväiseen työsuhteeseen osittaiselta vanhempainvapaalta.

Uutena seurakoordinaattorina puolestaan aloittaa Maria Kallunki. Kallunki on toiminut seurassa pitkään mm. joukkueenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä, viimeisen puoli vuotta Kallunki on vastannut nappulakoordinaattorin tehtävistä. Kallunki tulee työskentelemään osan työajastaan myös NJS-Halli Oy:n työtehtävissä.

Nappulakoordinaattorin rooli tarkentuu lähiaikoina.


Väistyvä toiminnanjohtaja osoittaa kiitoksensa työyhteisölle sekä etenkin seurayhteisön vapaaehtoistoimijoille.

-Haluan lämpimästi kiittää kaikkia seuran jäseniä, joukkueita ja toimihenkilöitä, etenkin isolla sydämellä mukana olevia vapaaehtoisia, kiittää väistyvä toiminnanjohtaja Ilkka Junttila.

-Haastavat ajat pandemian keskellä ovat olleet työllistäviä ja jatkossakin työtehtäviä riittää. Paljon on pystytty vaikeista ajoista huolimatta kehittymään ja menemään selviytymisen lisäksi myös eteenpäin, mistä iso kiitos seuratoimijoille ja vapaaehtoisille, kaikkia tarvitaan jatkossakin! Vaikka poistunkin seuran päivittäisestä toiminnasta, olen silti taustalla apuna uudelle hallinnon henkilöstölle sekä sovituille, käynnissä oleville projekteille, Junttila päättää.


Uusi toiminnanjohtaja tulee seuran sisältä, mikä auttaa hyvän jatkumon rakentamisessa.

-Olen iloinen ja otettu hallinnon antamasta luottamuksesta sekä siitä, että saan jatkaa Ilen aloittamaa laadukasta seurajohtamista ja kehittämistä. Valmiiksi tutun henkilöstön kanssa on hyvä jatkaa eteenpäin ja rakentaa roolit uudelleen tietotaidon pysyessä seuran sisällä, sanoo uusi, vuoden vaihteesta aloittava toiminnanjohtaja Sari Lehikoski.

-NJS:n kokoinen seura tarvitsee paljon osaavia tekijöitä ja on ollut hienoa huomata, että laadukkaan ja innostavan johtamisen myötä myös vapaaehtoisiin tehtäviin on löytynyt sitoutuneita tekijöitä, Lehikoski jatkaa.


Myös Seurakoordinaattorin rooliin löytyi tekijä seuran sisältä. Samalla yhdistetään seuran ja halliyhtiön toimintaa entistä tehokkaammaksi kokonaisuudeksi.

-Olen ollut mukana seuran toiminnassa jo useamman vuoden ajan ja nähnyt kuinka olemme kehittyneet ja menneet eteenpäin monella osa-alueella. Lähden innolla jatkamaan Ilkan ja Sarin hienoa työtä seuran ja sen jäsenten hyväksi, kertoo seurakoordinaattorin ja hallin työntekijän roolissa aloittava Maria Kallunki.


Seuran puheenjohtajan roolissa Eero Santala kiittää väistyvää toiminnanjohtajaa ja toivottaa uudet roolit ja tekijät tervetulleiksi.

- Seuran aktiivinen kehittäminen tarvitsee omat tekijänsä. Ilkka on toiminnanjohtajana auttanut meitä valtavalla panoksellaan ja siksi onkin harmillista, että hän meillä lopettaa. Onneksi tehtävään löytyi seuran sisältä osaava ja valmiiksi seuran hyvin tunteva Sari. Onnittelut Sarille ja Marialle uusista tehtävistä, Sari yhdessä Marian ja kokeneen valmennushenkilöstön kanssa saavat kyllä seuran toiminnan tasoa nostettua vielä entisestään, uskoo itsekin nyt syyskokouksessa väistyvä puheenjohtaja Eero Santala.

- Henkilökohtaisesti haluan vielä kiittää Ileä valtavasta avusta näiden parin vuoden aikana, sekä toivottaa hyvää jatkoa tuleviin kuvioihin, Santala päättää.

Nurmijärven Jalkapalloseura kiittää Junttilaa seuran toimintaa eteenpäin viemisestä ja toivottaa oikein hyvää jatkoa tuleviin haasteisiin sekä toivottaa uudet tekijät tervetulleiksi uusiin rooleihin. Kentillä nähdään!

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18